Jean Echenozin romaani Ravel kertoo tarinan Maurice Ravelista (1875-1937) , Boleron säveltäjänä tunnetusta säveltäjästä. Kauniisti ja koruttomasti hän-muotoinen kerronta etenee lineaarisesti alusta, jossa säveltäjämestari ei haluaisi nousta haaleasta kylvystä, hetkeen, jolloin on aika lähteä lopullisesti mustastaan pukuun puettuna maan poveen. Tätä ennen juhlittu, keikarimaisen pikkutarkasti pukeutunut Maurice on jo viimeisinä vuosinaan taantunut niin, ettei enää kykene kirjoittamaan nimeään eikä tunnista omia sävellyksiään niitä hänelle esitettäessä. Kontaki ihmisiin jää pinnalliseksi, eikä kirjan antaman kuvan mukaan oikein ole selvää, mikä hänen suhteesnsa oli lähipiirinsä ystäviin, naisiin ja miehiin.
Boleron suuri populaari menestys on sen säveltäjälle arvoitus. Siinä kun ei juurikaan ole musiikkia, melodian pätkä on lyhyt ja teoksen rakenne on eteenpäin kulkeva monotoninen jatkumo. Sufien rituaalimusiikista vaikutteen saanut noin 13-18 minuutin intentiseetiltään (ei tempoltaan) kasvava teos on rytmisesti mahtava ja mahtaileva orkesteraatio, jota ymmärtää kuulemma rock-musiikkin pariutumisrituaaleihin koukuttunut nuorisokin, juuri tuon rytmin vuoksi. Ravelin mallina oli kuitenkin koneet ja niiden jyskytys, mekaaninen teollisuus ja sen mahtava potentiaali. Juuri tuon rytmin temposta Ravel oli tarkka - hän painotti hitautta, kun taas kapelimestareilla oli taipumusta kiihdyttää tahtia tai ainakin esittää teos nopeammassa tempossa.
Ravel esitetään kirjassa myyttisenä taiteilijapersoonana, jonka oikkuihin ja ehdottumuuteen toisten oli alistuttava. Taustalla häämöttää kuitenkin kyvyttömyys inhimillisiin läheisiin suhteisiin ja sen tuoma yksinäisyys.
Echenoz, Jean, Ravel. Romaani. Suom. Martti Anhava, fuga, Helsinki 2020.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti