Franz Kafka ei saanut teostaan Amerikka koskaan valmiiksi. Kirjassa kerrotaan kuusitoistavuotiaan Karl Rossmannin taipaleesta Amerikassa sen jälkeen, kun hänen vanhempansa ovat lähettäneet hänet rapakon tuollepuolen Euroopassa tapahtuneen skandaalin jälkeen. Suurten lupausten ja uusien kulttuuristen käytäntöjen kohtaaminen on Karlille hämmentävää. Asia toisensa jälkeen johtaa uusiin seikkailuihin, mutta Karl ei ole, eikä hänestä tule, valistusromaanin kehittyvä oman elämänsä sankari. Hän on käsittämättömästi käyttäytyvien ihmisten hyväksi käyttämä ja naiivi heittopussi, joka hyvistä aikomuksistaan ja esimerkillisestä käyttäytymisestään huolimatta (tai sen tähden) tulee kerta toisensa jälkeen manipuloiduksi. Karlin maailman logiikka on unen logiikkaa, vaikka ei koskaan muutukaan karnevaaliksi, vaan pysyttelee uskottavan ja reaalisen rajamailla. Juuri tässä on Kafkan romaanitaiteen hienous. Itse tarina, sen henkilöt ja tapahtumat ovat samaniakaisesti toden tuntuisia ja kuitenkin kaikki on outoa - pimeys on tiheää, käytävät pitkiä, talot sokkeloisia ja ihmisten käyttäytyminen selittämätöntä - olipa se ystävällistä tai vihamielistä.
Teosta on sanottu positiivisemmaksi kuin Kafkan Linna ja Oikeusjuttu. Amerikan koneisto jauhaa päähenkilöä lähempää - vastassa ovat nyt kulttuuriset ja sosiaaliset koneistot. Karl ei niitä ymmärrä, mutta silti hänen mielesssään väikkyy loistava tulevaisuus - kunhan ensin vain pääsisi alkuun, hissipoikana, palvelijana, näyttelijänä tai vaikkapa neekerinä, joka avustaa teatterissa. Mitäpä muuta voisi olettaa eurooppalaisen sivistyksen omaavalta Amerikan kultamailla? Pohjalta on ponnistettava. Kaikki entinen on vain painolastia.
Oletettavasti olen lukenut kirjan yli 50-vuotta sitten edellisen kerran. Muistikuvaa siitä ei ole jäänyt, vaikka joistain muista Kafkan kirjoista tunnelma on edelleen muistissa. Kirja ilmestyi Elvi Sinervon kääntämänä Keltaisessa kirjastossa 1965. Alunperin ilmestymisvuosi oli 1927, kolme vuotta Thomas Mannin Taikavuoren jälkeen. Kafka ei Taikavuorta ennättänyt oletettavasti lukemaan, eikä hänen "sankarillaan" ole edellytyksiä sinne kulkea, saatikka palata sieltä elävien kirjoissa takaisin. Karl Rossmannin ja Hans Castorpin tarinat ovat kovin erilaiset. Siinä missä Hans nuoren miehen kiihkolla pyrkii selvittämään mitä maailmassa tapahtuu oudon taudin viedessä ystäviä jääkelkalla parantolasta haudan lepoon, Karl kulkee kuin omiin uniinsa eksyynenä, ja jo Euroopasta karkoitettuna. Lumous on kadonnut, mutta painajainen jaksaa vielä houkuttaa.
Kafka, Franz, Amerikka. Ap. Amerika 1927. Suom. Elvi Sinervo. Tammi, Helsinki 1965. Ilmestynyt myös nimellä Mies joka katosi. Suom. Markku Mannila. Otava, Helsinki 2000. ISBN 951-1-16488-0.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti