Taloustieteilijä humanismin oppimestarina

 

On hienoa, että talouden, politiikan, demokratian ja hyvinvointivaltion tilaa ja tehtäviä tarkastellaan humanismin prisman kautta. Sixten Korkman pyrkii valottamaan ja vahvistamaan hyvinvointivaltion taloudellista perustaa ja poliittista kivijalkaa markkinaliberalismin ja populistisen konservatismin  ristiaallokossa maltillisesti, kiihkottomasti ja korrektisti sosiaaliliberaalein äänenpainoin. Äärikiihkoilua nykymaailmassa on riittämiin, joten yritys on kiitettävä jo sinällään. Samalla se tekee kirjan käsittelytavasta jollain tavoin lattean ja oppimestarimaisen. En oikein tiedä kenelle se on tarkoitettu?

Humanisteille, joihin itsekin ilmeisesti kuulun, teksti on monin osin koulukirjamaista ja sivistysanakirjasta määritelmiä etsivää kertausta, syventävää tai uusia oivalluksia on vaikea tekstistä löytää. Talous-  tai yhteiskuntatieteiden perusteiden tuntijalle tai tekniikan asiantuntijalle teksti taas tuntuu nostavan oppimestarin sormen pystyyn: riennä taiteen piiriin, mieluusti oopperaan tai ainakin romaanitaiteen pariin, jotta ymmärrät kokonaisuudestakin jotain. Korkmanin tavoite on siis hyvä, poliittinen ohjelmiakin pääosin hyväksyttävä, vaikkakin liian pehmeä.  Hän tuntuu ymmärtävän lähes kaikkea ja kaikkia ja  uskovan, että valistamalla ei-humanisteja asiat korjautuvat. Humanisti joutunee kuitenkin tänä päivänä pitämään hyvinvointivaltion ”makeiskorista” kiinni paljon tukevammin, kuin saarnaamalla lähimmäisenrakkautta korulausein pohjoismaisen kolmannen tien nimiin. Korkmanin katu-uskottavuus ei ole kovin vakuuttava.

Parasta kirjassa ovat jaksot, jotka ilmeisesti ovat Korkmanin oman osaamisen ydintä. Tilastolliset ja kansantaloustieteellisin vertailut erilaisten valtioiden ja yhteiskuntien välillä.  Korkman perustelee ja osoittaa pohjoismaisen säätelyn onnistuneisuuden pahimpien kapitalismin tai markkinatalouden kielteisten ”ulkoisvaikutusten” loiventamisessa. Tasa-arvoon pyrkiminen, ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä ympäristön pelastamisen asettaminen etusijalle on hyvä arvopohja tarkastelulle. En kuitenkaan samastaisi ja käyttäisi synonyymina markkinataloutta ja kapitalismia. Kapitalismin ydin on pääoman arvonlisäyksen sisäisen logiikan ja kehityksen lainalaisuuksissa. Markkinat taas ovat laveampi alusta, joka historian kulussa on saanut ja voi saada jatkossakin kapitalismista erkaantuvia muotoja. Poliittinen kenttä on tämän päivän maailmassa jakautunut moneen eri tapaan, niin vasemmistoon kuin oikeistoon, mutta usein myös näitä halkovaan arvoliberaaliin ja arvokonservatiiviseen suuntaan.

Sixten Korkman poseeraa kirjansa kansikuvassa kirjastossa. Lukenut mies hän epäilemättä on, monessa mielessä sivistynytkin, mutta oppimestarimaisuus tekstissä ärsyttää.

Poliittisen taloustieteen kritiikkiä

Kuin pisteenä i:n päälle Porin taidemuseossa avatui helmikuun 1. päivänä useita hienoja taidenäyttelyitä. Merkittävin niistä on It´s the Political Economy, Stupid.  The Global Financial Crisis in Art and Theory. Tähän näyttelyyn liittyy saman niminen kirja. sen ovat toimittaneet  Greggory Sholette & Oliver Ressler (Pluto Press, London 2013). Näyttely enteilee poliittista ja toiminnallista käännettä niin kansallisessa kuin kansainvälisessä kulttuurellis-taloudellisessa muutoksessa. Ja tälle enteelle tämä näyttely on piste, ei loppu vaan piste vanhalle menolle, josta alkaa uusi tarina, ehkäpä jopa kertomus. Minkälainen draama siitä rakentuu jää nähtäväksi.

Kesällä 2012 elin muutaman kuuman kesäpäivän Kasselin dOCUMENTA13 näyttelyssä ja Frankfurtin pilvenpiirtäjien ja Euroopan keskuspankin varjostoissa. OccypyFrankfurt (http://www.occupyfrankfurt.de/) oli pystyttänyt telttansa sekä Euroopan keskuspankin eteen että Kasselin näyttelyn keskusaukiolle. Liike näyttäytyi banderolleineen esteettisesti surkeana, posthippiliikeen näköisenä ja vallankumousliikkeen rappeutuneena irvikuvana, vaikka joissain sen esittämissä lauseissa oli iskevyyttä.

En tiedä miten kiinteästi It´s the Political ...  liitty Occupai-liikkeeseen tai sen kriitikoihin, mutta  viittauksia siihen kuitenkin on. Slavoj Žižekiltä peräisin oleva Bill Clinton (It´s the Economy, Stupid) parafraasi ja kirjan toimittajien alkusanat viittaavat Occupy Wall Street -liikkeeseen ja kytkevät näyttelyn kiinnostavaan ja elintärkeään keskusteluun nykyisen kapitalismin voittokulusta, talouden kriisistä ja mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista nykyiselle talouden kriisistä toiseen kulkevalle vuoristoradalle.

Näyttelyn esittelyssä sen taiteilijoista sanotaan, että (h)e eivät luovu toivosta käsillä olevan katastrofin edessä, vaan kysyvät, eikö nyt olisi aika ryhtyä vastustamaan kapitalistisen logiikan kurinpitovaatimuksia taiteen ja teorian kautta, ja lähettää retkikunta pelastamaan yhteiskunnallisuuden käsitettä.

En ole ennättänyt riittävästi perehtyä tähän keskusteluun, mutta alustava horisonttini keskustelulle on: miksi poliittinen taloustiede, eikö kyseessä ole kuitenkin poliittisen taloustieteen kritiikki (Kritik der Politischen  Ökonomie)? Josko lukijoissani on  Žižek-tuntijoita, voitte oikaista horisonttiani tai näkökulmaani, en tunne kohdetta (Žižek) juurikaan. Joka tapauksessa, jostakin on tässäkin lähdettävä liikkeelle.

Toinen esillä oleva hieno näyttely on Felice Varinin abstraktien muotojen visuaalinen iloittelu. Näyttelyn visuaalinen juju (ks. alla) sopii hyvin myös tuohon talous, poliittinen taloustiede ja sen kritiikki asetelmaan: mistä perspektiivipisteestä voimme nähdä globaalin talouden ja suomalaisen yhteiskunnan tilan "oikein". Kaikki katsojan positiot ovat tietysti oikeita, mutta vain yhdestä kohtaa palaset asettuvat kohdalleen. Muista positioista osa kuvioista vaikuttaa vain roiskeilta, joiden keskinäistä yhteyttä ei voi hahmottaa.

Varinin teos pysyy paikallaan, katsoja ....

...vaihtaa paikkaa. Onko kyseessä sama teos?