Rumpujen kutsu

 

Näin sen täytyy olla. Olga Tokarczukin tekstissä värähtelee taajuus, joka noituu mukaansa. Teksti on matalaa kumua, jota ei oikeastaan kuule vaan tuntee. Tämän kirjan henkilöt elävät omassa todellisuudessaan, näkyvän, toden sekä koetun ja kuvitellun hypnoottisessa maailmassa. Olga Tokarczugilla on taito muuntua moneksi, kertoa se kauniilla ja yksinkertaisella kielellä kiehtovasti ja kietoa lukija mukaan rumpujen kaupunkiin, Che Guevaran outoihin riitteihin, pavuista ennustamisen erikoiseen maailmaan - mitä teemme ennustuksilla joiden totuuden tiedämme vasta, kun asiat ovat jo toteutuneet?

Ihailtavan hienoa tekstiä. Tästä huolimatta, jotkin uskontoon liittyvät pohdinnat, erityisesti puolalaisuuteen liittyvät, eivät aina onnistuneet viemään mukaansa, mutta suurimmalta osin saattoi "valveksua" kerrotun maailman totuuden. Tokarczukin kieli on pääasiassa oivallisen selkeää ja vain harvoin hän tukeutuu nokkeliin sanailuihin, kuten edellä. Ja saman tien esittää myös kritiikin perään. "Valveksunta", otaksuminen, uneksiminen - sukuahan ne ovat keskenään, mutta onko tuo sittenkään sitä mitä tavoitellaan. Minkälainen on se lisä, jonka jokaisen "minä" tuo minän ulkopuoliseen todellisuuteen? Minkälaisessa unessa tai valveessa elämme?

Kun kirjan kädestään jättää, voi kokea todeksi nyt-hetken. Ei koskaan enää. Ja kuitenkin tämän tekstin, rumpujen syvän kumun, ääreen haluaa palata uudestaan.