Franz Kafka

"Everything you love will probably be lost, but in the end, love will return in another way."

Kaiken rakastamasi todennäköisesti menetät, mutta lopulta rakkaus palaa toisella tavalla.

Gregor Samsan herääminen levottomista unistaan vaikutti aamuepresson tavoin, kun luin sen yli 50-vuotta sitten. Espresso oli tuolloin itselleni tuntematon eikä se muutoinkaan kuulu Kafkan maailmaan. Mutta Kafkan kuvaama maailma on todempi tänään kuin aikanaan yli 100-vuotta sitten.

On vaikea kuvata niitä säikeitä, joiden kautta Kafka on vaikuttanut maailmaan, itseen ja käsitykseen maailmasta. Tuntuu kuitenkin tarpeelliselta kerrata käsitystä Kafkasta. Ja mitä enemmän sitä nyt tein, heinäkuussa 2024, sitä harhaisemmalta aiempi kuva näyttää. Mustavalkoisen, pelkistyneen jyrkän ja synkän Kafkan kuva alkaa väreillä valoa ja värejä. Ehkä olenkin ollut syöpäläinen, joka vasta nyt herää ihmisenä?

Idea Gregor Samsan tarinan kääntämisestä ei tosin ole omani tai edes omaperäinen.

Mainio brittikirjailija Ian McEwan käänsi kirjassaan syöpäläisen, tällä kertaa konkreettisemmin  torakan, jaloilleen. Torakka herää aamulla ja huomaa muuttuneensa ihmiseksi. McEwan taitaa satiirin, vaikka ei yllä kafkamaiseen kylmäävään viileyteen. Näin Petteri Orpon hallituksen aikana (20. kesäkuuta 2023 - ) on kitkerää, vaikkakin myös virkistävää, lukea 2019 ilmestynyttä fiktiota brittihallituksen touhusta ja tohinasta 2000-luvun alussa, 100-vuotta Kafkan maailmaa myöhemmin. McEwan kuvailee herkullisesti "torakoiden" pyrkimystä kääntää kaikki päälaelleen. Ihmisen olo kevenee niin, että pian ei yksilö tunne painavansa enää mitään kun hallitus opettaa kansaa kurjuuteen. Maailman painoa asettuu hartioille, ei niinkään aivoihin ja ajatteluun. Kyky nähdä tai uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin heikkenee ja vaihtoehdot käyvät vähiin. On ryömittävä ihmisten tavoin mukana historian valtavirrassa tai piilouduttava torakan tavoin lattialistan taakse, marginalisoiduttava ihmisyyden viimeisille rannoille. Maailmanhenki ei nouse ratsun selkään tai asetu Teslan rattiin. Historian nykyisten "suurmiesten" on parempi suojautua panssariautoon, kuin asettua julkiselle paikalle viuhuvien luotien armoille.

Mutta oliko Kafkan maailma lohduton? Vai oliko niin, että vain Kafkan kirjojen maailma on lohduton? Ainakaan Kafka ei tunnu itse olevan lohduton, hän kuvaa maailman lohduttomuutta, mutta tuntuu suhtautuvan siihen myös hilpeän tai synkän ironisesti.

Dora Diamant, Kafkan viimeinen elämänkumppani, on muistelmissaan kertonut hienon tarinan Kafkasta ja nukkensa kadottaneesta pikkutytöstä. He olivat olleet Kafkan kanssa kävelyllä Berliinin Tiergartenissa.  He tapavat pikkutytön, joka on kadottanut nukkensa. Lohduttaakseen tyttöä, Kafka kertoo hänelle, että nukke ei ollut kadonnut, vaan lähtenyt matkalle. Kafka kirjoittaa tytölle päivittäin nuken nimissä kirjeitä, joissa nukke kertoo matkastaan. Lopulta Kafka ostaa tytölle uuden nuken. Myöhemmin, Kafkan jo kuoltua, tyttö, nyt jo nuori nainen, löytää nuken sisältä kirjeen, jossa todetaan, että vaikka tämä nukke näyttää erilaiselta kuin tytön kadottama, niin pitkällä matkalla voi muuttua. 

