"Täydelliset päivät" ja "Villipalmu"

 

Wim Wendersin uusimman elokuvan  Perfect Days päähenkilön Hirayaman yhtenä iltalukemisena on William Faulknerin Villipalmut (ap. 1939). Luin nuorena lukiolaisena Faulkneria innokaana ja ihailin erityisesti  Villipalmuja kymmenen vuotta aiemmin ilmestynyttä Ääni ja vimma (ap.1929) -teosta. Sen moninäkökulmatekniikka teki lähtemättömän vaikutuksen ei vain käsitykseeni kirjallisuudesta vaan mahdollisuudesta ymmärtää maailman menoa, käsittää asioita ja kokea asioita itse ja yhdessä muiden ihmisten kanssa.

Wendersin elokuvan yhteydessä on viitattu zeniläisyyteen, mutta aivan hyvin myös silleen jättäminen, absurdius ja moniäänisyyden idea saa vastakaikua sekä Faulknerin kirjoista että Wendersin elokuvasta.  Siinä missä perinteisessä romaanissa lukija saattaa seurata kirjan henkilöiden erilaisia näkemyksiä tai keskenään risteäviä tapahtumaketjuja, Faulkner vie lukijan mukaan yhtenä kokijana. Hänen tekstistään puuttu usein paljon selittäviä tekijöitä, tapahtumat jäävät hämäriksi ja lukija joutuu tulkitsemaan ja arvaamaan mitä on tapahtunut tai tapahtumassa, aivan kuin olisi yksi, vaikkakin tarkkailija, tapahtumien virrassa. 

Epämääräisyys synnyttää kiusallisen olon, ymmärsinkö mitä tapahtuu, mistä teksti oikeastaan kertoo ja mitä se jättää kertomatta. Lukija on jollain tavalla mukana, mutta samalla vieras tuntemattomassa maailmassa, jonka sääntöjä ja tapoja tai ihmisten reagointitapoja hän ei, ainakaan alussa, tiedä. On kuin olisi matkannut Mikä-Mikä -Maahan tai kulkisi TwinPeaksin henkilöiden kanssa unen maassa, todellisuudessa jota ei ole. Ja lopulta on oivallettava, että sitä mitä ei kerrota, sitä ei ole, koska teksti on tekstiä ja tämä erottaa kirjallisuuden fiktion elämän faktisuudesta.

Faulkner yhdistää reaali- ja psykologisen todellisuuden shakespearemaisella varmuudella, selkeydellä ja hämäryydellä. Tuossa maailmassa ei ole vain jyrkkiä valoja ja varjoja, vaan myös sumua, usvaa, purppuraa ja epämääräisyyttä.

Villipalmun lukeminen oli hieno kokemus. Tuntui, että oli palannut oikean kirjallisuuden syliin. Siinä missä John Steinbeckin kirjat aikoinaan herättelivät sosiaalista omaatuntoa, Faulkner haastoi älyllisen ja havainnoivan minän. Elämän virta vie ja kantaa, kaikesta huolimatta. 

Kylä, Kaupunki ja Kartano

William Faulknerin Snopes trilogia alkaa Kylä teoksella, sitä seuraavat Kaupunki ja Kartano. Olen nämä nuorena  lukenut, mutten muistanutkaan kuinka loistava kirjoittaja Faulkner on. Käänteentekevä lukukokemus lukiovuosina oli Ääni ja vimma. Moninäkökulma-tekniikka avasi maailman aivan eri tavalla kuin perinteiset, esimerkiksi John Steinbeckin sinänsä oivalliset teokset. Vasta paljon myöhemmin tutustuin Mihail Bahtinin dialogisuuden ja romaanin mooniäänisyyden ideoihin ja Milan Kunderan romaanin teoriaan.

Faulknerin  lauseet ovat nautittavia, poimuilevia, uskomattoman voimakkaita ja niitä riittää, ilman toisteisuuden tuntua. Lauseet virtaavat tarinan mukana, välillä verkkaisemmin, välillä ryöpsähtäen, pyörteeseen juuttuen ja joskus tekstissä on syviä uppoumia, joista noustaan viimetipassa, juuri hetkeä ennen hukkumista. Pintaan noustessa,  raikas ilma täyttää keuhkot, aamu valkenee, usva väistyy, päivän kirkkaus ja karkea valo paljastaa maan karun kamaran, kivet hiertävät askeleen alla, silmä kohtaa kauneuden keskellä rumuutta ja ruumis kaipaa kuumuuden keskellä lopulta varjoissa paikkaa, lepoa, villeyttä, mahdollisuutta palautua ankarasta ponnistuksesta, armoa. Tapahtumien kulku jää epämääräiseksi, ristiriitaiseksi, tekemisen motiivit epäselviksi. Joskus on helpompi unohtaa kuin muistaa tai ottaa selville kuka oli tai kenet kuvitteli syylliseksi. Elämä jatkuu, vaikka kirjasarja tällä kertaa päättyy väliaikaiseen suvantoon polveiltuaan vuolaan väkivaltaisesti.

Eipä ihme, että Faulkner oli myös etevä elokuvakäsikirjoittaja. Teksti on hyvin visuaalista, hevoset, ihmiset, karja, autotkin kieppuvat pölypilvessä. Ilma on sakeaa ja juuri kun luulee asioiden selkenevän, uusi pyörre tempaa ihmiset uuteen pyöritykseen. En muistanut lainkaan, että Faulknerin teksti on näin syväluotaavaa ja rankkaa, sen kuva Amerikasta on raastava ja monet luonnehdinnat rahan ja vallankäytön kytköksistä politiikkaan ovat entistä ajankohtaisempia.Ehdottomasti kirjallisuuden ykkösluokkaa.