Suosalo - Martti Mainio

 

Martti Suosalo on epäilemättä lahjakas ja valovoimainen näyttelijä. Siksi olisin suonut hänelle arvoisensa  teoksen ”tähänastisesta elämästä”. Suosalo ei ole kirjailija, kirjoittajana on Johanna Venho. Vastuu painetusta menköön siis ensisijaisesti hänelle, vaikka Suosalo on kirjan ilmeisesti tällaisena hyväksynyt painoon meneväksi.

Martti Suosalo on epäilemättä myös hyvä juttumies, tarinaa tulee niin paljon, kuin jaksaa kuunnella. Äänikirjassa hän  vielä pääasiassa lukeekin tekstin itse, ja se, ainakin minulle, on liikaa. Monesti ihmettelin, miksi ihmeessä jaksan kuunnella moista jaaritusta. Mutta sitten aina välillä tekstissä on oivallisia jaksoja ja toki myös monia 1980-luvulta nykyaikaan ulottuvia kulttuurihistoriallisia ja elämänkulkuun liittyviä polkuja, joita on kiinnostavaa verrata omaan kokemusmaailmaan.

Suosalon todistukset ja arvioinnit Jouko Turkasta ja hänen kaudestaan Teatterikorkeakoulussa ovat kiinnostavia ja arvokkaita. Monet kohdat näyttelijän työstä ja erilaisista tavoista tehdä sitä ovat ei-näyttelijälle kiinnostavia ja uskoakseni erityisen kiinnostavia toisille näyttelijöille ja siksi aikoville tai haluaville.

Suosalo ei ole teoreetikko, hän oppii ja toimii tekemisen kautta. Mutta siinä hän onkin itseään täynnä kuin Pinomäen saapas. Turhasta vaatimattomuudesta häntä ei voi syyttää. Mihin Martti ryhtyy, siinä hän on aina perusteellinen ja saavuttaa mestaruuden, oli kysymyksessä pizzan paistaminen, talonmiehen työt, näytteleminen, perheen isänä toimiminen, purjehtiminen tai yrittäminen. Suutari pysyköön lestissään, voisi olla hyvä ohje, mutta kun jotkut ovat hyviä kaikessa tai eivät ainakaan ryhdy puuhaan jota eivät hallitse. Mutta Martti Mainio ryhtyy kaikkeen ja onnistuu, myös vaatimattomuudessa ja tavallisuudessa.

Ja jos ei onnistu, niin silloin hyvä yhteistyökumppani on kullan arvoinen, näinpä kai. Se olisi tässäkin ollut hyväksi, mutta syystä tai toisesta nyt ei yhteistyön tulos ole mennyt maaliin. Toki joissain kohdin Suosalo huomaa oman päsmäriytensä lähimmäisille tuottaman rasituksen. Työtoverit ja vaimo kyllä todistavat Martin mainiomaisuutta, hänen itsensä lisäksi, myös ihmisenä ja saattaa se näin ollakin.

Onko Martti S. vienyt kirjailija Venhoa mennessään. Ainakin hön kertoo helposti vievänsä itseään mennessään kertoessaan itsestään ihmetarinoita. Toisteisuutta ja pitkästyttäviä kuvauksia epäolennaisesta karsimalla ja työstämällä tekstiin Suosalon elämää kontekstualisoivaa aineistoa, tulos olisi näistä aineksista voinut olla paljon parempi. Kiinteämpi, intensiivisempi ja kuvattavan henkilön ristiriitaisia piirteitä analysoivampi. Nyt ollaan liikaa kiinni toisaalta näin, toisaalta noin tarinoinnissa. Jos Martti Suosalo ei ole analyyttinen, kirjailija olisi sitä voinut olla. Hänen tehtävänsä olisi toimia ohjaajana, karsijana ja pelkistäjänä. Näin mainiosta miehestä olisi irronnut loistava ihminen, uskottava ja elävä.

Martti Suosalo on työnsä vanki, vaikka kokeekin olevansa vapaa omassa maailmassaan. Saamme toivottavasti nauttia pitkään hänen työstään näyttelijänä. Taitavalle elämänkerturille nyt kerrottu on hyvä pohja koota Suosalon tulevasta elämästä kirjallisestikin antoisa kokonaiskuva.

Ensimmäinen nainen

Johanna Venhon Ensimmäinen nainen ristiriitaistaa mielen.  Epäilemättä ja arvelematta kirja on hyvä, hyvin kirjoitettu, kielellisesti kaunis ja selkeä, aihepiiriltään tärkeä, ehyt. Samanaikaisesti en erityisesti pitänyt siitä. Eheys on liiallista, sisäinen jännite jää laimeaksi, intensiteetti kärsii. Myönteisen myötäelämisen sijaan mieleen nousee enemmänkin surkuttelu ja ikävä tunne siitä, että kirjassa esitetty vaatimattomuus ja uhrautuvaisuus nousee vastoin parempaa toivoa, urheudeksi, kohtaloksi, joka on vain tyynesti hyväksyttävä.

Venho onnistuu rakentamaan kirjan hyvin. Ensimmäisen naisen, Sylvi Kekkosen, sisäinen maailma avautuu hänen omalla äänellään dialogissa lähipiiriin, erityisesti keskusteluissa Marja-Liisa Vartion kuvitteellisen hahmon kanssa. Essi Renvallin pohdinnat veistoksensa mallina olevasta Sylvistä luovat etäisyyttä ja karakterisoivat päähenkilöä osuvasti. Henkilöä valaistaan niin sisältä kuin ulkoa ja monesta suunnasta. Kirjansa jälkisanoissa Venho kertookin kirjan taustalla olevasta perusteellisesta taustatyöstä.

En ole ollut Sylvi Kekkosen ihailija ennenkään, mutta sympatiaani häntä kohtaan ei tämän myötä juurikaan kasvanut. Epäilemättä Kekkonen, Urho Kekkonen, ei monista presidentillisistä ansioistaan huolimatta, ollut millään tavalla suuri ihminen aviopuolisona ja kohteli kanssaihmisään usein vallan ja vain vallan näkövinkkelistä. Samasta vinkkelistä Sylvi-puoliso oli uhrautuvan alistuva ja samalla vallastaan ja asemastaan salaisesti nauttiva henkilö. Hauraudessaan ja heikkoudessaan hän oli vahva vaikuttaja ja uskoi, siis tämän romaanin todistusvoimalla, antavansa uhrinsa suurmies Kekkosen ja Suomen hyväksi. Taitaa kuitenkin olla niin, että joka itsensä alentaa, se itsensä alentaa. Puoliso, jos ei ole puolet, on aina kuitenkin osa jostakin. Vähemmistö-osuus kokonaisuudessa "Urho Kekkonen" on sekin paljon.

Kirjassa Venho onnistuu myös kuvaamaan äitiyttä hienolla tavalla ja samalla myös osoittaa miten vaikeaa on luoda sopiva suhde äitinä olemisen ja siitä irrottautumisen välille. Huomata, että kaikesta huolimatta äitiys on vain yksi osa ihmisenä olemista.

Kirjalla on siis ansionsa ja ymmärrän, miksi sitä voi pitää erinomaisena kirjallisena tuotoksena. Moni voinee pitää siitä myös sisältönsä vuoksi empaattisena.  Yksi tapa on myös nähdä se menneen ajan kuvauksena ja kirjan vanhahtava tapa kuvata asioita on valittu aihetta kunnioittaen vanhahtavasti.