Vivian Gornick muistelee ...wow

Kuvakaappaus Storytellin kannesta

 
Epäillen aloitin Vivian Gornickin Toisisamme kiinni: Muistelma teoksen kuuntelun. Oletin saavani jotain hempeää, ehkä äitelääkin tunnepaatosta, mutta pahemmin en olisi voinut erehtyä. En tiennyt Gornickin taustaa ja mainetta. Kun syntyy ukrainalaistaustaiseen* juutalaisperheeseen, varttuu köyhien työläisten asuttamassa monikulttuurisessa Bronxissa, raivaa tiensä kommunismin aatemaailman ryteiköstä vasemmistolaisen feminismin pariin, solmii suhteita useisiin miehiin ja pohtii omaa identiteettiään naisena, tyttärenä ja journalistina, rakastajattarena ja potentiaalisena vaimona, ainekset maukkaaseen tulokseen ovat olemassa. Täytyy vain osata kirjoittaa ja kertoa asia hyvin. Ja sen Vivian Gornick osaa.

Gornickin kasvutarina on hieno kuvaus kielen, kerronnan ja tarinallisuuden voimasta. Vivian kirjoittaa ja uudelleen kirjoittaa omaa tarinaansa, mutta tuolla tarinalla on ehtonsa. Menneisyys, riippuvuus äidin vallasta ja valta äitiin tämän tyttärenä. Kirja on suorasukainen, myös itsekriittinen muistelma, joka elää historiallisessa ympäristössään. Se on intiimi olematta sisäänpäin kääntynyt, avoin olematta kiusallisen tirkistelevä.

Gornickin teksti tuo mieleen Elena Ferranten Napolin. Kerronnassa on samaa intensiivisyyttä, mutta Gornick on vielä viiltävämpi kuvauksessaan.

*kirjasta sain käsityksen venäläistaustaisuudesta, mutta Vivian Gornickia käsittelevässä Airi Vilhusen tekstissä puhutaan Ukrainasta ja myös Jewish Women Archivessa selvitetään tarkemmin Gornickin suvun taustaa. Airi Vilhusen kirjoitus kuvaa kirjan sisältöä ja Vivian Gornickia oivasti, joten suosittelen sen lukemista.