Alku, aika ja ihminen

Olga Tokarczukin Alku ja muut ajat on hänen läpimurtoteoksensa vuodelta 2000 ( suom. Tapani Kärkkäinen, 2007).  Tokarczug ei petä tälläkään kertaa (ks. aiemmat Päivän talo, yön talo, Vaeltajat ). Kirja on kiehtova episodimainen kokonaisuus, jossa on kompleksisuutta, sisäistä koherenssia ja uskomatonta harmoniaa. Jokaisella ihmisella, asialla ja eläimellä on aikansa. Alku puolestaan on paikka jossa aika tapahtuu tai oikeastaan tapahtumat luovat kullekin oman aikansa. Alun ulkopuolellakin on jotain, mutta se esiintyy pääasiassa uhkana - pedot, petomaiset olennot, saksalaiset ja venäläiset sotilaat, puoluekoneisto, tarkastajat, slainen poliisi - kaikki ne ne vaikuttavat siihen, minkälainen aika kuvatuilla asioilla on. Ja moni tulee aikansa päähän samalla kun Alku rapistuu, kutistuu, kurjistuu, raunioituu.

Kirja vastaa perinjuurin stereotypiaa Puolasta: harmaata, hidastempoista, kohtalonomaista, sameaa, mutta samalla juurevaa; elettävä on, kaikesta huolimatta, hienostunutta kauneutta ja ylväyttä välttämättömäksi koetun edessä. Kirja liikkuu pääasiassa arkirealismin ja legendojen välimaastossa, mutta taitavasti Tokarczuk onnistuu punomaan mukaan myös kirjallisia viitteitä ja filosofisia ja teologisia pohdintoja. Kuvaus on tarkkaa sameasta kohteesta.

Kirjan aikakäsitys vastaa hyvin modernia käsitystä ajasta (ks. Rovelli, Ajan luonne). Aika on ihmisen apriorinen käsityskyvyn elementti, pyrkimys järjestää asiat menneseen, nykyiseen ja tulevaan. Aika ei ole vain mekaaninen, objektiivinen, tasalaatuinen ja tasajakoinen, fysikaalinen suure, vaan inhimillinen, joustava ja kokemusessa muokkautuva inhimillinen peruskokemus. Eläimillä tätä viimemainittua  aikaa ei ole, eläimillä ei ole muistia tai sed on ainakin hyvin rajoittunut tai toisenluontoinen kuin ihmisellä, eläimet elävät ikuisessa nykyisyydessä. Ihmisen aika Tokarczukin kuvaamana ei ole edistysuskoista valistuksen aikaa, vaan paljon perustavampaa, arkaaista, ikuista aikaa joka sitoutuu kuhunkin ihmiseen ja paikkaan. Aika kiertää omalla kehällään kohtaamatta sen paremmin historiallista kuin fysikaalistakaan aikaa, joka luodaan yliyksilöllisessä tai teoreettisessa sfäärissä. Pakopaikkoja on vähän, hulluus, kaiken hylkääminen (lähtö pois lapsuudenkodista tai isänmaasta Polasta Brasiliaan) tai uppoutuminen järjestelmän suojatiksi pimeyden syövereihin. Kirjan henkilöt etsivät erilaisia ratkaisuja vähissä olevista vaihtoehdoista tai vaihtoehdottomuudesta. Elämä esittäytyy kohtalona, välttömänä tapahtumien virtana, jossa yksilöt eivät valitse, vaan heidät valitaan - äideiksi, lapsiksi, puolisoiksi, sotilaiksi, puoluevirkailijoiksi, hulluiksi, rikkaiksi ja köyhiksi, petetyiksi ja pettyneiksi.

Veitsenterävästi Venezuelasta

Karina Sainz Borgon Caracasissa on vielä yö -kirja kuvaa Venezuelan viime vuosikymmenten tilannetta veitsenterävästi. Kirjoittajan loppusanoissa korostetaan kirjan fiktiivistä otetta, kirjoittajan kaunokirjallisia ambitioita ja sitä, ettei kirjan ensisijainen tarkoitus ole julistaa tai todistaa Venezuelasta. Kirja onnistuu kuitenkin parhaiten juuri kuvatessaan maan tapahtumien kaoottisuutta, väkivaltaa, röyhkeyttä ja sitä, miten köyhyyteen suistuneet ihmiset asettuvat ja joutuvat asettumaan toisiaan vastaan yrittäessään selvitä edes jollakin tavalla hengissä ahdingossaan. Näitä kuvauksia lomittaa eri tavoin ja hieman päälleliimatun oloisesti viittaukset romaanitaiteestaan tunnettuihin tekijöihin, arkkitehtuurin luomuksiin ja muuhun kultturihistoriaan. Saumattomasti ne eivät kuitenkaan asetu kokonaisuuteen. Vaikka kaunokirjalliset ansiot eivät olekaan huippuluokkaa, kirjan kuvaamat asiat ovat tärkeitä tulla kerrotuksi. Ne on myös kerrottu riittävän hyvin, jotta kirjan jaksaa ja kannattaa lukea.

