Pronominit

 

Hanna Weseliuksen Pronominit kirjan henkilöt elävät tulevaisesti kohti kuolemaansa. He ovat jättäneet taakseen tuhoutuvan maailman, kirjautuneet lennolle kohti epämääräistä, mutta varmaa kuolemaa, kuin Titanicissa, ainoassa elokuvassa, jota lennolla näytetään.

Kullakin on oma tarinansa ja tarinoiden tarinoista kirja koostuu. Paikoin tuntuu, että kirja on kooste erilaisita , toisiinsa vain hyvin väljästi liittyvistä tarinoista, joita sitoo yhteen vain kirjan kannet, kuin lentokoneen matkustamo ja aika jossa lennetään. Lennon ajasta tosin otetaan loikkia menneisyyteen eri tavoin, ei niinkään tulevaisuuteen. Nykyisyys on menneisyyden tulevaisuutta ja tulevaisuuden menneisyyttä.

Kirjassa viitataan yhteiskuntafilosofisiin ja valokuvateoreettisiin oppeihin, niin Walter Benjaminiin kuin Roland Barthesiin. Yhtenä avaintekstinä ja kuvana on Paul Kleen Angelus Novus. Benjamin osti sen tekijältä vuonna 1921 ja teos kulki hänen matkassaan aina  vuoteen 1940. Tuolloin, kuolinvuonnaan, Benjamin kirjoitti:

HÄNEN SILMÄNSÄ tuijottavat, hänen suunsa on auki, hänen siipensä ovat levällään. Hän on historian enkeli, joka on kääntänyt kasvonsa taaksepäin.(...) Puhuri tempaisee hänet selkä edellä tulevaisuuteen, ja menneisyyden jätevuori hänen edessään kasvaa taivaaseen asti.  (lainattu Weselius 2025, 277 mukaan)

Kirjailija Weselius on taiteen tohtori ja valokuvataiteen yliopistolehtori. Hän ja hänen kirjansa henkilöt  katsovat menneisyyteen, pohtivat tekemisään ja tekemättä jättämisiään. Kaoottiset tilanteet toisuvat ja stuertin näkökulmasta katastrofi toisensa jälkeen vältetään vain toteamalla ammatillisesti "kaikki on hyvin" ja peittämällä oma kauhu tuhoon johtavassa tilanteessa.

Kuuntelin aluksi kirjaa ja sellaisenaan se oli varsin hyvää kieltä ja kuunneltavaa. Kokonaisuutta siitä ei hahmottunut ja lopulta hakeuduin paperiversion ääreen, suosittelen jos mahdollisuus valita. Kirjan selaaminen ja kuva lentokoneen istumajärjestyksestä ja henkilöistä, mahdollistaa tarinan hahmottamista, vaikka se ei ehkä sittenkään ole olennaista. Maailma ja lentokone on täynnä tarinoita. Väitetäänpä kirjan sivuilla, että tarinallisuus lopulta on se inhimillinen ominaisuus, joka erottaa ihmisen muista eläimistä ja samalla yhdistää eri elementtejä ajassa. Sopiiko se omaan tarinaan, on toinen juttu.

Kiinnostava kirja, ei vähättelevässä merkityksessä, vaan aidosti. Rakenteellinen kokeilu ja pikselimäinen toteutus antavat lukijalle tilaa hengittää samaa ilmaa kirjailijan ja henkilöhahmojen kanssa. Koituuko pelastuksesi metsänpohja, kuntta, jota matkalle on jostain syystä otettu mukaan? Varmaan riippuu siitä, kuinka tarkkaan kirjaa lukee.

Weselius, Hanna, Pronominit. WSOY, Helsinki 2025. ISBN 978-951-0-51343-9

Haluan kuulla kaiken

Elizabeth Stroutin kirjat ovat päältä katsoen amerikkalaisen hyvinvoivan ja hyväntahtoisen keskiluokan sisäänlämpiävää rupattelua ja maailman menon murehtimista. Niin tässäkin Haluan kuulla kaiken kirjassa. Mutta, mutta. Kuinka lähelle hän osuukaan arvioidessaan heidän, meidän ja kaikkien etuoikeutetussa asemassa olevien ihmisten elämää. Tämänkin kirjan ydin on tavallisen ihmisen ja tavallisen elämän surumielisessä ylistyksessä. 

Bob, Olive ja Lucy, muiden muassa, yrittävät ymmärtää maailman menoa, sitä, miten ei jossain Ukrainassa, vaan Ukrainassa, ihmisiä kuolee verisessä sodankäynnissä, ehkä juuri nyt ja nyt. Tai lapset vihaavat vanhempiaan, tappavatkin heitä, jouduttuaan julmasti kaltoin kohdelluksi lapsena. Jotakin on voitava tehdä. Bob on juristi, joka ei ainoastaan puolusta asiakastaan oikeuden edessä, vaan auttaa hänet uuden elämän alkuun. Lucy ja Olive kertovat toisilleen tarinoita, usein surullisia, siitä, miten amerikkalainen unelma ei toteutunut. Kumppani osoittautuu roistoksi, väkivaltaiseksi petturiksi tai vastuunsa välttäväksi häipyjäksi. Oma puolisokaan ei päähenkilöitä jaksa aina innostaa. Ja kun Bob sitten tapaa sen oikean ja ihanan, jopa silloin, kun tunne on vastavuoroinen, on syytä jättää asia silleen, katseiden ja puheen tasolle, jotta ei aiheuta surua ja murhetta, kaaosta ja tuskaa.

 

Sydän halajaa mitä halajaa. (...) Mutta asiassa on muutakin mietittävää, kuten se, että sydän on vain yksi osa elimistöä ja elimistön tarkoitus on selviytyä hengissä. (s. 323)

Stroutin henkilöt elävät entistä pidemmälle jakautuvassa amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Hän onnistuu kuvaamaan tässä, yhdessä parhaista kirjoistaan, sävykkäästi sitä, miten monisyisessä verkostossa elämme. Jokainen haluaisi tulla kuulluksi. Jokainen haluaisi löytää "ideaalisen kuulijan", joka väsymättä ja tuomitsematta kuulisi juuri sinun tarinasi. Harva lopulta haluaa kuulla kaiken, vaikka haluaisikin kertoa kaiken.

Hieno kirja, melankolinen, surumielinen.

Ja kirjan myötä pohdiskelun tulos on, ainakin Bobille: Se on vain elämää. Sellaista elämä on. (s. 326)

Strout, Elizabeth, Haluan kuulla kaiken. Tammi, Helsinki 2026. ISBN: 978-952-04-6714-2