Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2006

Näin vuosi kääntyy kohti loppua.

Joulunajan rauhaa.

Kenelle sitten kirjoitan?

Kenelle sitten kirjoitan? Vastaus: sinulle, mutta en sinulle; minulle; sinulle minussa. (Coetzee, Rautakausi, 11)

Coetzee

Eteläafrikkalaisen J.M. Coetzeen (s.1940) kirjojen lukeminen on palkitsevaa. Tunnetuin hänen kirjoistaan lienee Life&Times of Michael K, 1983 (Michael K:n elämä, suom. Seppo Loponen, Otava, Helsinki 1984. ISBN 951-643-211-5). Minulle se oli myös vaikein. Aloitin sen lukemisen joskus, ehkä 80-luvulla, mutta en saanaut siihen otetta. Luulinkin pitkään, että Coetzee on tosikkomainen, puisevan pitkäveteinen kirjailija, jolla ei ole minulle annettavaa.

Vuonna 2003 ilmestyi Elizbeth Costello (suom. Seppo Loponen, Otava, Helsinki 2005, ISBN 951-1-19576-X). Tämä kirja avasi uuden näkymän ja luin melkein perä perään teoksen Disgrace, 1999 (Häpeäpaalu, suom. Seppo Loponen, Otava, Helsinki 2000, ISBN 951-1-19869-6) sekä omaelämäkerralliset Boyhood. Scenes from provincial Life I (Poikavuodet. Kohtauksia syrjäisestä elämästä. Suom. Seppo Loponen, Otava, Helsinki 1999, ISBN 951-1-19366-X) ja Youth. Scenes from provincial Life II. (Nuoruus, Kohtauksia syrjäisestä elämästä II, suom. Seppo Loponen, Otava, Helsinki 2003. ISBN 951-1-19706-1). Lisäksi luin teoksen Rautakausi (Age of Iron, 1990) sekä myös nyt tuon Michael K:n elämän.

Coetzee on armoton, selkeä, niukka, terävä, mutta samalla eläytyvä, oivaltava. Tyyli on oivallisen rauhallinen, toteava, kiinnostavia vertauskuvia käyttävä. Mieleen tulee Hemingway, mutta ilman Ernstin romanttista paatosta.

Coetzeesta saisi loistavia tutkielmia aikaan: politiikka (Etelä-Afrikka, Britannia ja muu maailma), kirjallisuus, taiteilija (kirjailija), kieli, naisen asema, eläinten oikeudet ja ihmisten.

Mankell

Henning Mankellin Kasvaton kuolema (Mördare utan ansikte, ap. 1991, suom. Markku Mannila, Otava, Helsinki 1993. ISBN 951-20115-8) kertoon Kurt Wallanderista heti avioeron jälkeen. Kaksi vanhaa ihmistä on murhattu, ruotsalaisen yhteiskunnan rasistiset piirteet paineistavat poliisien työtä ja Wallanderin paino on nousussa. Uusi, kaunis ja nuori piirisyyttäjä kiehtoo, vaikka ero Monasta vielä kaivertaa mieltä.

Hän istui yhdelle kivistä ja katseli merta.
Hän ei ollut koskaan ollut erityisen kiinnostunut filosofiasta. Hän ei ollut koskaan tuntenut tarvetta vajota itseensä. Elämä oli alituista vuorovaikutusta, jossa erilaiset käytännön kysymykset odottivat ratkaisuaan. Se mitä oli sen ulkopuolella, oli jotain väistämätöntä, sellaista, mihin ei voinut vaikuttaa sillä, että pohti jonkin sellaisen merkitystä, jota ei kuitenkaan ollut olemassa.
Muutaman minuutin yksinolo oli täysin eri asia. Oli äärettömän rauhoittavaa, kun ei tarvinnut ajatella yhtään mitään. Vain kuunnella, katsella, olla hiljaa. (s.146)

Wallander on melko puhdaspiirteinen antisankari. Rosoisuutta ja arkisuutta tuodaan mukaan ehkä liikaakin: avioero, huono suhde tyttäreen, dementoituva isä, viileät suhteet sisareen, rattijuoppus, humalainen ei-herrasmiesmäinen käytös naispiirisyyttäjän suuntaan, tasapainoilu rasisminvastaisuuden ja samanaikaisen kriittisyyden Ruotsin pakolaispolitiikan hoitoa kohtaan välillä. Eikö siinä ole vähän liikaa yhdelle miehelle? Toisaalta työhonsä omistautuva, vastuullinen työmyyrä, oopperamusiikin harrastaja, pohtija, murehtija ja vielä naistenhurmaajakin (sinnikäs yrittäjä).

Näinhän se tietysti onkin: piireteet kasautuvat ja kietotuvat toisiinsa.

Myös tässä teoksessa vilahtelevat samat teemat: uusoikeistolaiset liikkeet, natsimenneisyys, etelä-amerikkalaiset kontaktit (?), menneisyyden vaiennetut virheet (murhatun miehen ei-tunnustettu lapsi).

Hyvin kirjoitettu, hyvin käännettyä, tuttua ja turvallista.

Taikavuorelta katsottua

Thomas Mannin Taikavuori on yksi mielikirjoistani - siitä nimi blogilleni. Mann katsoo vuoreltaan viime vuosisadan alun eurooppalaista maisemaa.

Jotain samaa yritän tehdä. Pääasiassa kirjallisuuden, musiikin ja elokuvan kautta, ehkä myös valokuvan, filosofian ja tieteen näkökulmista. Lähin vuori on Hervannan rinne. Sieltä ei ehkä näe aivan niin kaus kuin Mann oli näkevinään, mutta "taikavuori", sen voi jokainen meistä rakentaa itse.

Kommentteja on mukava lukea. Jos siis löydät tänne, kirjoita.