"Mutta mitä minä voin tehdä? Minulla ei ole perhettä."
"Sinulla on perhe", Bob sanoi. "Sinulla on vaimo joka vihaa sinua. Lapset jotka ovat vihaisia sinulle. Veli ja sisko, jotka tekevät sinut hulluksi. Ja sisarenpoika joka oli ennen eräänlainen nynny. Sitä kutsutaan perheeksi. (s. 387)
Elizabeth Stroutin Burgessin pojat on varsin onnnistunut kirja. Toisin kuin aiemmat lukemani Stroutin teokset, se ei kuitenkaan oiken vetänyt mukaansa. Lukeminen edistyi kovin verkkaisesti ja vasta viimeiset sata sivua vakuuttivat teoksen voimasta. Time lehti on luonnehtinut kirjaa: Yhtä kunnianhimoinen kuin Phillip Rothin Amerikkalainen pastoraali mutta sävyltään intiimimpi. Asetan kyllä Philip Rothin ja kyseisen teoksenkin Stroutin edelle, jos yleensäkään on syytä asettaa järjestykseen, mutta muutama perustekin on. Strout asettuu monien maanmiestensä tavoin familistisen tarkastelutavan polustolle kyllä luontevasti. Perhe on toki keskeinen elementti yhteisössä ja yhteiskunnassa, eikä Strout tee siitä siirappia tai hunajaa, vaan katkeraa juomaa, joka on nautittava, jos mielii pysyä hengissä. Pakoon ei pääse. Tässäkin kirjassa veljet, sisaret, vaimot ja lapset kaivavat toisensa, menneisyytensä, tekonsa ja tekemättömyytensä esiin, välillä konkreettisesti välillä muistojen bulevardilta tai laitakaupungin kujilta. Ihmiset ovat osittain paossa Mainesta ja pikkukaupungin kuristavista piireistä. Maahan muuttaneiden somalien yhteisö ja suhde siihen herättää paikallisen yhteisön pohtimaan omaa olemistaan, suhdettaan ja suhtautumistaan vieraisiin. New York edustaa modernia maailmaa, mutta on itsessään ahdistava kaupunkihelvetti. Vaikeuksia voi paeta vaikkapa Ruotsiin, sinnekin tosin sukulaisten luo, ja ihmetellä sitä, miten siellä asiat on järjestetty. Mutta kaiken kaikkiaan perhe määrittää oman elämänpiirin ja jos sitä yrittää fyysisesti paeta, perhe on edelleen mielentila, muisto ja tunne-elämän vaaka.
Näin Stroutilla. Kertaamatta Philip Rothilta lukemaani, väitän, että hänen kirjoissaan yhteiskunta ja historia painavat perheen ohella (kirjallisten) henkilöiden elämässä enemmän kuin Stroutilla. Teksti on kuultavaa ja kirkasta. Stroutin teksti on paikoin suttuista ja usvaista elämänmenoa. On hieno taito nähdä asiat läheltä ja kaukaa ja siksi tällainen vertailu ei voi tuottaa lopullista tulosta. Molemmat ovat taitavia kirjoittajia, terävänäköisiä ja oivaltavia.
Liekö hiljattain lukemani Louise Kennedyn kirja Rikkomuksia ja Cuskin, Beardin ja Ginzburgin vahvat tekstit vaikuttanee, mutta, varsinkin alussa, Stroutin keskiluokkainen maailma alkoi tuntua väljältä ja löysältä. Hänen pikkukaupunkinsa yhteisö tulee vielä joten kuten toimeen kärjistyvien ongelmiensa kanssa. Reaalimaailmassa Yhdysvalloissa lähestytään pistettä, jossa ongelmat eivät "ratkea" perhepiirissä, suvantoa ei löydy. Poliittiset vastakkaisuudet kärjistyvät. Heimosodat ovat kulman takana ja siitä on vain muutama askel sisällisotaan. Elämästähän ...on kyse, mutta myös rahasta, vallasta ja oikeuksista.
JK. Kirja on alpunperin ilmestynyt Yhdysvalloissa 2013. Maailma on muuttunut sen jälkeen, muutoinkin kuin paikallisesti. Pojat luulevat edelleen olevansa poikia, vaikka olisi aika jo elää ihmisiksi.
Strout, Elizabeth, Burgessin pojat. Suom. Kristiina Rikman. Tammi, Helsinki 2025. ISBN 978-952-04-6715-9
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti