Timo Airaksisen Rakkauden vangit -tekstin alaotsikkona on filosofisia tunnustuksia. Lukijan on kuitenkin turha odottaa Airaksisen rakkaudentunnustuksia, enemmän on kysymys filosofisista pohdiskeluista rakkauden eri muodoista ja puolista. Airaksinen tarinoi suhteellisen kepeällä oteella, varsinkin kun kyseessä on niinkin perustavat asiat kuin rakkaus ja filosofia. Mutta entä vangit? Miten he liittyvät tähän teemaan. Ehkäpä niin, että rakkauden kaipuussa ihminen ripustautuu rakkauteen, mutta vankila, jonka hän valitsee on eri yksilöillä ja eri aikakausina erilainen. Romanttisen rakkauden perään kaipaava, joutuu sen vangiksi, koska romanttisen rakkauden luonteeseen kuuluu, että rakkauden kohde on etäällä ja toive vastarakkaudesta on olematon. Jos taas vastarakkaus osuukin kohdalle, rakkaus muuttuu erotiikaksi ja johtaa parhaimmillaan ylimaaliseen seksiin, seksiin jota romanttisen rakkauden ajatus kaihtaa tai kiertää. Erotiikan ja seksin vangiksi joutuminen taas johtaa rakkauden tunteen katoamiseen. Rakkaus muuttuu työksi ja suoritukseksi, velvollisuudeksi ja avioliiton vahvistamaksi lupaukseksi. Ja tuota lupausta ei voi romanttisen rakkauden mielessä pitää. Rakkaus on ikuinen, mutta rakkauden kohde vaihtuu. Ihmisiin kohdistuva rakkaus voi vieraantua esineisiin kohdistuvaksi tavararakkaudeksi. Kysyypä Airaksinen myös sitä, mitä eläimille vaaditut "ihmisoikeudet" voisivat tarkoittaa ja miten eläimiin (erityisesti lemmikkieläimiin) kohdistuvat rakkaus poikkeaa ihmisiin kohdistuvasta rakkaudesta.
Ah. Niin monta kysymystä, niin monta rajakäyntiä. Voi olla, että rakkaudesta kertoo enemmän Tuomari Nurmio runouden kielellä, kuin Timo Airaksinen filosofian.
Vaikka et avaisi enää oveasi
ja vastaisi puhelimeen
Kaipaisit minua päivin ja öin
ja kuiskaisit nimeäni
Se pakottaa sinut unohtamaan
sen jota tahtoisit rakastaa
Ja muistamaan sen kaiken minkä
tahtoisit unohtaa
Et uskalla käydä nukkumaan
Vapiset etkä unta saa
Nouset ylös ja tuijotat ikkunaa
kun et voi tehdä muutakaan
...
Se on myrkkyä ja mystiikkaa
se on tuntematon maa
josta tieteellä ei ole
aavistustakaan
[Ikuisesti Minun, Tuomari Nurmio]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti