Burgessin pojat

  "Mutta mitä minä voin tehdä? Minulla ei ole perhettä."

"Sinulla on perhe", Bob sanoi. "Sinulla on vaimo joka vihaa sinua. Lapset jotka ovat vihaisia sinulle. Veli ja sisko, jotka tekevät sinut hulluksi. Ja sisarenpoika joka oli ennen eräänlainen nynny. Sitä kutsutaan perheeksi. (s. 387)

Elizabeth Stroutin Burgessin pojat on varsin onnnistunut kirja. Toisin kuin aiemmat lukemani Stroutin teokset, se ei kuitenkaan oiken vetänyt mukaansa. Lukeminen edistyi kovin verkkaisesti ja vasta viimeiset sata sivua vakuuttivat teoksen voimasta. Time lehti on luonnehtinut kirjaa: Yhtä kunnianhimoinen kuin Phillip Rothin Amerikkalainen pastoraali mutta sävyltään intiimimpi. Asetan kyllä Philip Rothin ja kyseisen teoksenkin Stroutin edelle, jos yleensäkään on syytä asettaa järjestykseen, mutta muutama perustekin on. Strout asettuu monien maanmiestensä tavoin familistisen tarkastelutavan polustolle kyllä luontevasti. Perhe on toki keskeinen elementti yhteisössä ja yhteiskunnassa, eikä Strout tee siitä siirappia tai hunajaa, vaan katkeraa juomaa, joka on nautittava, jos mielii pysyä hengissä. Pakoon ei pääse. Tässäkin kirjassa veljet, sisaret, vaimot ja lapset kaivavat toisensa, menneisyytensä, tekonsa ja tekemättömyytensä esiin, välillä konkreettisesti välillä muistojen bulevardilta tai laitakaupungin kujilta. Ihmiset ovat osittain paossa Mainesta ja pikkukaupungin kuristavista piireistä. Maahan muuttaneiden somalien yhteisö ja suhde siihen herättää paikallisen yhteisön pohtimaan omaa olemistaan, suhdettaan ja suhtautumistaan vieraisiin. New York edustaa modernia maailmaa, mutta on itsessään ahdistava kaupunkihelvetti. Vaikeuksia voi paeta vaikkapa Ruotsiin, sinnekin tosin sukulaisten luo, ja ihmetellä sitä, miten siellä asiat on järjestetty. Mutta kaiken kaikkiaan perhe määrittää oman elämänpiirin ja jos sitä yrittää fyysisesti paeta, perhe on edelleen mielentila, muisto ja tunne-elämän vaaka.

Näin Stroutilla.  Kertaamatta Philip Rothilta lukemaani, väitän, että hänen kirjoissaan yhteiskunta ja historia  painavat perheen  ohella (kirjallisten) henkilöiden elämässä enemmän kuin Stroutilla. Teksti on kuultavaa ja kirkasta.  Stroutin teksti on paikoin suttuista ja usvaista elämänmenoa. On hieno taito nähdä asiat läheltä ja kaukaa ja siksi tällainen vertailu ei voi tuottaa lopullista tulosta. Molemmat ovat taitavia kirjoittajia, terävänäköisiä ja oivaltavia. 

Liekö hiljattain lukemani Louise Kennedyn kirja Rikkomuksia ja Cuskin, Beardin ja Ginzburgin vahvat tekstit vaikuttaneet, mutta, varsinkin alussa, Stroutin keskiluokkainen maailma alkoi tuntua väljältä ja löysältä. Hänen pikkukaupunkinsa yhteisö tulee vielä joten kuten toimeen kärjistyvien ongelmiensa kanssa. Reaalimaailmassa, Yhdysvalloissa, lähestytään pistettä, jossa ongelmat eivät "ratkea" perhepiirissä, suvantoa ei löydy. Poliittiset vastakkaisuudet kärjistyvät. Heimosodat ovat kulman takana ja siitä on vain muutama askel sisällisotaan. Elämästähän ...on kyse, mutta myös rahasta, vallasta ja oikeuksista.

JK. Kirja on ilmestynyt Yhdysvalloissa jo vuonna 2013. Maailma on muuttunut sen jälkeen, muutoinkin kuin paikallisesti. Pojat luulevat edelleen olevansa poikia, vaikka olisi aika jo elää ihmisiksi.

Strout, Elizabeth, Burgessin pojat. Suom. Kristiina Rikman. Tammi, Helsinki 2025. ISBN 978-952-04-6715-9

Luonto iskee

Philip Roth on yksi arvostetuimmista elävistä yhdysvaltalaisista kirjailijoista, eikä syyttä. Kirjassaan Nemesis hän tarkastelee ihmisen toiminnasta ja valinnoista kumpuavaa kiertämätöntä syyllisyyttä. Onko valinnoillamme merkitystä muiden ihmisten ja oman elämämme kannalta vai onko kaikki lähes puhdasta sattumaa? Kysymys asettuu samalla tavoin kuin Woody Allenin elokuvissa ja erityisesti Match Pointissa - siitä putoaako pallo osuessaan tenniskentän verkkoon omalle vai vastustajan puolellelle riippuu pelin voitto. Mutta voittaako parempi vai onnekkaampi? Ja edelleen onko onni olla voittaja?

Rothin kirjan päähenkilön vastustaja on luonto polion rampauttavassa ja tappavassa esiintymässä. Herra Cantor, kirjan keskushenkilo, nuori mies, on nuorista miehistä yksi parhainpia, vastuuntuntoinen, urheilullinen, vakava ihminen. Tahtomattaan ja vastoin omia toiveitaan ja ehkä syvintä omaatuntoaankin hän tulee toimimaan "pahana nuolena" elämässä ja vammauttaa sekä aiheuttaa toisten ihmisten kuoleman. Tai näin hän ainakin kokee. Vai onko niin, että elämä käyttää häntä välineenä? Onko elämän, luonnon ja ihmisten päätösten takana jumala, julma kaikkivaltias joka on mieltynyt erityisesti tappamaan lapsia ja nuoria taudeilla ja sodan julmuksilla?

Rothin kirja on armoton - keskushenkilö ei pyrkimyksistään huolimatta saa oikeutta tai onnea. Ainoa lohtu, jonka kirjasta saa, on tieto siitä, että tähänastisen elämän kulku on ollut suopea (mikäli on voimia kokea asia niin). Rikkomuksia luontoa, sekä ulkoista että omaa sisäistä, vastaan on jo kertynyt riittävästi. Hybristä seuraa nemesis. Iskeeekö luonto jo huomenna vai vasta päivän, viikon tai muutaman vuoden päästä takaisin, sitä ei voi tietää eikä siihen oikeastaan voi edes valmistautua. Voi myös olla, että luonto moukaroi meitä päivittäin, mutta onnistumme elämänmenolla peittämään tuskan ja lievittämään sen tarinoilla, joissa asiat kerrotaan parhain päin.