Wednesday, October 30, 2019

Loiri, Tervo ja tuhannen tapahtuman tarinat

Jari Tervo päättää laajan kertomuksensa ja tarinatuokionsa Vesa-Matti Loirista kiitoksiin. Luettelo on pitkä haastatelluista ja muista kirjan tekoa edistäneistä henkilöistä ja instituutioista. Viimeisenä listassa on "kaikista tärkein" Vesa-Matti Loiri ... ja sen alla tietysti allekirjoitus (viimeiseksi) Jari Tervo.

Tärkeintä kirjassa onkin Jari Tervon armottoman viihdyttävä taito kertoa. Hän jaksaa nähdä vaivaa elävöittääkseen tarinat, jutut ja muistelukset niiden kontekstissa. Hallitseva konteksti on ymmärrettävästi Loiri itse ja hänen tulkintansa siitä, mitä vuosien mittaan on tapahtunut, mutta myös maailman- ja Suomen historian jotkut keskeiset tapahtumat.  Tervon kertomukseen leipomat pienoiselämäkerrat Loiriin tavalla tai toisella liittyneistä ihmisistä ja heidän merkityksestään suomalaisessa kulttuurielämässä ovat kiinnostavaa antia ja siksikin on hyvä, että Tervo on ollut asialla.

Mutta suhteessa kohteeseensa, Loiriin, Tervo ei ole armoton tai viiltävä. Näiden viillosten tekeminen jää kokonaan lukijan vastuulle. Lähes naurettavuuteen saakka Tervo kääntää kuvattavansa toiminnan aina parhain päin. Loppujaksossa Loirin äänellä kuvataan, miten hän katsoo tallennetta nyrkkeilyottelusta. Hän kertoo miten niska kipeytyy, kun hän eläytyy otteluun. Nuorempana hän eläytyi antamaan iskuja, nyt vanhana miehenä hän pyrkii väistämään niitä. Ja näin hän toimii koko elämäsä ajan - jakaa iskuja muille ja pyrkii väistämään itseensä kohdistuneet iskut. Taiteilijana Loiri on kiitokset monilta osilta ansainnut ja samoin pääosin myös negatiivisen kritiikin. Ihmisenä kirjan luoma kuva ei kohdettaan imartele. Oman egon ja persoonallisuuden narsististen piirteet vahvistavat epämiellyttävää kuvaa henkilöstä nimeltä Vesa-Matti Loiri, jopa siinä määrin, että tekstin lukeminen oli myötähäpeän vuoksi joskus melko kiusallista. Lukijalla ei ole mitään mahdollisuutta tarkastaa asioiden eri osapuolten näkemyksiä asiasta, siitä mitä on jäänyt kertomatta tai mitä on unohtunut.

En ole kuulunut koskaan Loirin ihailijoihin, enkä olisi häntä halunnut nähdä, en aiemmin enkä varsinkaan nyt, kun olen tavannut hänet Tervon tekstin välityksellä. Voi vain toivoa, että kun Loirista aika jättää, hän uudelleensyntyy toiveidensa ja uskonsa mukaisesti oravana. Liian lähelle tuota oravaa ei ole syytä mennä - se joko väistää tai iskee hampaansa kiinni. Kontaktia siihen tuskin on mahdollista saada. Se elää omassa maailmassaan, itselleni kuta kuinkin käsitttämättömässä universumissa. Hyvä niin. Ilomielin olisin suonut Loirille paremman elämän, jos se olisi vallassani. Myös sen kustannuksella, että olisin jäänyt vaille hänen taiteellisesti ja viihteellisesti merkittävää tuotantoaan.

Monday, October 28, 2019

Kanssavaeltaja, matkalainen maan

Olga Tokarczukin matkassa viihtyy. Vaeltajat -kirjan ensiriveiltä tuntee olevansa ei niinkään kotonaan tai missään paikassa tai ajassa, vain olemassa, matkalla:  minne tahansa olemmekin matkalla, olemme aina matkalla sitä kohti. "Ei ole tärkeää missä olen", ihan sama missä olen. Olen. (s. 415)

Saman asian voisi todeta kyynisemminkin, aina on oltava jossain, aikaa ja paikkaa emme pääse pakoon. Mutta Tokarczug kertoo asiat kauniisti yhdistäen eri tarinoita väljästi matkanteon ja liikkeen mukaisesti. Hän yhdistää pikkutarkkaa kuvausta, pohdiskelevia jaksoja, toistaa tiettyjä teemoja eri yhteyksissä. Tuloksena on värikäs, harmooninen, tiheä kudos, kuin riippumatto jonka varaan on mukava asettua keinuttamaan omia ajatuksiaan.

