Oletetaan, että meillä on rubikin kuutio ja samalla se on camera obscuran tavoin toimiva still- ja videokamera. Painamme rec-nappulaa, välillä otamme valokuvia, kierrämme kuutiota. Tallennamme eri kuvaformaateilla, .raw, .jpeg ja videoita eri resoluutioilla. Keräämme näin saadun aineiston isoon laatikkoon, ravistamme sitä . Sen jälkeen järjestelemme aineiston erilaisiin saleihin, huoneisiin ja laatikoihin. Lopuksi vielä kerromme sanallisesti sekä prosessin että tuotokset, tarinallistamme sen eri näkökulmista jaksoiksi, kappaleiksi, virkkeiksi, lauseiksi ja sanoiksi. Laitamme kirjoihin ja kansiin.
Luulisi, että tuloksena on kaoottinen kokonaisuus tai sekavista fragmenteista koostuva silppusäkki.
Marisha Rasi-Koskinen onnistuu kuitenkin REC -kirjassa koostamaan aineiston tavalla, jota voi vain ihailla. Kirjan rakenne on fragmentaarinen ja ainakaan yhdellä lukukerralla ei voine olettaa, että lukija pystyy hahmottamaan kirjan juonelliseksi kokonaisuudeksi.
Alun tarina on intensiivinen kertomus kahdesta tai kolmesta nuoresta miehestä, Lucaksesta, Colesta ja Nikistä. Lucas ja Cole ovat sielunveljiä, mutta heidän suhteensa on patologisen kompleksinen. Heidän suunnitelmissaan on luoda jotain ennennäkemätöntä elokuvallista ja elämänkokemuksellista aineistoa, taideteoksella, joka on elämää suurempaa ja hyvän ja pahan tuollapuolen. Sitten lukija tipahtaa toisenlaisiin maailmoihin ja maisemiin siten, ettei oikein tiedä, miten alku ja keskikohta liittyvät toisiinsa ja lopulta palataan taas alkuun, Nikin ja Colen myöhempiin vaiheisiin.
Luin joitain arvioita kirjasta ja osa lukijoista arveli, että uudella lukemisella teksti asettuisi uuteen asemaan ja tarina ehkä aukeaisi kokonaisuutena paremmin. Näin varmaan tapahtuisikin ja silloin kirjan aktiiviseksi osallistujaksi tuleekin entistä enemmän lukija, joka kääntelee palasia ja pyrkii samaan Rubikin kuution sivut järjestykseen ja kääntämään camera obscuran kuvan oikein päin. REC -kirjasta voisi kuvitella näin valmistuvan remake-version ja uskoakseni tarina ja nyt esillä oleva saattaisi toimia myös perinteisemmällä rakenteella ja juonivetoisella kerronnalla, mutta silloin menetettäisiin REC-kirjan ehdoton ansio. Sen rakenne, kerronnallinen hataruus ja tekstin harsomainen läpinäkyvyys jättäisi vain yliterävän, kolorisoidusti käsitellyn kuvan, joka saattaisi sekin olla teknisesti taitava, mutta samalla aika kyllästyttävä, boring. Usein kiinnostavampaa on se mikä ei näy, peittyy varjoon tai vain häivähtää kuvassa.
Kirjoittajana Rasi-Koskisesta jää kiinnostava kuva. Ilmeisen älykäs, taitava ja kielellisesti lahjakas. REC-kirjassa on myös runsaasti teoreettista ainesta niin valokuvauksen, videoinnin kuin tarinallistamisen mahdollisuuksista ja sen ansoista nykyihmisen elämää määrittävänä tekijänä. Kirjassa on erilaisia punctumeja, jotka viiltävät kirjan edetessä lukijaan erilaisia haavoja ja jättävät jälkensä.
Yleensä arvostan kirjoittajien taitoa kertoa monimutkaisia asioita selkeästi ja koruilematta. REC ei kuitenkaan vaikuta temppuilulta tai itsetarkoituksellisen vaikeaksi tehdyltä. Se on kaiken kaikkiaan hieno kirja, virkistävä ja kunnianhimoinen.