Kirjailija ja toimittaja Jordi Sierra i Fabra on kirjoittanut romaanin  (alkuperäinen espanjankielinen teos Kafka y la muñeca viajera), joka perustuu tähän tarinaan ja tuo sen laajemman yleisön tietoisuuteen. Myös Paul Auster on sisällyttänyt tarinan omaan kirjaansa Sattumuksia Brooklynissä. (Auster 2005) Austerin tarina päättyy tosin hieman eri tavoin, mutta idea on sama.

Kafkalla on ylivertaisen hieno taito kertoa tarinaa jossa unenomainen ja reaalinen eivät vain sekoitu, vaan ovat yhtä. Koskaan ei voi oikein varmasti tietää, mitä todella (?) tapahtuu - tapahtuuko vain kirjan henkilön päässä outoja vai onko hän vajonnut oman todellisuutensa unimaailmaan. Vaikka Kafka ei ollut vieraillut Yhdysvalloissa hän kirjoittaa elävästi maan eroista Eurooppaan teoksessa Amerikka. Kafka oli vain kahdeksan vuotta nuorempi kuin Thomas Mann (s. 1875). Mannin keskeinen teos Taikavuori ilmestyi Kafkan kuolinvuonna 1924. Vertailu Hans Castorpin, Taikavuoren nuorenmiehen, ja Amerikan Karl Rossmannin välillä osoittaa miten eri maailmoissa Kafka ja Mann elivät. Mannille lumous oli  katoamassa eurooppalaisesta sivistyksestä. Eurooppa ja maailma sen myötä oli pahasti sairas. Se kaipasi huolta ja hoitoa parantolassa. Kafka taas itse sairastuu tuberkuloosiin ja hänen sankarinsa karkoitetaan Amerikkaan, jossa eurooppalaisella sivistyksellä ei oikein edes pyyhitty tähteitä pöydältä, vaan se oli muuttunut hyödyttömäksi tai jopa haitalliseksi.

Kafkan Päiväkirjoista on kiinnostava lukea hänen harjoitelmiaan. Osa noista harjoitelmista päätyi sittemmin myös julkaisuiksi. Kafkan maine on usein ylittänyt, ohittanut tai sumentanut hänen kirjalliset ansionsa. Kunderan tavoin on syytä pitää erillään kirjailija ja kirjailijan teokset. Tämä on entistä tärkeämpää näinä moraalisen närkästyksen kulta-aikoina, jolloin taiteen tuotokset saatetaan heittää pesuveden mukana, kun kirjailijan likapyykkiä pestään, usein hänen kuolemansa jälkeen (viittaan tässä esimerkiksi Alice Munron, Picasson, Woody Allenin ja Roman Polańskin  tapauksiin). Kirjallisuuden ja taiteen tekijällä on toki intiimi suhde omiin töihinsä, mutta suhde ei ole suora. Usein kirjailija tuo tekstisään esiin kokeilevia puolia omasta egostaan ja asettaa henkilöihinsä myös pimeitä sektoreita, kulkipa hän niitä omassa elämässään julkisesti, pimennossa tai ei ollenkaan.

Tuberkuloosifragmenteissa Kafka tiivistää ajatteluaansa hienosti:

20 Sinä itse olet harjoitus. Et suinkaan opiskelija. (Kafka 2012, 28)

Ville-Juhani Sutinen on nimennyt esipuheessa Tuberkuloosifragmentteihin Kafkan mietelmät maallisiksi Talmudeiksi. (Sutinen 2012, 5) Kafka tuntuu sanova, että meidän ihmisten tulee etsiä ja harjoittaa itseämme, ratkaisua tai ratkaisuja ei löydy itsemme ulkopuolelta. Jeesuksen tavoin, minä olen tie, totuus ja elämä, ei siis hän, Jeesus. Ja Jeesushan sanoo myös, minä olen hän. Kukin meistä on minä ja voimme pyrkiä kohottamaan itsemme jumalaksi, mutta samalla pitäisi olla nöyrä (mahdottoman) tehtävän edessä. Pahuus vaanii, hyvyys on meissä. Siksi,

30 Hyvyys on tietyssä mielessä lohduttomuutta. (Kafka 2012, 31)

Kaikesta tästä "syvähenkisyydestä" huolimatta ja sen tähden synkkä hilpeys, kuten Sutinen sen nimeää, on yksi mahdollinen valita suhteessa maailman absurdiuteen. Karl Rossmann, Amerikka-teoksen päähenkilö, on hyvä esimerkki hyvästä ihmisestä, joka asettuu lohduttomaan asemaan yhteiskunnassa ja kulttuurissa joka on peruuttamattomasti vieras, kuin labyrintti tai muotoaan muuttava kartanorakennus, seikkailu, joka ei johda Graalinmaljan löytymiseen tai kohoamiseen korkeammalle. Ihminen on vieras itselleen ja muille.

Kafkologia on oma maailmansa. Mikäli Kafkan lisäksi haluaa perehtyä siihen, hyvä aloitus on tutustuminen Kai Laitisen Nälkätaiteilijan esipuheeseen (Laitinen 1999). Sitäkin tärkeämpi on kuitenkin Milan Kunderan teksti Petetyissä testamenteissa  (Kundera 1993).

JK. 3.2.2025.  Yle Areenassa on nyt tammikuusta 2025 lähtien (poistuu 27.1. 2027) ollut nähtävissä erinomainen itävaltalaisohjaaja David Schalkon sarja Kafka. Alku on enteilee kevyttä ja jopa kosiskelevaa Kafka-myytin krnevalisointia, mutta edetessään tarina syvenee. Itse pidin erityisesti sarjan 5/6 jaksosta. Siinä Franz Kafka tapaa Milenan (roolissa valloittava Liv Lisa Fries). Heidän keskustelunsa ja rakastumisensa kuvataan hienossa puiston rauhassa. Tuossa hetkessä virtaavan veden äärellä raja kirjallisuuden ja elämän välillä saattoi hetkeksi ylittyä tai lomittua.

Kafka, Franz,

Amerikka. Ap. Amerika(1927). Suom. Elvi Sinervo, Tammi, Helsinki 1965. Ilmestynyt myös nimellä Mies joka katosi.  Suom. Markku Mannila. Jälkisanat Otto Mattsson. Otava, Helsinki 2000. ISBN 951-1-16488-0.

Linna. Ap. Das Schloss (1926). Suom. Aarno Peromies, Otava, Helsinki 1996. ISBN 951-1-11142-6

Muodonmuutos & Rangaistussiirtolassa. Ap. Die Verwandlung (1915) ja In der Strafkolonie (1919). Suom. Aarno Peromies. Otava, Helsinki 2007. ISBN-13: 978-951-1-21919-4

Oikeusjuttu. Ap. Der Prozess (1925). Suom. Aarno Peromies, Otava, Helsinki 2002. ISBN 951-1-18402-4

Nälkätaiteilija. Novelleja. Saksankielisistä kokoelmista suom. Aarno Peromies, Kristiina Kivivuori ja Eeva-Liisa Manner. Gummerus, Jyväskylä 1999. ISBN 951-20-5580-5

Päiväkirjat 1909-1923. Ap. osia 1937, suomennos perustuu Fisherin laitokseen vuodelta 2008. Suom. Panu Turunen, Sammakko, Turku 2024.  ISBN 978-952-483-434-6

Tuberkuloosifragmentit. Suom. Ville-Juhani Sutinen, Savukeidas, Turku-Tampere 2012. ISBN 978-952-268-045-7

Muu kirjallisuus ja lähdeaineisto:

Auster, Paul, Sattumuksia Brooklynissä. Ap. The Brooklyn Follies. Suom. Erkki Jukarainen. WSOY, Helsinki 2005. ISBN 978-951-31-4067-0

Kundera, Milan, Petetyt testamentit. Ap. Les testaments trahis, 1993, suom. Jan Blomstedt, WSOY, Helsinki 2001. ISBN 951-0-24879-7

Laitinen, Kai, Franz Kafka.  Esipuhe teoksessa Kafka, Franz, Nälkätaiteilija (Kafka 1999) 

Majander, Antti, HS 16.6.2024

McEvan, Ian, Torakka.  Ap. The Cockroach (2019) Suom. Jaakko Kankaanpää, Otava, Helsinki 2019.

Der Spegel 1.6.2024

Sutinen, Ville-Juhani, Esipuhe. Teoksessa Tuberkuloosifragmentit,  Kafka 2012 

 

Amerikka

Franz Kafka ei saanut teostaan Amerikka koskaan valmiiksi. Kirjassa kerrotaan  kuusitoistavuotiaan Karl Rossmannin taipaleesta Amerikassa sen jälkeen, kun hänen vanhempansa ovat lähettäneet hänet rapakon tuollepuolen Euroopassa tapahtuneen skandaalin jälkeen. Suurten lupausten ja uusien kulttuuristen käytäntöjen kohtaaminen on Karlille hämmentävää. Asia toisensa jälkeen johtaa uusiin seikkailuihin, mutta Karl ei ole, eikä hänestä tule, valistusromaanin kehittyvä oman elämänsä sankari. Hän on käsittämättömästi käyttäytyvien ihmisten hyväksi käyttämä ja naiivi heittopussi, joka hyvistä aikomuksistaan ja esimerkillisestä käyttäytymisestään huolimatta (tai sen tähden) tulee kerta toisensa jälkeen manipuloiduksi. Karlin maailman logiikka on unen logiikkaa, vaikka ei koskaan muutukaan karnevaaliksi, vaan pysyttelee uskottavan ja reaalisen rajamailla. Juuri tässä on Kafkan romaanitaiteen hienous. Itse tarina, sen henkilöt ja tapahtumat ovat samaniakaisesti toden tuntuisia ja kuitenkin kaikki on outoa - pimeys on tiheää, käytävät pitkiä, talot sokkeloisia ja ihmisten käyttäytyminen selittämätöntä - olipa se ystävällistä tai vihamielistä.

Teosta on sanottu positiivisemmaksi kuin Kafkan Linna ja Oikeusjuttu. Amerikan koneisto jauhaa päähenkilöä lähempää - vastassa ovat nyt kulttuuriset ja sosiaaliset koneistot. Karl ei niitä ymmärrä, mutta silti hänen mielesssään väikkyy loistava tulevaisuus - kunhan ensin vain pääsisi alkuun, hissipoikana, palvelijana, näyttelijänä tai vaikkapa neekerinä, joka avustaa teatterissa. Mitäpä muuta voisi olettaa eurooppalaisen sivistyksen omaavalta Amerikan kultamailla? Pohjalta on ponnistettava. Kaikki entinen on vain painolastia.

Oletettavasti olen lukenut kirjan yli 50-vuotta sitten edellisen kerran. Muistikuvaa siitä ei ole jäänyt, vaikka joistain muista Kafkan kirjoista tunnelma on edelleen muistissa. Kirja ilmestyi Elvi Sinervon kääntämänä Keltaisessa kirjastossa 1965. Alunperin ilmestymisvuosi oli 1927, kolme vuotta Thomas Mannin Taikavuoren jälkeen. Kafka ei Taikavuorta ennättänyt oletettavasti lukemaan, eikä hänen "sankarillaan" ole edellytyksiä sinne kulkea, saatikka palata sieltä elävien kirjoissa takaisin. Karl Rossmannin ja Hans Castorpin tarinat ovat kovin erilaiset. Siinä missä Hans nuoren miehen kiihkolla pyrkii selvittämään mitä maailmassa tapahtuu oudon taudin viedessä ystäviä jääkelkalla parantolasta haudan lepoon, Karl kulkee kuin omiin uniinsa eksyynenä, ja jo Euroopasta karkoitettuna. Lumous on kadonnut, mutta painajainen jaksaa vielä houkuttaa.

Kafka, Franz, Amerikka. Ap. Amerika 1927. Suom. Elvi Sinervo. Tammi, Helsinki 1965. Ilmestynyt myös nimellä Mies joka katosi. Suom. Markku Mannila. Otava, Helsinki 2000. ISBN 951-1-16488-0.