Luotto

 

Hernán Díazin Luotto on taitava ja hienosti rakennettu teos. Teksti kasvaa korkoa korolle alusta loppuun. Tarina pääoman kasautumisesta, alkuperäisestä rikkauden lähteistä, yksilön yritteliäisyydestä ja kansakunnan hyvinvoinnin suhteesta puidaan useasta näkökulmasta. Kirja on sekä jännittävä tarina että kerroksellisen kerronnan taidonnäyte. Kenen totuus vallitsee omassa elämäsämme, oma (kaunisteltu) tarinamme, kirjailijan (fiktiivinen) tarina, alkuperäiset muistiinpanot tapahtumista ja niiden tarinallistaminen, yritykset tarinan kirkastamiseksi jälkirationalisointina, vai mitkä?

Díazin tarinan ydin ja lähdeaineisto on Yhdysvaltojen rikkauksien ja finanssipääoman syntyyn liittyvät tarinat muutamien henkilöiden yhteenkietoutuneiden elämänpolkujen kautta kuvattuna. Kirja pääsi yllättämään - en ollut ennakkoon tietoinen sen rakenteellisista ratkaisuista ja siksi meni jonkin aikaa ennen kuin ymmärsin miten teos on rakennettu. Alkupuolen jotkut pitkähköt psykiatrisen sairaanhoidon laajahkot kuvaukset hieman ihmetyttivät, mutta asettuivat sitten paikalleen tekstin edetessä. Díaz selvästi luottaa lukijaan. Lukijan on syytä myös luottaa Díaziin tarinan kertojana, vaikka kirjan kertojat ovat toinen toistaan epäkiitollisemassa asemassa pyristellessään tarinan kerronnan sekä rahan ansainnan ja kerryttämisen koukeroissa. Kiehtovasti Díaz kuvaa pääoman ja rahan omalakista liikettä. Se avaa asiaa varsin elävästi ja toimii vaikka johdantona Marxin Pääoman lukemista ja tutkimista harkitsevalle. Pääoma on sijoittajalle kuin jalkapallo sen potkijalle, aina kiehtova, mutta ei koskaan täydellisesti hallussa. Kirjan henkilöhahmo, sijoittaja Benjamin, pohtii pääoman kanssa toimimisen tuottaman nautinnon luonnetta: 

Pääoma liikkuu, se syö, poikii, sairastuu ja saattaa kuolla. Se on kuitenkin puhdasta. Tämä valkeni hänelle ajan mittaan. Mitä suurempi operaatio, sen kauempana käytännön toteutus. (...) pääoman elävä olento lähti liikkeelle, piirsi kauniita kuvioita matkallaan kohti yhä korkeampia abstraktion tasoja, joskus myös seuraten omia halujaan, joita Benjamin ei ollut osannut odottaa - ja siitäkin hän sai nautintoa: olennosta, joka yritti toteuttaa omaa vapaata tahtoaan. Hän ihaili ja ymmärsi sitä myös silloin, kun se tuotti hänelle pettymyksen.

Pääoma on ihmisten välinen suhde, tosin hyvin vieraantuneessa muodossa. Sijoittajalle sen kanssa toimiminen saattaa hämärtyä niin, että pääoman ja ihmisen välinen suhde käy näkymättömäksi. Kirjan pääomasijoittajat vieraantuvat muista ihmisistä, myös läheisistään. Fyysisestä työstä he ovat vieraantuneet jo syntymästään ja omasta itsestäänkään ei ole jäljellä muuta kuin tarve puolustautua omien syyllisyystuntojen piinasta.

Díaz, Hernán , Trust, 2022, suom. Jaakko Kankaanpää. Gummerus 2022

Viimeinen tuolihissi

 

John Irvingin Viimeinen tuolihissi on armottoman laaja tarina Yhdysvaltojen lähihistoriasta päähenkilö Adam Brewserin ja hänen lähipiirinsä kasvutarinana. Adam yrittää selvittää kuka on hänen isänsä, sovittelee käsitystään paljon poissaolevasta äidistään, tämän miehestä, naispuolisiseksi muuntuvasta puolisosta, serkuistaan ja Emistä, lesbosta, johon hän on rakastunut. Nuori poika kasvaa aikuiseksi mieheksi vähintäänkin haastavassa lähisuhdeverkostossa samaan aikaan, kun Yhdysvaltojen politiikassa republikaanit ja demokraatit haastavat toisiaan tavalla, jossa republikaanit, ikuiset kusipäät kirjan henkilöiden mukaan, saavat usein tukea myös vitun demokraateilta. Ongelmana lopulta Kanadaan muuttavalla Adamilla ja Emillä on suhtautuminen Yhdysvaltoihin ja sen ahdistavaan ympäristöön, joka kuitenkin antaa tarinalle yltäkylläiset puitteet.

