Monday, January 04, 2010

Hable con ella


Parahin Pedro.

Luin kirjoittamiasi tekstejä ja  sinusta kirjoitettuja tekstejä Frédéric Straussin kirjasta Almodóvar on Almodóvar ( Like, Helsinki 2008). Tai paremminkin kirjassa kerrotaan elokuvistasi. Olen nähnyt niistä ainakin Korkeat korot, Matador, Naisia hermoromahduksen partaalla, Huono kasvatus, Kaikki äidistäni, Kika, Lihan värinä, Puhu hänelle ja Volver. Lisäksi hyllyssäni on Intohimon laki; sen katson pikkoin.

Elokuvasi ovat vaikuttaneet minuun suuresti. Matadorin (1985-1986) katsoin aikoinaan tietämättä Almodóvarista mitään. Elokuva osui syvälle rakkauden ja kuoleman poimuihin. Se on tenhoava ja pelottavan kiehtova. Tällä hetkellä Puhu hänelle tuntuu läheiseltä. Miehet puhuvat naisilleen (tulematta kuulluksi), itselleen ja keskenään.

Ajatuksesi siitä, että kaikki kerronta alkaa naisten keskinäisestä puheesta ja toisaalta siitä, että dialogiin pääseminen edellyttää  monologia koomassa oleville, on vaikuttava. Benigno, Marco, Lydia ja Alicia - neljä ihmistä, kolme paria, kaksi sukupuolta, neljä yksilöä.


Kaikki äidistäni on hieno elokuva,  samoin Volver. Korkeat korot hengästyttävän upea. Lihan värinään ja Kikaan on vaikeampi päästä mukaan ja ne ovat teknisesti aika rosoisia.

Elokuvasi ihmiset elävät elämäänsä. Viehättävää, että et moralisoi ja arvioi heitä. Heidän kauttaa maailma avautuu sellaisena kuin se on joltain kannalta katsottuna. Vaikka sinun nuoruutesi Espanjan maaseutu ja myöhemmin Madridin "kuohuva 60-luku" poikkeaa kovin paljon omasta elämismaailmastani, niin silti tunnistan vierauden jota olet kokenut ja sen vaikeuden miten puhua muille omalla äänellään.

Odotan uusia elokuviasi ja yritän saada vanhat elokuvasi omaan kirjastooni.

No comments: