Saturday, November 29, 2008

Rothin Haamu


Olen pitänyt tapana lukea Philip Rothin (tai joskus joidenkin hänen amerikanjuutalaisten kollegoidensa Malamud, Bradbury) teoksia noin yhden vuodessa, mutta nyt tuntuu siltä, että tahti on kiihtynyt: Roth on julkaissut tasaiseen tahtiin uusia kiinnostavia kirjoja ja aikaisempaa tuotantoa on ollut kasautuneena varastoksi, josta on voinut tarvittaessa hakea sopivaa luettavaa. Ja osa on jo niin kaukaisessa muistossa, että uudelleenlukeminenkin voisi tulla kysymykseen.

Rothin tuotannossa on kiinnostavaa ajallinen jatkuvauus: kirjailija vanhenee, Rothin usean kirjan päähenkilö Nathan Zuckerman vanhenee, ja lukijana itse vanhenen. Jos Nathan Zuckermanin elämän ongelmat nuorempana tuntuivat kovin kaukaisilta, niin nyt vanhenevan kirjailijan vanhuudenvaivat luovat synkähkön ja ironisen tulevaisuudennäkymän.

Rothin Zuckerman -kirjat ovat hyvin kirjallisia: kirjoittamisen taidonnäytteitä, joissa Rothin kerronta ja Zuckermanin kuvitteellinen kerronta pitää lukijan valppaana.

Rothin kirjan yhtenä teemana on biografisen kirjallisuus"kritiikin" asema ja merkitys. Auttaako vai haittaako kirjan ja kirjailijan ymmärtämistä se tunteeko kirjoittajan henkilöhistorian tai kirjoittajan tavoitteet? Tutkimuksellisestihan on osoitettu miten paljon vaikuttaa tulkintaan jos tiedämme (tai meitä harhaanjohdetaan) kirjoittajasta - tekstiä ei kuitenkaan ole olemassa ilman kontekstia. Mutta missä kontekstissa luemme, haluamme lukea tai joudumme lukemaan (kauno)kirjallista tekstiä? Mutta ehkä tässä kuitenkin pätee vanha sanonta: kyllä maailmaan ääntä mahtuu.

Oksanen: Puhdistus


Oksasen "Puhdistuksen" sain luetuksi juuri sopivasti kun kirjoittaja sai tunnustuksensa Finlandia-palkintona. Kirja on kiistatta hienosti kirjoitettu, kypsää tekstiä ja havahduttavaa kuvausta. Sen aihe on tärkeä ja vaikeakin. Osa on historiallisesti sidoksissa tosiasioihin, osa taas yleisinhimillistä (ja epäinhimillistä) ihmisen heikkoutta, petturuutta, selviytymistä oloissa, jossa oikean ja väärä asettuvat rakkauden ja kuoleman maastoon väijymään. Mustasta tulee valkoinen ja värit hämärtyvät harmaaseen.

Oksasen kuvaus on kirkasta ja selkeää - samalla kantaaottavaa ja viileästi tarkkailevaa.

Jälleen kerran huomaa, että suomalaista kirjallisuutta kannattaa lukea. Eikä vähiten kielen takia - alkuperäinen kieli voittaa käännetyn. Oksasen kirjassa on paljon oudohkoja sanoja ja myös sellaisia jotka eivät avaudu kerralla. Virkistävää.

Brink: Suurlähettiläs


Brink on kestosuosikkini: hyvin kirjoitettua, selkeästi etenevää tarinankerrontaa usein yhden henkilön kokemana taustalla (ja perustana) yhteiskunnalliset muutokset ja murrokset. Suurlähettiläs kokee eksistentiaalista kriisiään diplomaatin vaativassa työssä. Ratkaisua ei löydy, mutta entiseen ei ole paluuta.

Nainen ja apina

Nainen ja apina on mukaansatempaava tarina naisesta, miehestä ja apinasta. Tai ihmisestä, luonnonvaltiaasta ja eläimestä. Jonkin kriitikon mukaan kirja on krijoittajansa julkaistuista heikoin - mielenkiinnolla odotan seuraavia lukukokemuksia hänen kirjoistaan.

Scifi tai tulevaisuuteen sijoittuvat fantasiatarinat eivät ole mieleilukemistoani, mutta tämä kyllä kannatti lukea. Siitäkin huolimatta että tarina on naiivi, yksinkertainen ja kaavamainenkin.