Saman asian voisi todeta kyynisemminkin, aina on oltava jossain, aikaa ja paikkaa emme pääse pakoon. Mutta Tokarczug kertoo asiat kauniisti yhdistäen eri tarinoita väljästi matkanteon ja liikkeen mukaisesti. Hän yhdistää pikkutarkkaa kuvausta, pohdiskelevia jaksoja, toistaa tiettyjä teemoja eri yhteyksissä. Tuloksena on värikäs, harmooninen, tiheä kudos, kuin riippumatto jonka varaan on mukava asettua keinuttamaan omia ajatuksiaan.
Lukemisen iloa lisäsi myös se, että sattumalta ja hiljattain liikuin niillä seuduin missä osa kertomuksista tapahtuu. Kroatian Trogirin museosta, näin kirjassa kerrotaan, on löydetty yksi vähäpätöinen, unohdettu antiikin Kreikan aikainen jumala, Kairos, Rhodoksella puolestaan voi matkata antiikin raunioilla ja haaveilla Odysseuksen retkistä, Puolaa voi samalla kammota, paeta ja kummastella. Kairoksen merkityksiä on monia, mutta yksi niistä on kriittinen hetki, sopiva hetki tai oikea hetki, joka menee ohi, jos siihen ei tartu. Elämässä nämä hetket yllättävät ja siksi on syytä olla valppaana.
Kirjan henkilöt pohtivat eri tapoja nähdä maailma ja mailmaa. Maailman voi yrittää nähdä erillisinä esineinä tai sitten asioiden ja tapahtumien virtana, pisteittäisinä stillkuvina tai panoraamana, jota ei enää voi tavoittaa yhdellä katseella tai vilkaisulla. Maailma on liikkeessä, havaitsija liikkuu. "Todellisuus" ei ole, minä olen. Lopulta kairoksen merkitys on myös rauha; kaikki liikkuu vain suhteessa johonkin. Mutta "kaikki" on paikallaanoloa, suhteettomuutta, liike ja aika pysähtyy, on vain nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti