Knausgårdin aamutähti-trilogian viimeisen osan Kolmas valtakunta esitetekstiin on kirjoitettu, että teos tutkii sitä, mitä emme voi ymmärtää. Aika lähellä on myös lukija tuota ymmärtämisen rajaa. Edelliset osat Aamutähti ja Ikuisuuden sudet jäsentyivät tarinallisesti ja olivat omalla tavallaan jänteviä ja jännittäviä. Kolmas valtakunta jää tarinallisesti kovin löyhäksi. Taiturimainen kertoja Knausgård on edelleen, siitä ei ole epäilystä. Kiehtovalla tavalla hän vie lukijan mukaan henkilöidensä maailmaan, usein epäilevän, rikkoutuneen tai hajoavan mielen syövereihin. Erityisesti Toven tarina kirjassa on koskettava.
Tunnelma kirjan lukijana on kuin Mr. Jonesilla Bob Dylanin tunnetussa laulussa. Jotakin on tapahtumassa, mutta et tiedä mitä. Muutoksesta on tuntuma, mutta kiinni sen luonteesta ei saa, koska on tapahtumien ulkopuolella. Knausgårdin maailma on eri tavalla mystinen tai pelottava kuin omani. Henkilöt elävät arkeaan ja samalla kun hörppivät aamukahviaan, välillä pohtivat syntyjä syviä, elämän ja kuoleman sekä kuolemattomuuden teemoja. Päivittäinen touhu, tohina ja jorina hukuttavat alleen niin sanotun todellisen muutoksen, mikä se sitten lieneekin. Se mikä vaikuttaa todelta, onkin hälyä ja valhetta, se mikä on todellista vaikuttaa hämyiseltä, kätketyltä ja tuonpuoleiselta.
Knausgårdin kolmas valtakunta ei ole leikkisä, kyyninen tai humoristinen kuten vaikkapa Kunderan romaaneien maailma, mutta se ei ole myöskään skarppi ja loogisen armoton Joosef K.:n valtakunta. Elämää eletään, oli taivaalla uusi tähti tai ei, ratkeaako ikuisen elämän tai kuolemattomuuden kysymykset lääketieteen, uskonnollisen heräämisen, saatananpalvonnan tai rikostutkimuksen avulla, vai ei. Illalla nukkumaan, uni tulee tai ei. Aamulla herätään uuteen päivään. Näinhän se on.
Karl Ove Knausgård on kirjailijana edelleen arvoitus. Taitava, monisanainen, tärkeäkin. Mutta mitä hän sanoo tai mitä kuulen hänen sanovan. En ymmärrä, mutta entäs sitten?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti