Viimeinen tuolihissi

 

John Irvingin Viimeinen tuolihissi on armottoman laaja tarina Yhdysvaltojen lähihistoriasta päähenkilö Adam Brewserin ja hänen lähipiirinsä kasvutarinana. Adam yrittää selvittää kuka on hänen isänsä, sovittelee käsitystään paljon poissaolevasta äidistään, tämän miehestä, naispuolisiseksi muuntuvasta puolisosta, serkuistaan ja Emistä, lesbosta, johon hän on rakastunut. Nuori poika kasvaa aikuiseksi mieheksi vähintäänkin haastavassa lähisuhdeverkostossa samaan aikaan, kun Yhdysvaltojen politiikassa republikaanit ja demokraatit haastavat toisiaan tavalla, jossa republikaanit, ikuiset kusipäät kirjan henkilöiden mukaan, saavat usein tukea myös vitun demokraateilta. Ongelmana lopulta Kanadaan muuttavalla Adamilla ja Emillä on suhtautuminen Yhdysvaltoihin ja sen ahdistavaan ympäristöön, joka kuitenkin antaa tarinalle yltäkylläiset puitteet.

Parasta kirjassa on sen antama kuva amerikkalaisen yhteiskunnan tapahtumista hieman eri tavoin kerrottuna, kuin uutisissa tai suuressa osassa elokuvia. Ronald Reaganin ajan pyrkimykset palauttaa Jumala kouluihin tai hänen abortinvastaiset pyrkimyksensä taustoittavat hyvin nykyamerikan jyrkkää jakautuneisuutta. Yhdysvalloissa on kyllä uskonnonvapaus, mutta ei vapautta uskonnosta. Valtio ei siellä ole ratkaisu ongelmiin, vaan itse ongelma. Valitsemalla demokraatit, valitsee pienemmän pahan, mutta itse peruskysymyksiä se ei ratkaise.

Sisällöltään kirja on suurelta osin varsin kiinnostava, mutta muodoltaan aikamoinen pettymys. Irving on armoton tarinoitsija, jolta juttu ei tahdo loppua millään. Kirjassa on paljon toisteisuutta. Ehkä ajatuksena on, että kertaamalla asioita lukija pysyy juonessa paremmin mukana. Mieleen tulee myös, että Irving on siinä asemassa, että hän ei taida sallia tekstinsä editointia, joten se paisuu yli astian reunojen, kuin pullataikina, jossa on liikaa hiivaa. Ainakaan yhdellä lukemisella minulle ei avautunut proosatekstin ja elokuvakäsikirjoitusten vaihtelun merkitys. Ja se ei tuntunut myöskään asialta, jota haluaisi uudelleen lukemalla avata. Ehdottomasti heikoin Irving mitä olen lukenut ja silti riittävän hyvä, että sen jaksaa lukea. Puolet pois voisi olla hyvä idea. "Valittujen Palojen editio" saattaisi kuoria tekstistä mainion teoksen. 

Yhdysvallat on ilmastoitu painajainen, kuten Henry Miller aikanaan sattuvasti otsikoi jo vuonna 1945 ilmestyneen oman teoksensa. Ikääntyvä Adam on kaksoiskansalainen, joka ei halua luopua kuolleesta äidistään, USA:sta, vaikka muuttaa Kanadaan. Hän haluaa olla osa suurta amerikkalaista tarinaa ja luoda sitä, mutta katsomalla sitä Kanadasta, minne monet Irvingin kirjan "sankarit" aiemmissa kirjoissa pakenivat Vietnamin sotaa ja sen synnyttämää traumaa. Nyt Yhdysvaltojen kulkiessa post-trumpilaisessa tilanteessa kohti uus-trumpilaisuutta, napanuora kestää. Irving katsoo tuolihissistä alle jäävää kivikkoa, mutta ei katkaise napanuoraa tai hyppää varmaan kuolemaan. Äidin hahmo kummittelee ja kummituksista ei pääse eroon vaikka haluaisi. Ja niistä ei pääse eroon, jos hakeutuu niiden seuraan tai antaa äidin kömpiä viereensä sänkyyn vielä aikamiehenä.