Merenpeitto

Olli Jalonen jatkaa Anguksen tarinaa Merenpeitto -romaanillaan. Ensimmäisestä osasta pidin, mutta toinen osa oli pieni pettymys.

Taivaanpallo kirjassa kertoja Angus vartuu 12-vuotiaaksi ja matkustaa Sain Helenan saarelta Lontooseen Edmond Halleyn, englantilaisen tähtitieteilijän, geofyysikon, matemaatikon, meteorologin ja fyysikon, apulaiseksi. Nyt Angus on 16-vuotias nuorimies ja varttumassa aikuiseksi, yhä vain samaisen Halleyn perheen palkattomana apupoikana.

Kirjan kiinnostavuus on aikakauden kuvaus päätapahtumien sivusta, alhaalta käsin, lukijan kannalta ymmärrettävällä tavalla. Päähenkilö lukee, selittää ja tulkitsee maailmaa ympärillään. Taivaan tähdet, tähtitiede, meren syvyydet, sukeltaminen sen syvyyksiin ja monet aikakauden tieteelliset keksinnöt muuttavat maailmankuvaa ja ovat ristiriidassa ajan uskonnollisten käsitysten kanssa. Ne luovat jännitteitä henkilöiden välille ja myös Edmond Halleyn uran etenemiselle. Nämä vaikeudet heijastuvat myös päähenkilön elämään. Säätyjako on selkeä ja sitä ei juuri aseteta kyseeseen, vaikka eriarvoisuus on ilmeistä.

Kerronnan lapsekas tapa oli luonteva ensimmäisesssä Taivaankansi teoksessa, mutta tässä osassa, kun Angus on jo mieheksi kasvamassa, se ei enää tunnu luontevalta. Angus on oppinut isännältään paljon ja omasta mielestäänkin joutaisi ja ansaitsisi päästä jo vaativimpiin tehtäviin, mutta kokee maailman edelleen kovin lapsenomaisesti. Tuntuu, kuin Jalonen ei haluaisi päästää päähenkilöään kasvamaan aikuiseksi kasaamalla tämän elämään vastoinkäymisiä, jotka estävät kasvun. Historiallisena ajankuvauksena tämä on varmaan perusteltua, mutta lukijalle se esittäytyy pysähtyneisyytenä ja tankaavana toistona. Kirjan tarina ei nytkään pääty. Halleyn purjehdukset maailman merillä jatkuvat ja Angus kelluu omassa maailmassaan näennäisen paikallaanpysyvänä. On siis odotettavissa jatkoa. Olli Jalosella on mietittävää, miten säilyttää kerronnallisen jatkuvuus päähenkilön varttuessa.

Taivaanpallo

Olli Jalosen  Taivaanpallo (Otava 2018) kertoo tarinan Angus-nimisestä pojasta, hänen varttumisestaan Saint Helenan saarella, paosta saarelta sekä tapahtumista Lontoosssa sen jälkeen. Angus tutustuu 8-vuotiaana Edmond Halleyhin kotisaarellaan ja päätyy tämän oppipojaksi ja apulaiseksi kirjan päättyessä viitisen vuotta myöhemmin.

Ajankohta on 1600-luvun loppu. Britti-imperiumi vakiinnuttaa asemaansa merentakaisilla alueilla, uskonnolliset suuntaukset kamppailevat keskenään, pakanoiden sieluista ja taikauskoa vastaan. Jumalan taivas avautuu ei vain raamatun ja pappien teologian vaan myös maallisen tieteen harjoittajien toimesta. Halleyn komeetta löydetään, taivaankannen tähdet lasketaan, linnut luokitellaan ja kirjoihin laitetaan. Angus-poika saa olla tässä kaikessa mukana terävine silmineen ja lopumattoman oppishaluisena.

Jalosen kyky käyttää kieltä on ilmiömäinen. Anguksen silmien ja korvien kautta lukijana voin nähdä kauas menneisyyteen, ihmismielen syvyyteen ja kokea kappaleen länsimaisen sivilisaation ja kulttuurin muutosta ja levittäytymistä. Kertomuksen kuljettaminen lapsen silmin, korvinja ajatuksin on lukijalle miellyttävää - asioita voidaan selvittää ja toistaa sopivasti, jotta käsitys sen ajan tieteen, uskonnon ja niiden välisen suhteen sidoksista ja ristiriidoista piirtyy selkeästi ja kiehtovasti.

Kirjassa on hienoja kuvauksia laskemisen ja lukemisen oppimisesta, ei ehkä nykytietämyksen viimeisimpien käsitysten mukaisesti, mutta tuon ajan hengelle vakuuttavasti uskollisena. Vaikka Jalosen tekstin rinnastuksia nykyiseen aikaan on helpohko nähdä, niin varsinaisia anakronismeja en huomannut. Ainoastaan laivojen romuttaminen 1600-luvulla ei kuulosta korvissa uskottavalta, vaikka termillä rautaromun romuttamisen lisäksi onkin symbolinen merkityksensä.

Kuuntelin kirjan ja selailin sen kirjanakin. Monia kiinnostavia kysymyksiä ajattelun, havaitsemisen, kokeiden ja muistamisen teemoista se herättää. Samoin kiinnostus lähteistä, joita Jalonen on käyttänyt työssään, niistä olisi kiinnostavaa kuulla tai lukea lisää. Hieno kirja.