Koukuttavaa syyslomalukemista - tää oli pakko ahmaista kahdessa illassa! Kerrankin päähenkilö oli jotain ihan muuta kuin ruskeaksi paahtunut pitkäsäärinen mantelisilmäinen kaunotar, niin tosiaan, jotain ihan muuta. Ei nyt korkeakirjallisuuden klassikkoainesta, mutta rosoa rosoa. En ees uskalla ajatella, millainen elokuva tästä on tehty.
Niko Ikonen puolestaan kirjoitti Episodissa elokuvaa arvioidessaan:
Nainen junassa on sen verran inhorealistinen kokonaisuus, että harvoinpa Hollywoodin kermaa näin hyytävissä tekeleissä näkee.
Näin elokuvan ensin ja nyt luin kirjan. En ahmaissut sitä ihan kahdessa illassa, mutta kyllä kirja oli rakennettu varsin hyvin ja siksi sen halusi viedä loppuun nopeahkosti. Näin siitä huolimatta, että elokuva oli itselle jo juonen paljastanut.
Elokuvassa kirjan Rachelia esittää Emily Blunt. Hän on kyllä varsin kaunis "mantelisilmäinen pitkäsääri", mutta elokuvasta mieleen porautuu ensisijaisesti ahdistunut ilme, kun hän pyrkii ymmärtämään tapahtumien kulkua ja omaa asemaansa elämän ja rikoksen vyyhdessä. Kirja onnistuu episodimaisella rakenteella ja kolmen naisen kertojaäänellä hälventämään sumun tapahtumien yltä vähä vähältä. Samalla päähenkilö tulee tietoiseksi oman tragediansa lähtökohdista. Vaikka tarina on hyytävä ja inhorealistinenkin, se on samalla myös selviytymistarina Hienosti siinä myös onnistutaan kuvaamaan sitä, miten meillä kaikilla, näin uskon, on taipumus kuvitella ja projisoida ympäristömme tapahtumiin ja ihmisiin niin toiveitamme kuin pelkojamme. Tutkimalla tapahtumia sinnikkäästi saatamme riisua illuusioita ja löytää maljan pohjalta totuuden "karvaan kalkin". Kirjassa on hyvin selkeä naisnäkökulma. Miehille ei puheenvuoroa annetta muutoin kuin hikisinä, likaisina tai narsististisina vallankäyttäjinä ja naisia pettävinä avioimiehinä, naisten kuvausten kautta. Mutta toisaalta naisetkin ovat kaikki, ehkä Rachelin vuokraemäntää lukuunottamatta, joko alkoholisoituneet, ajautuneet turhauttavaan aviosuhteeseen tai egotrippailevat omissa maailmoissaan unelmoiden niistä komeista miehistä, jotka saavat tai ovat saaneet heidät syttymään ja kukoistamaan jossakin elämänsä vaiheissa. Päähenkilö kuljettaa tarinaa suuren osan ajasta ei vaan päässään vaan myös päissään.
Kirjan henkilöhahmot ovat siis monessa mielessä haasteellisia. Toisaalta paikoin psykologisesti hienon terävästi kuvattuja, mutta paikoin niin kutsutun kioskikirjallisuuden kliseisten ilmausten avulla hahmotettuja. Ja nämä puolet on taitavasti yhdistetty kyseisten henkilöiden oman tietoisuuden heittelehtimiseen illuusioiden, realismin ja inhorealismin ristiaallokossa. Kirjan loppuratkaisua ehkä pitkitetään turhaankin, varsinkin, kun itse tärkein ratkaisu on jo kuitenkin lukijan kannalta jo tiedossa.
Kielellisesti kirja ei kovin korkealle kohoa, mutta perussujuvaa tekstiä kaikki tyyni. Ei siis korkeakirjallista klassikkoainesta, mutta luettavuuden, jännittävyyden ja juonen kannalta mukaansatempaavaa luettavaa.
JK. Myös elokuva on varsin hyvä "tekele".
No comments:
Post a Comment