William Faulknerin Snopes trilogia alkaa Kylä teoksella, sitä seuraavat Kaupunki ja Kartano. Olen nämä nuorena lukenut, mutten muistanutkaan kuinka loistava kirjoittaja Faulkner on. Käänteentekevä lukukokemus lukiovuosina oli Ääni ja vimma. Moninäkökulma-tekniikka avasi maailman aivan eri tavalla kuin perinteiset, esimerkiksi John Steinbeckin sinänsä oivalliset teokset. Vasta paljon myöhemmin tutustuin Mihail Bahtinin dialogisuuden ja romaanin mooniäänisyyden ideoihin ja Milan Kunderan romaanin teoriaan.
Faulknerin lauseet ovat nautittavia, poimuilevia, uskomattoman voimakkaita ja niitä riittää, ilman toisteisuuden tuntua. Lauseet virtaavat tarinan mukana, välillä verkkaisemmin, välillä ryöpsähtäen, pyörteeseen juuttuen ja joskus tekstissä on syviä uppoumia, joista noustaan viimetipassa, juuri hetkeä ennen hukkumista. Pintaan noustessa, raikas ilma täyttää keuhkot, aamu valkenee, usva väistyy, päivän kirkkaus ja karkea valo paljastaa maan karun kamaran, kivet hiertävät askeleen alla, silmä kohtaa kauneuden keskellä rumuutta ja ruumis kaipaa kuumuuden keskellä lopulta varjoissa paikkaa, lepoa, villeyttä, mahdollisuutta palautua ankarasta ponnistuksesta, armoa. Tapahtumien kulku jää epämääräiseksi, ristiriitaiseksi, tekemisen motiivit epäselviksi. Joskus on helpompi unohtaa kuin muistaa tai ottaa selville kuka oli tai kenet kuvitteli syylliseksi. Elämä jatkuu, vaikka kirjasarja tällä kertaa päättyy väliaikaiseen suvantoon polveiltuaan vuolaan väkivaltaisesti.
Eipä ihme, että Faulkner oli myös etevä elokuvakäsikirjoittaja. Teksti on hyvin visuaalista, hevoset, ihmiset, karja, autotkin kieppuvat pölypilvessä. Ilma on sakeaa ja juuri kun luulee asioiden selkenevän, uusi pyörre tempaa ihmiset uuteen pyöritykseen. En muistanut lainkaan, että Faulknerin teksti on näin syväluotaavaa ja rankkaa, sen kuva Amerikasta on raastava ja monet luonnehdinnat rahan ja vallankäytön kytköksistä politiikkaan ovat entistä ajankohtaisempia.Ehdottomasti kirjallisuuden ykkösluokkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti