Monday, December 31, 2012

Fragmentteja

Vuoden viimeisenä päivänä posti toi Franz Kafka -suomennoksen: Tuberkuloosifragmentit (Savukeidas, Turku 2012). Hankinnan alla oli myös Louis-Ferdinand Céline´n (1894–1961) Niin kauas kuin yötä riittää uusi tarkennettu suomennos. Porin Suomalaisessa sitä ei kuitenkaan ollut, joten Kafka päättää kirjavuoden kunniakkaasti.

Luvussa oli jokin aika sitten W.G. Sebaldin Austerlitz, mutta se ei edennyt loppuun, kuten ei edelliselläkään kerralla, joten jätän sen edelleen hautumaan ja odottamaan parempaa lukijaansa. Kiinnostava yritys kuitenkin vallata lukijan mieli.


Luettavana oleva Åsa Larssonin Uhrilahja (joululahjaksi saatu ;-)) on kyllä luettava ja asetelmaltaankin kiinnostava dekkari, jossa on historiallinen ote Ruotsin pohjolaan. Teksti ja juoni kulkee, mutta jollain tavalla viime vuosisadan alkupuolelle asetetut henkilöhahmot käyttäytyvät anakronisesti, liian nykypäivän ihmisen tavoin. Vaikka kirjan opettajatar Elina edustaakin edistystä ja vapaamielistä ajattelua, käytös on sata vuotta myöhempää tai ainakin henkilöhahmo on ristiriitainen ihanteellisuudessaan ja käytöksensä vapaudessa.


Mutta takaisin Kafkaan. Ainakin ensimmäinen fragmentti uppoaa:


 Oikea tie on nuora, jota ei ole kuitenkaan viritetty korkealle ilmaan, vaan lähelle maan pintaa. Se on asetettu siihen luultavasti siksi, että kompastuisimme siihen, eikä siksi, että kulkisimme sitä pitkin.


Tällä on hyvä päättää vuosi ja aloittaa uusi vuosi 2013. Lupaukset voi asettaa kuinka alas tahansa ja silti niihin usein kompastuu sen sijaan, että kulkisi valitsemaansa kaitaa, todella kaitaa, tietä (narua), kärsivällisesti ja vakaasti. Oikeat tiet ovat "vääriä",  mutkikkaita, vaihtelevia, kuin metsän polut tai ylös alas kulkevat vuoriston reitit.

Friday, December 07, 2012

Muisti ja kirjallisuus

Marja Saarenheimo on kirjoittanut kiinnostavan, luettavan ja jatkolukemiseen innostavan kirjan Muistamisen vimma  (Vastapaino 2012). Saarenheimo on psykologi ja muistitutkija. Hän tutkii tässä kaunokirjallisuuden kautta muistamista, unohtamista sekä yksilön että historian näkökulmasta. Kirjoina on Milan Kunderan, Marcel Proustin, Siri Hustvedtin, W.G. Sebaldin ja Lisa Genovan teokset sekä musititutkimuksen valittuja tekstejä viiteaineistona.

Itselleni Kundera, Proust ja Schlink ovat aiemmin tuttuja ja jonkinverran myös Hustvedt ja Sebald, vain Genova on kokonaan uusi tuttavuus. Genovan kirja Edelleen Alice käsittelee muistisairauksia ja pohtii ajatusta siitä, miten minuutemme rakentuu muistista. Ajallisen jatkumon kokemus on jossainmäärin välttämätön, jotta voimme kokea itsemme minäksi, emmekä vain toisistaan irrallisten kokemusten ja havaintojen pirstaleiseksi tapahtumapaikaksi. Kun tuo jatkuvuus häiriintyy riittävästi, käsitys minuudesta heikkenee ja kykymme ylläpitää itsemme muistiyhteisössä katoaa. Menetämme kontaktin ympäristöön ja läheisiimme ja myös läheisemme kokevat meidät vieraiksi.

Saarenheimon teksti on monessa suhteessa inspiroivaa; päälimmäiseksi anniksi itselleni jäi muistamisen ja unohtamisen dynaaminen yhteenkietotuminen. Ne eivät ole vastakohtia vaan muisti on unohtamisen yksi muoto. Myös ajatus siitä, että kuulluksi tuleminen on minuudelle aivan keskeinen asia (ja Kunderan sanoin kirjallisuus ja kirjoittaminen syntyy siitä, että kukaan läheinen ei kuule). Kundera jopa määrittää elämän "taisteluksi vieraasta korvasta". Emme ole kiinnostuneita muiden tarinoista, haluamme kertoa omamme.

Valokuvilla on oma asemansa muistamisessa tai ehkä sittenkin paremminkin unohtamisessa. Katsoessamme omia kuviamme voimme muistaa elämämme parhaita hetkiä ja kertoa tarinamme positiivisena kertomuksena. Erehdyksen ja epäonnistumisen episodit poistamme tarinasta, tuhoamalla kuvat tai repimällä epähenkilöt kuvasta. Näin tehdessämme retusoimme omaa elämänhistoriaamme ja saatamme pitää sitä aivan oikeutettuna. Samalla saatamme paheksua historiankirjoituksen esiintuomia "väärennöksiä", joissa epähenkilöt on poistettu kuvista. Tuleeko elämästämme näin väärennös vai hankimmeko vain itsellemme paremman menneisyyden?

En taistele pidempään lukijani silmistä. Suosittelen kääntämään silmät Saarenheimon kirjaan, hänen tarinaansa muistin vimmasta. Ehkä näin tehdessäni haluan olla rikastuttamassa (yleensä) anonyymin lukijani elämää tai ainakin luoda illuusion siitä, että tulen kuulluksi.