Thursday, February 20, 2020

Luodinkestävä lasi Mona Lisan edessä


Lucia Berlinin Ilta paratiisissa on kokoelma lyhytnovelleja. Berlin on loistava kirjoittaja. Hänen tarinansa etenevät näennäisen leppoisasti, mutta jokainen lause on tarkkaan harkittu ja äkkiä, yllättäen, virkkeessä tai lauseessa on yllättävä vertaus tai käänne. Joskus se on sivallus vasten kasvoja, joskus kuin kevyt kosketus poskeen. Nämä kohdat ovat kuin punctum valokuvassa - kohtia jotka viiltävät ja tekevät tekstistä erityisen.

Monet tekstit liikkuvat rikkaiden ja köyhien epätasa-arvoisessa maastossa. Ihmiset ovat onnettomia, juoppoja, huumeiden käyttäjiä ja/tai hylättyjä tai syrjään ajautuneita naisia. Yksi novelli on poikkeuksellisen kirjallinen. Eksyksissä Louvressa -tarina on ylitiökirjallinen ja -kulttuurinen. Siihen Berlin on kirjannut monia kirjallisia esikuvia ja tarinan henkilö kylpee Pariisin tiheässä kulttuurikeskittymässä taiteen ja taiteilijoiden (kuolleiden) ympäröimänä. Mutta jotain uupuu. Ikävä tai oikeastaan jopa se ettei edes ikävöi, tekee olon apeaksi, on vain jollain tavoin loppumattoman lohduton olo. Mona Lisan hymykään ei pääse lohduttamaan: Mona Lisaa en nähnyt. Maalauksen edessä oli aina jono, ja sen eteen oli pantu luodinkestävä lasi, niin kuin viinakauppoissa Oaklandissa. 

Merkittävien teosten tunnusmerkistöön kuuluu kompleksisuus; ristiriitojen ja harmonian yhdistyminen intensiteetiksi, joka ylittää välittömästi esillä olevan. Tuon taidon Berlin osaa ylivertaisen hienosti.

Kuuntelin kirjan ja tässä tapauksessa lukija, Karoliina Kudjoi, tuo tekstiin hienosti äänensä - siitä nauttii ikäänkuin ekstrana Kristiina Drewsin hienon suomennoksen ohessa.


JK. Onko kirjan kuunteleminen lukemista? Eronsa lukemisella ja kuuntelemisella on, toki, mutta en koe sitä olennaiseksi kysymykseksi itse kokemuksen kannalta. Tuotannollisesti on olemassa vaara, että äänikirjojen yleistyminen syrjäyttää ja kaventaa kirjallisuuden tarjontaa. On erittäin ikävää, jos ihmiset menettävät kykynsä lukea, mutta ainakin nykyisellään äänikirjat tarjoavat hyvän lisän kirjallisuuteen.

Tuesday, February 18, 2020

Surun sytytyslanka

Parhaiten siitä kaikesta osaisi kertoa taloa vastapäätä asunut poika. Häntä ei vain tahtonut löytyä. Ehkä hän oli eksynyt. Tai oikeastaan oli käynyt niin, että poikaa ei enää ollut. Hänestä oli vuosien mittaan tullut aikuinen. Kun mies ryhtyi selvittämään ja muistelemaan lapsuutensa tapahtumia syntyi pelko, että siihen asti piilossa pysynyt suru juoksisi vuosien läpi kuin tuli sytytyslangassa.

Patrick Modiano onnistuu rakentamaan tarinansa Jotta et eksyisi näillä kulmilla (2014, suom. 2015) pienille tapahtumille, sattumuksille ja mielenliikkeille. Sytytyslanka ei pala räiskyen. Se kytee. Se ei räjäytä panoksena olevaa surua ja pelkoa, vaan pitää vain yllä räjähdyksen mahdollisuutta. Pitää lukijan otteesaan. Taitavaa kerrontaa, tunnelmaa, kauniisti piirtävää kieltä, kirjallisuutta.

Modianoa on verrattu joskus W.G. Sebaldiin. Taitava hän on ja kisailee kyllä samassa mestarien sarjassa. Ei kuitenkaan aivan samaan yllä, tuskin edes pyrkii yltämään. Hieno kirjoittaja joka tapauksessa. Ajatuksia kieputtava, menneen, nykyisen ja niitä yhdistävän muistin kiehtova kuvaaja. Itselleni hän oli jostain syystä jäänyt tuntemattomaksi, vaikka sai Nobel-palkinnonkin 2014. 


Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, suomennoksia on hyvin saatavissa.