Parasta kirjassa on sen antama kuva amerikkalaisen yhteiskunnan tapahtumista hieman eri tavoin kerrottuna, kuin uutisissa tai suuressa osassa elokuvia. Ronald Reaganin ajan pyrkimykset palauttaa Jumala kouluihin tai hänen abortinvastaiset pyrkimyksensä taustoittavat hyvin nykyamerikan jyrkkää jakautuneisuutta. Yhdysvalloissa on kyllä uskonnonvapaus, mutta ei vapautta uskonnosta. Valtio ei siellä ole ratkaisu ongelmiin, vaan itse ongelma. Valitsemalla demokraatit, valitsee pienemmän pahan, mutta itse peruskysymyksiä se ei ratkaise.

Sisällöltään kirja on suurelta osin varsin kiinnostava, mutta muodoltaan aikamoinen pettymys. Irving on armoton tarinoitsija, jolta juttu ei tahdo loppua millään. Kirjassa on paljon toisteisuutta. Ehkä ajatuksena on, että kertaamalla asioita lukija pysyy juonessa paremmin mukana. Mieleen tulee myös, että Irving on siinä asemassa, että hän ei taida sallia tekstinsä editointia, joten se paisuu yli astian reunojen, kuin pullataikina, jossa on liikaa hiivaa. Ainakaan yhdellä lukemisella minulle ei avautunut proosatekstin ja elokuvakäsikirjoitusten vaihtelun merkitys. Ja se ei tuntunut myöskään asialta, jota haluaisi uudelleen lukemalla avata. Ehdottomasti heikoin Irving mitä olen lukenut ja silti riittävän hyvä, että sen jaksaa lukea. Puolet pois voisi olla hyvä idea. "Valittujen Palojen editio" saattaisi kuoria tekstistä mainion teoksen. 

Yhdysvallat on ilmastoitu painajainen, kuten Henry Miller aikanaan sattuvasti otsikoi jo vuonna 1945 ilmestyneen oman teoksensa. Ikääntyvä Adam on kaksoiskansalainen, joka ei halua luopua kuolleesta äidistään, USA:sta, vaikka muuttaa Kanadaan. Hän haluaa olla osa suurta amerikkalaista tarinaa ja luoda sitä, mutta katsomalla sitä Kanadasta, minne monet Irvingin kirjan "sankarit" aiemmissa kirjoissa pakenivat Vietnamin sotaa ja sen synnyttämää traumaa. Nyt Yhdysvaltojen kulkiessa post-trumpilaisessa tilanteessa kohti uus-trumpilaisuutta, napanuora kestää. Irving katsoo tuolihissistä alle jäävää kivikkoa, mutta ei katkaise napanuoraa tai hyppää varmaan kuolemaan. Äidin hahmo kummittelee ja kummituksista ei pääse eroon vaikka haluaisi. Ja niistä ei pääse eroon, jos hakeutuu niiden seuraan tai antaa äidin kömpiä viereensä sänkyyn vielä aikamiehenä.

4321 - Auster

Mitä yhteistä on salamaniskulla, vasemmanpuoleisella liikenteellä, palavalla savukkeella ja kirjan kirjoittamisella? Yhteys selviää lukemalla Paul Austerin opus magnan, 1141 sivuisen järkäleen. Ensimmäiseksi kiinnittää huomion tarinan laajuuteen.  Laajuus ei ole kuitenkaan itsetarkoitus, kirjan rakenne on kerronnallisesti perusteltu. Päähenkilön Archie Fergusonin henkilöhistoriallisen tarinan polveilu ja niveltyminen kerronnan kerrostumiin ja Yhdysvaltojen historiaan 1950-luvulta 1970-luvun puoliväliin edellyttää sitä.

Paul Austerin tuotanto on laaja ja kirjojen tasokin vaihteleva. 4321 on joiltain osin rohkeampaa tekstiä kuin monet aiemmat ja ehkä myös kiinnittyy enemmän amerikanjuutalaiseen kirjallisuusperinteeseen. Ferguson tarina kietotuu monin sitein juutalaisten, afro-amerikkalaisten ja valkoisen amerikan rodulliseen moninaisuuteen; niin rotu- kuin luokkataisteluunkin. Mukana on myös sodat II maailmansodasta Vietnamiin. Teemat ovat monin osin samoja kuin toisen mestarikertojan John Irvingin teoksissa. Irvingin tarinat ovat monin osin kuitenkin draamallisesti leikkaavampia ja terävämpiä. En oikein osaa sanoa miksi, mutta tuntuu, että Irvingin teokset, esimerkiksi Ystäväni Owen Meany tai erityisesti Viimeinen yö Twisted Riverissä viiltävät syvemmältä.
Uskoakseni Auster on upottanut kirjaansa paljon omia kokemuksiaa kirjoittamisesta ja siitä, mitä hän on vuosien varrella kokenut ja oppinut., asioita joita hän on kuvannut myös selkeästi omaelämänkerrallisissa teoksissaan kuten Yksinäisyyden äärellä  tai Talvipäiväkirja.

Austerin kirja on kirjoittamisen oppikirja - Fergusonin oppivuosissa eritellään niin lehtitekstin erilaisia alalajeja (urheiluselostus, elokuvakritiikki, tapahtumaraportointi) kuin kaunokirjallisen esityksen kirjoittamisprosessin eri vaiheita aina kustantamisen kiemuroihin saakka. Yhdysvaltojen yliopistojen opiskelijoiden ongelmat tulevat myös hyvin kuvatuiksi aika monelta kannalta, etenkin opiskelun rahoituksen ja opinahjojen kytkennät, mutta myös akateemisen koulutuksen monipuolisuuden näkökulmasta.

Kirja on helppolukuinen vaikkakin pitkä. Osan baseball, koripallo ja amerikkalaisen jalkapallon pelikuvauksista voi toki lukea kjursorisesti, mutta osaan niistä on köteketty tarinan kannalta olennaisia sattumkisa tai vertauksia. Kyllä Auster tällä(kin) teoksellaan ansaitsee nimityksen kirjalilijoiden mestaruusluokkaan. Jokin sävy, syvyys tai tyyli siitä kuitenkin jää uupumaan. Vaikka kirjallisuus ei ole urheilua, niin sanon kuitenkin: Auster on hyvä, mutta ei kuitenkaan paini samassa sarjassa klassikkojen (esimerkiksi F.M.Dostojevski, Thomas Mann, Robert Musil tai W.G. Sebald) eikä astu palkintosijoille edes nykyklassikkojen Milan Kunderan, Mihail Šiškinin tai John Williamsin rinnalle, puhumattakaan J.M. Coetzeesta, John Irvingistä tai Philp Rothista. Listaa voisi jatkaa, mutta olennaista on: 4321 on hyvin kirjoitettu, tarttuu merkittäviin,vaikkakin melko paljon käsiteltyihin, teemoihin ihmisen identiteetin rakentamisessa ja tuo päähenkilönsä uskottavasti viime vuosisadan historian näyttämölle. Aina voi tietysti kysyä onko kirjailijan itsensä näköinen päähenkilö se kaikkein onnistunein valinta - ainakin hän on jollain tavalla tuttu ja ansainnut kirjailijan (itse)ihailun.

Franzen: Vapaus

Sain ystävältäni myöhästyneenä syntymäpäivälahjana Jonathan Franzenin Vapaus -kirjan. Hän arveli minun pitävän siitä. Ja näin olikin. Aloitin kirjan lukemisen lennolla New Yorkiin.  Manhattanilta helteeltä palattuani luin kirjaa hiljakseltaan nauttien ja päätin lukemisen pienellä saateisella ja tuulisella saarella Porin edustalla. Monta ajankohtaistakin ajatusta ja kontrastia oli siis tarjolla.

Kirja on erinomainen. Aikalaisromaanina se tuo mieleen vaikkapa Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät tai John Irvingin Ystäväni Owen Meany. Perhekuvauksena se ei yllä ajallisesti esimerkiksi Mannin Buddenbrookin suvun pitkään historialliseen jatkumoon, mutta hienosti Franzen nivoo perheensä tarinan Yhdysvaltojen 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen tapahtumiin.

Perhetarinan päähenkilöt Patty ja Walter Berglund, heidän lapsensa Joey ja Jessica sekä Walterin paras kaveri ja Pattyn ihastus rock-muusikko Richard muodostavat kehyksen, jonka ympärille on rakennettu monia teemoja: lintujen- ja luonnonsuojelu, väestön liikakasvu, Irakin sota, terrorismi,  republikaanien ja demokraattien konservatiivisuus-liberaalisuus teema, niukkuuden eetos ja rikastumisen eetiikka. Kysymys on siitä, miten elää modernissa länsimaisessa "hyvinvoivassa" yhteiskunnassa kuolematta ikävyyteen, moraaliseen rappioon tai merkityksettömyyden tunteeseen ennen kuin luonnon saastuminen, ilmastonmuutos ja liikakansoitus tuhoavat meidät tai vähintäänkin tapamme elää.

Franzenin kirjan henkilöt jauhautuvan yhteiskunnan rakenteellisen vääryyden myllyssä monelle mutkalle ja särölle. Heidän vapautensa valita eri vaihtoehtojen välillä tuntuu johtavan vain kohtalonomaisiin tragedioihin ja oman mielenterveyden ajatutumiseen kestokyvyn äärirajoille, valintoihin, joissa ei ole oikeaa, vain huonoja ja vähemmän huonoja tai eettisesti arvelluttavia vaihtoehtoja.

Samaistumisen kohteita kirja tarjoaa kyllin. Ei ole vaikeaa huomata joskus olleensa kuin Walter - on pyrkinyt toimimaan oikein, hyvin ja pyytettömästi  - ja kokenut tulleensa karkeasti petetyksi hyväuskoisuudessaan. Näin Walter joutuu pettymään luonnonsuojeluinnossaan  roistomaiseksi osoittautuneessa ympäristönsuojeluhankkeissa ja samoin pyytettömässä (?) rakkaudessaan vaimoonsa Pattyyn. Richard taas tuntuu moraalittomalla ja kyynisellä suhtautumisellaan maailman ympäristökatastrofiin ja kanssaihmistensä, varsinkin nuorten naisihailijoidensa, tunteisiin, saavan menestystä, vaikkain ne ovat hänellekin, ainakin ajoittain,  Pyrhoksen voittoja. Pattysta kasvaa kirjan kuluessa inhimillisesti kiinnostava henkilö, virheitä on tullut tehtyä, mutta omalla tavallaan ne ovat ymmärrettäviä ja jossain mielessä välttämättömia suhteessa hänen elämänhistoriaansa.

Franzenin tarinassa yhdistyvät hienolla tavalla aristotelisen nautinollisen tarinankerronnan neljä elementtiä. Henkilöiden tunteisiin on helppo samaistua emotionaalisti oman elämänkokemuksen perusteella, heidän moraaliset ristiriitansa ovat tuttuja ja haastavia, tarina etenee loogisesti (vaikka ei aina aivan uskottavasti) ja symbolinen taso yksilön elämänhistorian ja Yhdysvaltojen ja maailmanhistorian aikalaiskuvauvauksen välillä yhdistyyy sopivalla tavalla. Tarina on puoleensavetävä ja palkitsee kokijan nautinnolla. Tarinan rakenne on moninäkökulmainen, mutta ei liian komplisoitu, jotta tarinasta voi muodostaa koherentin kokonaiskuva, vaikka kaikkien henkilöiden tarinaa ei varsinaisesti päätetä (Joey, Jessica ja Richard) ja etenkin perheen tytär Jessica jää kuvauksessa vähälle huomiolle. 

Pattyn ja Walterin tarinan sovinnollinen päätös ei ole kovin uskottavan oloinen, eikä luo, toisin kuin ehkä on ollut tarkoitus, optimistista kuvaa siihen, että meillä ihmisillä olisi mahdollisuus, sittenkin ja kaikesta huolimatta, olla edes jossain määrin oman onnemme seppiä. Vai onko kyseessä (alistunut) ironia, joka ei ole uponnut minuun, lukijaan - kaikki se kestää, kaikki se kärsii? Monissa asioissa on toki kysymys näkökulmasta: hylätyksi tulemisen tunteen kokeminen välittömästi ja jälkikäteen arvioituna (Patty ja Walter arvioivat suhteensa tilaa kirjan loppuvaiheissa  kuusi vuotta puhumatta toisilleen) on kaksi eri asiaa, valintojen tekeminen tunteiden ja tietämisen ristipaineissa ei ole helppoa ja vaan kallistuminen suuntaan tai toiseen on ainakin joiltain osin, ehkä hyvinkin paljon, tahdon asia. 

Samoin taitaa olla politiikassa. Oikea ja väärä ovat kovin suhteellisia asioita kun on kysymys luonnosta, väestönkasvusta tai vaikkapa sodankäynnistä. Aina tai ainakin joskus on valittava puolensa, ajatuksensa ja tekonsa, meni syteen taikka saveen. Näin siinäkin tilanteessa, jossa kokee toimivansa vain niin kuin kussakin tilanteessa tulee toimia.

Monet asiat Yhdysvallloossa ovat toisin kuin Suomessa. Kirjan luettuaan ymmärtää ehkä hieman paremmin, miksi Suomi yhdysvaltalaisesta perspektiivistä näyttää ehkä oudolta ja päinvastoin. Ainakin minusta Suomi voittaa kuitenkin mennen tullen yhdysvaltalaisen vapauden. Kun lukee kirjan kuvauksia perinnönjaosta, verotuksesta, liikennevakuutuksista, koulumaksuista ynnä muista, on vain kiitollinen, että niistä on meillä täällä kohtuulliset säännöt, joiden mukaan mennään erilaisissa tilanteissa. Yhdysvaltalainen vapaus ruokiin ihmisten välistä eripuraa, mahdollistaa vahvemman ja röyhkeämmän ylivallan.

Franzen onnistuu hienosti kirjassaan nostamaan esiin ihmiselon kirjon ja kurjuuden ajassamme. Kiitoksia siis J:lle kirjasta. Osui ja upposi.