Thursday, April 28, 2022

Kissa ja hiiri


 Peltirumpu (1959) on parhaiten tunnettu osa Günter Grassin (1927 - 2015) Danzig-trilogiaa. Toinen osa Kissa ja hiiri kuljettaa kertomusta koulupoikien maailmassa. Kertomuksen keskiössä on erikoinen poika Mahlke, josta sittemmin kuoriutuu sotasankari kertojana toimivan pojan tarinassa. Kertomus rakentuu hienosti, toinen maailmansota, Saksa ja Puola, katolisuus ja poikien kasvu miehiksi kuvataan viittauksin ja vertauksin. Lukijan mielikuvitukselle ja arvauksille jää paljon tilaa.

Grass syntyi Danzigissa, siis nykynimeltään Gdanskissa, eli samassa kaupungissa mihin teoksen tapahtumat sijoittuvat. Grass oli ollut myös vapaaehtoisena rintamalla, Venäjällä kuten Mahlke. Omaelämänkerrallisessa ei ole kuitenkaan kyse. Tämän jälkeen ilmestyi trilogia päätös Koiran vuosia (1963).

Pienikokoinen kirja viehättää kirjallisten ansioidensa lisäksi myös harmaalla nostalgisella ulkoasullaan. Kuvallinen kansilehti on piilossa kovien kansien sisällä, kuin helmi simpukassa tai uponneen laivan uumenissa etsijäänsä odottava messinkiromu.

Friday, April 15, 2022

Muistiin piirtyvä Pietari

 Nyt kun Pietari on käytännössä suomalaisturisteiltakin sulkeutunut kaupunki, on kiinnostavaa lukea sen historiaa kaunokirjallisesti tyyliteltynä sukutarinana. Lajityyppi, sukukronikka tai perhetarina, sortuu usein sentimentaalisuuteen, paatokseen tai liialliseen yksityiskohtaisuuteen. Mutta ei tälläkertaa.

Pietarilaiskirjailija Jelena Tšižova (s. 1957) onnistuu romaanissaan Muistista piirretty kaupunki luomaan karun, mutta elämänmakuisen, useamman sukupolven tarinat koostavan kertomuksen. Se yhdistää tarinat kuteiden tavoin historian loimilankoihin ja tuloksena on värikäs räsymatto, joka yhdistää ihmisten elämän, kaupungin ja Venäjän historian käänteet toisiinsa. Tarina keskittyy 1900-lukuun ja siten pääosin Leningradiin. Teoksessa on neljä kertojapolvea: isomummo, mummo, äiti, tytär. Naisista nuorin, Tšižovaa muistuttava, kirjaa muistiin, artikuloi ja kontekstualisoi omia ja etenkin edeltäjiensä elämänmuistoja. Se mihin Venäjä sotatoimillaan nyt ajaa ihmisiä  Ukrainassa, erityisesti Mariupolissa ja Odessassa, on osin ja soveltaen Leningraadin historiasta tuttua. Synkkää, pimeää ja vaikeasti käsitettävää.

Tšižova onnistuu sitomaan tekstiinsä sopivan kudoksen, jossa muistot, faktat, vaihtoehtoiset kertomukset ja keskenään ristiriitaiset sankari- ja kärsimystarinat punoutuvat eläväksi ja vakuuttavaksi, vuolaaksi ja paikoin unenomaiseksikin virraksi. Ihmiset ajelehtivat mukana, eivät tahdottomina, mutta kuitenkin aika ajoin ja usein voimattomina kuljettamaan oman elämänsä paattia. Pietari on saari ja saareke tuossa virrassa. Se elää ja sen asukkaat elävät omaa elämämäänsä tai ainakin yrittävät vähimmillään ja hyvin kovakouraisestikin selvitä pyörteissä, koskissa ja suvannoissa.

Tarina jatkuu. Ukrainan sota syöksee Venäjän ja sen myötä Pietarinkin taas uuteen kurimukseen, kuinka syvään sen vain aika näyttää. Olen vieraillut kaupungissa neljästi 2008-2019. Kiinnostava ja kiehtova kaupunki. Muisti on piirtänyt kaupungin omaankin mieleeni. Ei ole syytä unohtaa menneisyyttä, mutta tulevaisuuden rakentaminen on myös nykypietarilaisten vastuulla. Nyt näyttää siltä, että portti Pietariin avautuu vain muistin ja muiden lähteiden kautta. Voi olla, ettei sinne ole enää paluuta.