Lukemisen iloa lisäsi myös se, että sattumalta ja hiljattain liikuin niillä seuduin missä osa kertomuksista tapahtuu. Kroatian Trogirin museosta, näin kirjassa kerrotaan, on löydetty yksi vähäpätöinen, unohdettu antiikin Kreikan aikainen jumala, Kairos, Rhodoksella puolestaan voi matkata antiikin raunioilla ja haaveilla Odysseuksen retkistä, Puolaa voi samalla kammota, paeta ja kummastella. Kairoksen merkityksiä on monia, mutta yksi niistä on kriittinen hetki, sopiva hetki tai oikea hetki, joka menee ohi, jos siihen ei tartu. Elämässä nämä hetket yllättävät ja siksi on syytä olla valppaana.

Kirjan henkilöt pohtivat eri tapoja nähdä maailma ja mailmaa. Maailman voi yrittää nähdä erillisinä esineinä tai sitten asioiden ja tapahtumien virtana, pisteittäisinä stillkuvina tai panoraamana, jota ei enää voi tavoittaa yhdellä katseella tai vilkaisulla. Maailma on liikkeessä, havaitsija liikkuu. "Todellisuus" ei ole, minä olen. Lopulta kairoksen merkitys on myös rauha; kaikki liikkuu vain suhteessa johonkin. Mutta  "kaikki" on paikallaanoloa, suhteettomuutta, liike ja aika pysähtyy, on vain nyt.

Tuesday, October 08, 2019

Oikeus oikeuksiin

On hienoa, että Kurt Sontheimerin Hannah Arendt, suuren ajattelijan elämä on saatu suomennetuksi. Kirjan tehtävänä on esitellä ja johdattaa Arendtin ajatteluun. Tämän kirja kyllä tekeekin ja Arendtin keskeiset ajatukset noustetaan näkyviin ja samalla viitataan niiden tulkinnallisuuteen ja alttiuteen monenlaiselle kritiikille.

Kirjan lopussa Sontheimer kokoaa Arendtin henkisen testamentin kuuteen pääkohtaan: henkinen avoimuus, halu ymmärtää, politiikan uusi idea, uuden alun mahdollisuus, oikeus oikeuksiin ja ystävyyden ylistys. Arendtin ajattelun ajankohtaisuus on ilmeinen. Nykyisessä maailmassa on radikaalia todeta jäännöksettömästi, että kaikilla ihmisillä tulee olla oikeus oikeuksiin, riippumatta kansallisuudesta, rodusta tai sukupuolesta. Politiikan mahdollisuus Arendtin tarkoittamassa mielessä on vain siellä, missä ihmiset voivat avoimesti ja vapaasti olla keskenään vuorovaikutuksessa. Totalitaarisen pyrkimykset eivät ole politiikkaa, vaan ne pyrkivät tukahduttamaan ja kumoamaan politiikan, luovan erimielisyyden ihmisten kesken. Rajat ja erot ihmisten välillä ovat todellisuutta, mutta myös luovat mahdollisuuden ja tarpeen ymmärtämiselle, joka ymmärtämisen ja ystävyyden kautta voi ylittää vastakkaisuudet.

Arendtin ajattelu ei ole kovin selkeää ja arkisen vallankäytön mekanismit ovat siitä osin melko kaukana. Hänen ajattelunsa antaa kuitenkin esikuvan ideaalista jota kannattaa tavoitella.

Voi olla, että Sontheimerin alkuteksti on monessa kohtaa ollut laverteleva ja toistuvasti Arendtin suuruutta ylistäessään jopa puuduttava. Tuntuu myös siltä, että suomentaja Maija Pietikäinen ei ole parhaalla mahdollisella tavalla saanut tekstiä käännetyksi luontevalle suomen kielelle. Lauserakenteet ovat usein kömpelöitä ja osa termivalinoista vaikuttaa luonnottomilta.

Hyvänä täydennyksenä Arendtin ajatuksien ajankohtaisuudesta on niin&näin lehden tuorein numero 3/2019.  Ville Suuronen esittelee ja erittelee siinä Hannah Arendtin ajattuksia politiikkaperinteen synnystä ja vertaa sitä Carl Schmittin vastaaviin. Ja tietenkin tarjolla on myös Arendtin omat tekstit, joita on viime vuosina saatu hyvin myös suomeksi. Erityisen ajankohtainen tuntuu olevan Totalitarismin synty (Vastapaino 2013).

Politiikka on kuluneen, mutta kestävän, fraasin mukaan yhteisten asioiden hoitamista. On vain huolehdittava siitä, että päätösvaltaa ei annetta muille. On pidettävä kiinni vaatimuksesta, jonka mukaan ihmisillä on oikeus ei vain osallistua vaan myös päättää omista asioistaan. Nykyisessä globaalissa maailmassa maailman asiat on otettava omiksi. Se tarkoittaa osallistumista kaikkeen päätöksentekoon, tavalla tai toisella.