"Ja..." - Toiston pysyvyys

Kirjassaan Toiston pysyvyys Peter Handke ei päästä lukijaa, tai tässä tapauksessa kuulijaa, helpolla. Lukemalla tuskin olisin kirjaa edes "suorittanut", mutta nyt toistuvaa vierautta, syrjintää ja sivullisuutta kokevan kertojaminän vaikerrusta jaksoin kuitenkin kuunnella ihmetyksen vallassa.

Erityistä palkintoa kirja ei kuitenkaan antanut. Tarina on johdonmukainen, omalla tavallaan selkeä ja kauniskin, mutta päähenkilö Filip Kobal ei herätä myötäelämisen kokemusta. Sivullisuuden kokemus ei itsellekään ole vieras, mutta nyt esitelty "tapaus" on sen verran patologinen, ettei se herätä sympatiaa, enemmänkin tarpeen miettiä, minkälaista ammattiapua kyseinen henkilö tarvitsisi. Näin ei kai Handkea tulisi lukea, psykologisoiden. Handke kun pyrkii irti psykologisesta kuvauksesta kohti maailman näkemiseen sellaisenaan, puhtaasti, ei automatisoituneen tavanomaisesti. Ainakin mikäli on uskominen hänestä esitettyjä arvioita. Handken kirjallisuuskäsityksestä kiinnostunut voi lukea aiheesta vaikkapa Jyrki Vainosen asiantuntevan n&n:n artikkelin.

Kirjailja Handke on Nobelinsa jälkeen ja jo ennen sitä herättänyt ristiriitoja. Mutta vähät siitä. Kirja ei kirjailijan epäkorrekteista kannanotoista parane tai pahene, se ei myöskään avaudu, ainakaan minulle, vaikka tiedänkin kirjoittajan kyseenalaisista edesottamuksista. Kuivaa, ikävää, toistavaa valitusta. Miksi Handken kaltainen lahjakkuus jaksaa tuhlata voimiaan tämänkaltaiseen vaikerointiin? Vai onko hän epäonnistunut pyrkimyksessään avata maailma minulle, puhtaana ja  kirkaana vai vain osoittanut minulle, että kaikki tuo on mahdotonta. Olenko ykisinkertaisesti väärä lukija, kirjailija Handen lukijavarjo, jota ei tule sotkea itse puhtaan kielen kirjallisuuteen. Sokea ikkuna?

Parasta kirjassa on kielen rytmi, selkeys ja perinpohjainen paneutuminen sanoihin ja niiden sävyihin. Ajatuksia herättää päähenkilön pohdinnat kotiseudun, eri kielien, pakolaisuuden ja oman minäidentiteetin suhteesta. Filip Kobal etsii kuollutta Gregor veljeään Slovenian, Jugoslavian ja Itävallan maastoista, kotipaikkakuntansa Rinkenbergin kylän tyhjiltä karjapoluilta, talojen sokeista ikkunoista, karstiseudulta. Ja lopulta tajuttuaan olevansa perillä, löytää hänet kertomuksena.

Tajusin olevani perillä. Minähän en ollut ensisijaisesti halunnut löytää häntä vaan kertoa hänestä.

Veljen kirjeessä on kaipaus yhdeksänteen maahan, hääjuhlaan, jossa meidät vihitään yhdeksännen kuninkaan kanssa. Filipin mukaan tuo hurskas toivomus oli siirrettävissä maalliseen ilmentymäänsä: kirjoitukseen. 

Jos Handken kirjoitus ei vienyt minua perille Filip Kobalin maailmaan, toisin voi käydä Sinulle. Toista siis yritys "Ja ..."