Fragmentteja

Vuoden viimeisenä päivänä posti toi Franz Kafka -suomennoksen: Tuberkuloosifragmentit (Savukeidas, Turku 2012). Hankinnan alla oli myös Louis-Ferdinand Céline´n (1894–1961) Niin kauas kuin yötä riittää uusi tarkennettu suomennos. Porin Suomalaisessa sitä ei kuitenkaan ollut, joten Kafka päättää kirjavuoden kunniakkaasti.

Luvussa oli jokin aika sitten W.G. Sebaldin Austerlitz, mutta se ei edennyt loppuun, kuten ei edelliselläkään kerralla, joten jätän sen edelleen hautumaan ja odottamaan parempaa lukijaansa. Kiinnostava yritys kuitenkin vallata lukijan mieli.

Luettavana oleva Åsa Larssonin Uhrilahja (joululahjaksi saatu ;-)) on kyllä luettava ja asetelmaltaankin kiinnostava dekkari, jossa on historiallinen ote Ruotsin pohjolaan. Teksti ja juoni kulkee, mutta jollain tavalla viime vuosisadan alkupuolelle asetetut henkilöhahmot käyttäytyvät anakronisesti, liian nykypäivän ihmisen tavoin. Vaikka kirjan opettajatar Elina edustaakin edistystä ja vapaamielistä ajattelua, käytös on sata vuotta myöhempää tai ainakin henkilöhahmo on ristiriitainen ihanteellisuudessaan ja käytöksensä vapaudessa.

Mutta takaisin Kafkaan. Ainakin ensimmäinen fragmentti uppoaa:

 Oikea tie on nuora, jota ei ole kuitenkaan viritetty korkealle ilmaan, vaan lähelle maan pintaa. Se on asetettu siihen luultavasti siksi, että kompastuisimme siihen, eikä siksi, että kulkisimme sitä pitkin.

Tällä on hyvä päättää vuosi ja aloittaa uusi vuosi 2013. Lupaukset voi asettaa kuinka alas tahansa ja silti niihin usein kompastuu sen sijaan, että kulkisi valitsemaansa kaitaa, todella kaitaa, tietä (narua), kärsivällisesti ja vakaasti. Oikeat tiet ovat "vääriä",  mutkikkaita, vaihtelevia, kuin metsän polut tai ylös alas kulkevat vuoriston reitit.