Wednesday, July 22, 2020

Raportti Tonavalta

Jörn Donnerin Raportti Tonavalta ilmestyi lähes 60-vuotta sitten, 1963. Kirjaa on pidetty yhtenä Donnerin parhaimmista ja hyvä se onkin. Elävä, monipuolinen, analyyttinen ja tulee lukijaa lähelle. Tonava-raportin päähenkilöt, Wien, Budapest ja Praha, valaistaan eri tavoin ja myös toisiinsa verraten. Myös viittaukset Berliiniin ovat kiinnostavia. Parhaiten itselleni on tullut tutuksi Praha ja Budapest - Wienissä olen vain käväissyt. Oli ilo kulkea tämän kirjan kanssa itselle tuttuilla kaduilla ja aukioilla pätevän oppaan tarinointia kuunnellen.

Donner pyrkii etsimään omaa tietään ja samalla osoittamaan uusia teitä niin kovan kapitalismin kuin vielä kovemman kommunistisen sosialismin välimaastoon. Donneria kiinnostaa muun muassa Georg Lukácsin ajattelu ja toiminta viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla Unkarissa. Kävin samassa asunnossa, jossa Donner haastatteli 77-vuotiasta filosofi Lukácsia vuonna 1962, vuosia myöhemmin, vuonna 2013. Georg Lukács arkisto sijaitsee hänen entisessä asunnossaan Tonavan varrella osoitteessa Belgrád rkp. 2. Sen toimintaa oli vaikeutettu jo 2013, mutta toukokuussa 2018 käydessäni arkiston ovella, sen toiminta oli jo lopetettu. Ovien lukot oli vaihdettu,  tutkijat ja aineiston toimittajat eivät enää pääse arkistoon työtään tekemään. Myös Lukácsin patsas läheisessä puistossa on saanut väistyä. Unkarin nykyjohto kirjoittaa historiaa uusiksi.

Kriittisiä, sivistyneitä, rohkeita donnereita tarvittaisiin nytkin Tonavan rantoja koluamaan. Jos suunta aiemmin oli väärä ja mutkikas, niin nyt suunta on hukassa tai se johtaa kohti aikoja, joita kukaan ei ole toivonut tai uskonut enää tulevan.

No comments: