Friday, February 05, 2016

Corto Maltese Siperiassa

Monen mutkan jälkeen sain kuin sainkin Rosebud-kirjakaupasta tilaamani uuden Corto Maltese -seikkailun silmieni alle. Nyt onnensoturi seikkailee Siperiassa - ja onnea tarvitaan Punaisten lyhtyjen, panssarijunien ja monia kansallisuuksia edustavien sotilaiden, kasakoiden, roistojen, herttuattarien, petturien ja kullan kiilto silmissä ryntäilevien hahmojen iskuilta välttymiseen.

Corton seikkailu on tässä väkivaltaisimmillaan, sovinismiakin kohtauksissa on, mutta Corto purjehtii ja luovii luotien, räjähdysten, konnien ja kaunottarien räjähdysherkällä kentällä sujuvasti. Prattin kynä on tarkka ja kuvat ovat selkeitä ja sujuvia, kerronnassa käytetään myös inter- ja transtekstuaalisia keinoja, joten seikkailu vie mukanaan Venäjän Aasian puoleiseen osaan, syvälle historiaan ja kysymyksiin luottamuksesta, kannanotosta ja osallistumisesta.

Kantaja

Buster Keatonin oloisella Kari Hotakaisella  on kannettavana raskas taakka - kirjoittaa samalla viihdyttävästi raskaista aiheista sortumatta ylilyönteihin - ainakaan kovin pahasti. Ruusun päivänä 23.4. jaettu kirja vaikuttaa Hotakaisen luonnoskirjasta otetulta luonnokselta, jota kirjailija on jaksanut kehitellä tiettyyn pisteeseen, mutta sitten todennut, että ei tästä sittenkään ole suureksi suomalaiseksi suurromaaniksi, mutta soppeana tekstinä siinä säihkyy pieniä hiomattomia timantteja.

Kaikki me lähdemme täältä kuin roskat rappusilta ja niin tekstitkin lentävät kansien väliin kuin syksyn hautausmaalla. On syytä irroittaa ja vaipua maahan ennen kovia pakkasia. Hotakaisen kirja on virkistävää luettavaa - sana on vapaa, ilmava, lauseet rentoja ja nautittavia. Juoni vain ei kanna aina kovin korkealle.

Wednesday, February 03, 2016

Maailmanloppu ja ihmemaa

Philadelphia Inquiuerin luonnehtii Murakamin Maailmanloppu ja ihmemaa teosta seuraavasti: Mielikuvituksellista, mystistä ja hauskaa ... fantasiamaailma, joka olisi voinut olla Franz Kafkan käsialaa.  Esquire taas väittää kirjan olevan (y)hdistelmä amerikkalaista komediaa ja japanilaista kauhua.

Näiden luonnehdintojen pitäisi jo herättää vahvoja epäilyä - amerikkalaista, japanilaista, komediaa, kauhua, mystistä, hauskaa, fantasiamaailma. Ehkä nämä luonnehdinnat sopivat jollakin tavalla, mutta Franz Kafkan käsialaa se ei kyllä tule mieleen. Ei ennakkoon eikä varsinkaan kirjan lukemisen jälkeen.

Haruki Murakami on melkoinen tarinankertoja. Varhaisen tuotannon Maailmanloppu ja ihmemaa oli välillä puuduttavaa luettava ja olin jo heittää lukemisen kesken, kun taas jokin säie nosti tarinaan mukaan. Päähenkilönä on jälleen kerran keski-ikäistyvä mies, eronnut, osin erakoitunut puurtaja, joka johdattuu erikoisen tarinan kaksoismaailman kiemuroihin. Yllättävää kyllä, tässä teoksessa itse juoni ei jaksanut oikein vetää, mutta tarina muuttui kiinnostavammaksi, kun siinä käsiteltiin mahdollisia maailmoja, identiteetin rakentumista ja tietoisuuden luonnetta. Yksittäiset tarkkoja havainnekuvia sisältävät lauseet Murakamin teoksissa synnyttävät myös nautinnon tunteita: Kaunottaret eivät vietä sunnuntai-iltapäivää pesulassa naistenlehtiä lukien tai Mustat ruuvit näyttivät onnellisilta riveissä lautasilla. Kauhua en tarinasta löytänyt ja hauskuuskin oli lähes puujalkavitsien tasoista. Amerikkalaisen populaarikulttuurin, japanilaisen mystiikan ja modernin kulttuurin klassikoiden kudelma on kyllä jälleen näkyvissä. Mutta jotakin jää uupumaan, jotta siitä syntyisi tällä kertaa intensiivinen, koherennti ja kompleksinen kokonaisuus.

Tuntuu siltä, että Murakami kirjoittaa yhtä ja samaa teosta aina uudelleen ja uudelleen. Kehitystä on tapahtunut. Pidän edelleen parhaana Kafka rannalla -teosta ja massiivisuudessaan IQ84 on mestariteos. Mutta kyllä Kafka on näistä vielä kaukana, edessäpäin. Tai oikeastaa tällainen vertailu ei ole edes mielekäs. Kyse taitaa sittenkin olla kokonaan erilaisesta tyylistä tai elämäntunteesta. Kafkan maailma on absurdin todellinen, hyytävä ja sisäisesti eheän looginen. Siitä puuttuu Murakamin viljelemä leikittely ja flirttailu (laskelmointi?) modernin maailman populaarikulttuurin kanssa. Kafka ja Murakami ovat eri maailmoista - modernin ja postmodernin eron voisi piirtää vaikka heidän tuotantojensa väliin.