Tilanne Venezuelassa kirjan kuvaamana on yksiselitteisesti kauhea. Kyseessä ei ole dokumentti, mutta silti on helppo uskoa, että kirjoittaja on kuvannut olennaisen tarkasti maan vajoamisen barbariaan. Öljytulojen varassa elävän maan talous ja yhteiskunta ajettiin kaaokseen presidentti Hugo Chávezin aikana (vallassa 1999-2013). Hänen kunnianhimoiset sosiaaliset uudistuksensa saivat yhdessä öljyn hinnan halpenemisen kanssa aikaan pitkällisen ja syvenevän talouskriisin. Chávezin seuraajan Nicolás Maduron kaudella tilanne on vain pahentunut. Itsevaltaisista menetelmistä ja laajamittaisesta korruptiosta syytetyn Maduron syrjäyttämiseen pyrkivät Venezuelan protestit 2014–2019 ovat laukaisseet maassa myös vaikean poliittisen kriisin.

Kirjan päähenkilö Amanda Falcon päätyy, miljoonien maamiestensä tavoin, hylkämään kotimaansa. Jos aiemmin 1950-luvulla maahanmuutto suuntautui Espanjasta Venezuelaan, nyt tilanne on päinvastainen. Kirjan päähenkilö ei pakene maasta jalkaisin, kuten niin monet ovat joutuneet tekemään, vaan nousee lentokneeseen ja aloittaa uuden elämän Madridissa. Tässä mielessä hän on selviytyjä ja hyväosainen. Kotimaan hylkääminen on kuitenkin aina haastavaa, etenkin jos se ei ole vpaaehtoista. Jäljelle jää viha-rakkaus suhde. Tämä teeman yhteydessä Karina Sainz Borgo tuo esille myös itävaltalaisen Thomas Bernhardin leppymätömän oman maansa pilkkaamisen ja sen ahtaan ilmapiirin kuvaamisen. Maanpakolaisuuden teema yhdistää nyt esillä olevan kirjan myös toiseen mestariin.  Roberto Bolañon kirjoissa on myös viitauksia Thomas Bernhardiin, ainakin Bolañon opus magnassa 2666. Mutta siinä missä Bolaño onnistuu keittämään monista aineksista sakean ja maittavan keiton, Karina Sainz Borgon vasta asettelee ainekset esille, silppuaa ja pilppoo ne, kuumentaa veden, mutta keitto ei ole vielä aivan hautunut valmiiksi. Nälkäiselle lukijalle tämäkin keitto kuitenkin maittaa.

Nukkumisen ihmemaa

Berkeleyn yliopiston neurotieteen ja psykologian professori Matthew Walker kysyy kirjassaan Miksi nukumme oivan kysymyksen. Jos oletamme, että olemme nukkuneet ennen kuin ensimmäisen kerran heräämme, miksi oikeastaan heräämme lainkaan? Tai vaikka olisimme jo erehtyneet heräämään, miksi toistamme tämän uudestaan ja uudestaan?

Jo vanhojen Zen-mestareiden teksteistä voimme löytää ajatuksia, joiden mukaan nukkumisessa on kaiken viisauden ydin. Tätä ei kuitenkaan voi esittää nuorille opiskelijoille, koska he eivät kuitenkaan uskoisi. Unen maailma vapauttaa, rentouttaa ja voimauttaa monin eri tavoin. Haluamme ilmeisesti herätä, heräämme ennen aikojamme ja valvomme koska uskomme, että pystymme nukutun yön jälkeen pystyvämme tekemään jotakin ikuisessa eksistentiaalisessa ponnistelussamme säilyttää itsemme ja elämän maailmassa. Uskomme on niin vahva, että valvomme ja kärsimme elämänjanossamme univajeesta, vaikka oikeastaan tiedämme ja tunnemme, että on korkea aika mennä nukkumaan. Ludwig Wittgenstainkin taisi kirjoittaa päiväkirjassaan jotain siihen tapaan, että hän herää aamulla aina täynnä tarmoa ja uskoa siihen, että kykenee ratkaisemaan jonkin oleellisen pulman, mutta iltaan mennessä vaipuu masennukseen itsemurhaa pohtien.  Ja hän sentään uskoi yhdessä elämänsä vaiheessa ratkaisseensa kaikki filosofian ongelmat. Kunnes huomasi erehtyneensä, tai ainakin asettaneensa kysymyksen väärin. Vaikka mielen aalto ei näin voimallisesti kaikkia meitä kiikuttaisikaan, ohjeessa "nukutaan yön yli" on paljon viisautta.

Walker osoittaa monin eri tavoin, miten nukkuminen on olennaista muun muassa elämänlaadun, terveyden ja oppimisen kannalta. Esimerkit ovat usein yksinkertaisia ja kokeelliset tulokset pääasiassa muistikokeita tai taitojen oppimiseen liittyviä, ne vaikuttavat kiistattomilta ja tukevat myös intuitiivista kokemusta siitä, miten hyvin nukutun yön jälkeen asiat sujuvat. Kyse ei ole kuitenkaan vain vireystilan kohentumisesta, vaan siitä, että rem ja non-rem-unen aikana aivot työskentelevät olemassa olevan aineiston kanssa ja karsivat siitä epäolennaisuuksia pois. Kun tähän yhdistetään ihmisen vuorokausirytmi, saadaan kiinnostavia ideoita elämisen laadun parantamiseen ja oppimisen tulosten parantamiseksi.

Kirjoittaja on pitkän unitutkimuksen uran tehnyt, ääriempiristinen ja tehokkuusajatteluun sitoutunut ja hyvin amerikkalaisesti kirjoittava tutkija, siitä huolimatta, että on syntyjään britti. Kirja on kiinnostava ja vaikuttava, siitä huolimatta, että Walkerilla on hieman jankuttava tapa vakuuttaa sitä, että hän on oikeassa. Hän ei juurikaan pohdi sitä, miksi ihmiset usein toimivat toisin, vaikka tietävät sen olevan väärin. Hyvin Walker kyllä korostaa univajeen yhteiskunnnan rakenteista riippuvia asioita, mutta ei kuitenkaan tee kovin radikaaleja johtopäätöksiä kapitalistisen tavaratuotantologiikan ja univajeen yhteyksistä. Ainoana keinona kasvaviin univajeen tuottamiin ongelmiin hän näkee sen, että yritykset ja yritysjohtaja huomaavat, että nukumalla paremmin tuottavuus ja tehokkuus nousee samalla kun ihmisten omakin hyvinvointi kasvaa. Loppupuolella oleva hyperteknologinen visio itseään teknologisesti tarkkailevasta ihmisestä, itsesäätyvästä asumisympäristöstä ja taloudellisista palkkioista "oikein" nukkuville kansalaisille kuulostaa painajaiselta, ei unelta jonka haluaa nähdä, saatikka elää.

Walker korostaa riippumattomuuttaan lääketeollisuudesta ja vastustaa unilääkkeiden käyttöä niongelmien ratkaisijana (päinvastoin ne lisäävät uniongelmia ja lisäävät kuolleisuutta). Walker puhuu kognitiivisen uniterapian puolesta. Walkerin usko moderniin teknologiaan taitaa kuitenkin olla kytköksissä hänen osallisuuteensa Googlen ja eräiden muiden alan toimijoiden hankkeissa.

Mitä kirjasta opin?

Tiivistetysti: nuku paljon (7-9 tuntia yössä), nuku säännöllisesti, mene ajoissa nukkumaan (21:00-22:00), nuku aamulla 6:00-7:00 saakka, vaikka heräisit kesken unien aamuyöllä. Ota päivänokoset (noin 30 min) ennen kello 15. Älä juo kahvia, alkoholia, älä ylensyö ainakaan illalla. Liiku kohtuullisesti ennen kello 18. Poista tietotekniikka makuuhuoneesta, viilennä ja pimennä huone. Vältä sinistä led-valoa illalla, nauti päivänvalosta aamulla ja päivällä. Älä aja autoa väsyneenä. Nuku ennen vaativaa suoritusta. Vältä unilääkkeitä. Summa summarum: älä varasta Nukkumatilta! Ole kunnon ihminen :-)! Ja lopultakin: älä ota elämäntapaohjeita liian vakavasti!

JK. Walkerin kirjassa on todettu liioittelua ja tutkimustulosten kärjistyksiä. Ks. HS 4.12.2019.