Thursday, May 09, 2019

Kevään valoa

Karl Ove Knausgårdin Kevät kirja kertoo ajasta hänen neljännen lapsensa syntymän vaiheilta. Epilogi on päivätty lapsen täyttäessä kaksi vuotta. Karl Oven vaimo on masennuksesta sairaalassa, hän hoitaa neljää lastaan ja kertoo nuorimmaiselle tilanteesta, mistä on tultu, missä ollaan ja myös mihin ollaan menossa. Ja millä tavalla hän sen tekeekään! Yksinkertaisesti kertomalla asioita, arjen yksityiskohtien merkitystä esiin nostamalla, liittämällä niitä olemassaolomme peruskysymyksiin, joissain kohdin kevyesti teoretisoimalla ensimmäisen ja toisen asteen todellisuuden luonteesta ja niiden keskinäisestä suhteesta ja olemalla läsnä tekstissä.

Jos ei olisi lukenut Knausgårdin Taisteluni teossarjaa, epäilemättä tätä kirjaa voisi kutsua vain kauniiksi ja hienoksi selviytymistarinaksi. Ehkä kiinnittäisi huomion joihinkin provosoiviin yksityiskohtiin vessakäynneistä ja ajattelisi niiden olevan jopa tyylirikkoja. Mutta kun Kevät tekstiä lukee jatkona aiempaan sen merkitys ja kauneus vain korostuu. Tässä Karl Ove Knausgård on inhimillisimmillään ja erityisestä tilanteestaan riippumatta nostaa esiin ihmisenä, miehenä ja vanhempana olemisesta universaaleja asioita. Vain äärimmäisen taitava kirjoittaja voi näin tehdä. Muutoin teksti olisi kärsimystä kirjoittajan kokemuksen lisäksi myös lukijalle.

Teoksen lopun Elämä on joskus rankkaa, mutta aina on jotain, minkä vuoksi elää. Yritä pitää se mielessä, jooko? on simppelin naiivi totuus, jonka tämän autofiktiivisen kirjan luettuaan tahtoo jopa uskoa.

Jos Taisteluni herätti ristiriitaisia ja osin negatiivisiakin tuntemuksia, niin Kevät luo kyllä valoa mieleen. Siksi sen voisi nähdä, ei vain jatkona, vaan myös johdantona ja alkulukemisena ennen Taisteluni teoksen massiivista raskaan sarjaan  egopsykoilua. Tämän lukemalla voi myös valaista reittiä Knausgårdin kirjallisen elämän tutkimusretkellä omaan sielunmaisemaansa. Kiinnostavaa tutustua myös kolmeen muuhun vuodenaikaan.

Thursday, May 02, 2019

Talvinen matka

Georges Perecin Talvinen matka (Voyage d’hiver, 1979 on suppea teksti, suomennoksena vain 9 sivua, mutta sen merkitys on arvoituksellisen suuri.  

Perecin tekstissä kirjallisuudenopettaja Vincent Degraël löytää vieraasta kirjahyllystä itselleen tuntemattoman tekijän teoksen, jota hän alkaa lukea. Kirjan toinen osa saa nuoren Degraëlin hämmentymään. Hänen lukemansa kirjan lauseet tuntuvat kovin tutuilta, ne tuntuvat olevan muiden ranskalaiskirjailijoiden kirjoittamia: tuolla on ilmiselvää Rimbaudia, tuolla Mallarméta.
Hämmentäväksi asian tekee se, että Vincent Degraëlin käsissään pitämä kirja – Hugo Vernierin Talvinen matka – on painettu vuonna 1864, aiemmin kuin kuuluisat kirjailijat ovat säkeensä helskyttäneet. Onko löytynyt tuntematon suurkirjailija, Ranskan 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kirjallisuuden todellinen alkulähde?
Degraël varmistaa, että teos on merkitty Ranskan kansalliskirjastoon. Hyllypaikkakin on tiedossa. Tosin kun hän myöhemmin tiedustelee kirjaa, käy ilmi, että se on lähetetty sitomoon vuonna 1926 eikä ole koskaan saapunut perille. Hänen oma kappaleensa taas on tuhoutunut toisen maailmansodan pommituksissa. 
Eikä muitakaan kappaleita viidensadan kappaleen painoksesta löydy. Ehkä Vernieriä plagioineet kirjailijat ovat tuhonneet ne?

Perecin teksti käsittelee tekijyyden ja plagioinnin kysymyksiä. Se on yksi ranskalaisen OuLiPo-ryhmän perusteksteistä. Teksti on runko, jonka juuret tunkeutuvat syvälle ihmisen historian, tarinallisuuden ja kirjallisuuden maaperään. Rungosta erkanee uusia oksia ja oksista on avautunut ja avautuu uusia vehreitä lehtiä.Yksi pääjuurista on haarautuma luonnontieteellisen ja humanistisen kultuurin erosta ja siitä, miten tieteellinen ja fiktiivinen kirjoittaminen eroavat. Brittifyysikko C.P. Snow esitti ajatuksen kahdesta kulttuurista 1959. Sen mukaan niin sanottujen kovien tieteiden edustajien ja ja "kirjallisten intellektuellien" eli humanistien ei ole mahdollista keskustella keskenään alojen paradigmaattisen erilaisuuden vuoksi. ( Ks. Sami Sjöbergin kommentaaria tekstiin, Sjöberg 2017)

Päivi Kosonen avaa hyvin Perecin elämän, tuotannon ja tekstien välistä suhdetta Kiiltomato -verkkolehdessä (ks. https://kiiltomato.net/georges-perec-talvinen-matka/).
Perecin tekstissä palataan myös länsimaisen kirjallisuuden alkujuurille. Platonin tekstien alkuperä on suullisessa perimässä, niiden tekstimuoto ei ole tieteellinen monografia vaan dialogiseen ja draamalliseen rakenteeseen perustuva kerronta. Myyttis-uskonnollinen ja filosofis-tieteellinen pohdinta sekoittuvat ja käyvät vuoropuhelua fiktiivis-faktisessa kirjallisessa todellisuudessa. Perec ja OuLiPo -ryhmä siis eivät palaa siis vain alkujuurille, vaan pidemmälle alkusiemeneen, josta kirjoittamisen ja tekstien eri muodot ovat saaneet alkunsa.

Lähteet ja kirjallisuutta:

Calvino, Italo, Jos talviyönä matkamies, Tammi, 3.p. Jyväskylä 2000
Perec, Georges, Talvinen matka, Poesiavihko #13, Helsinki 2017
Sjöberg, Sami, Matkan jälkeen. Suomentajan jälkisanat. Teoksessa Perec 2017
Taskinen, Tuomas, Mielettömällä matkalla ei-minnekään. n& n 1/2019, s.145-146

https://kiiltomato.net/georges-perec-talvinen-matka/