Herkullisimpia kohtauksia kirjassa on, kun Elsa suuttuu, kun Valtteri, Elsan itselleen palkkaama seksityöläinen, vertaa häntä Putiniin. Putinkin haluaa olla, monien kataistensa diktaattorien tavoin, erityinen. Myös Putin haluaa olla rakastettu, näin uskon, ja myös Elsa haluaa olla erityinen jollekulle. Elsan rakkaudenkaipuuseen liittyy myös halu hallita ja hän huomaa miten maksettu "rakkaus" vain masentaa. Erityisyyden kaipuu johtaa kaltevalle pinnalle. On vaikea yhtälö hyväksyä itse itsensä ainoalaatuisena yksilönä ja samalla olemattoman pienen osana maailmankaikkeutta. Joka itsensä ylentää, alentaa itsensä. Ja itsensä alentaja ei koe arvoaan. Itsensä ulkopuolelta arvoa etsimällä altistuu pettymykselle, käpertymällä itseensä kuolee pystyyn.
Härkösen kirjan juoni on osaltaan ennakoitavissa, mutta hän onnistuu välttämään pahimmat kliseet tai vähintään liudentamaan ne ironialla. Kirjassa on paljon huumoria ja huonotkin vitsit ("en ole ykinäinen susi vaan yksinäinen kettu") saavat dialogissa kritiikin, olipa aika huono vitsi. Härkösen henkilöt ovat kaikki kielelliseltä kompetenssiltaan reilusti yli keskiarvon. Keskiössä on henkilöiden sisäinen maailma, mutta taustalla pilkahtelee myös, Putin lisäksi, muunkinlainen kavala maailma. Taiteen ja kultuurin asemaakin pohditaan joulupöydässä kiperin sanankääntein.
Ei Härkönen teoksessaan kunderamaiseen syvyyteen yllä, eikä sitä varmaan tavoittelekkaan, mutta pelkää kevyttä viihdettäkään hän ei tarjoile. Ei tästä, ainakaan helposti, hyvää elokuvaakaan rakentaisi, mutta viihdyttäviä jaksoja elämäntapasarjaan. Kysymys elämänpiirimme rajoista, mikä on sallittua ja mitä voimme odottaa sukulaisilta ja ystäviltä, se kanattaa testata Elsan tavoin, jotta arjen kauneus voisi tulla esiin, kaikesta huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti