Wednesday, May 18, 2022

Tao Te Ching

 

Pyrkimys hahmottaa kokonaisuus, kaikki, ja halu toimia oikein kokonaisuuden kannalta on yksi perimmäisiä inhimillisiä pyrkimyksiä. Uskonnot ja ideologiat pyrkivät koodaamaan tämän tarpeen kirjalliseen muotoon, olipa kyseessä Raamattu, Hegelin Logiikan tiede, Marxin Pääoma tai nyt kyseessä oleva "kiinalaisen filosofian suuri ja pieni perusteos", Tao Te Ching.

Suomentaja kiinalainen TaoLin edustaa Taon käytännöllistä puolta Te:ta. Hän on opiskellut suomen kielen ja tehnyt pitkän matkan ymmärtääkseen ja kääntääkseen jo aiemmin suomeksi käännetyn teoksen entistä selkeämpään ja teoksen henkeä vastaavaan asuun. Tuloksena on sujuva, mutta samalla myös yksi, TaoLin tulkinta teoksesta. Tao ei ole ikuinen ja olematon on ainainen. Näin astumme mysteerien mysteerin ääreen, kaikkien salaisuuksien ovelle. Juuri tämän askeleen ottaminen on olennaista ja kohtalokasta.

Lähtökohta on aika lähellä Hegelin olemisen ja ei-olemisen vastakohtaisuutta, samuutta ja dialektiikkaa. Tai jos vielä venytetään ja historiallistetaan pääoman, ihmisten väliseksi abstraktis-konkreettiseksi suhteeksi ymmärrettynä, kaikialla läsnäolevuuteen ja näkymättömyyteen, saadaan vertauskohtia sille, mistä Tao Te Chingissä on kysymys. Paikoitellen tekstissä on varsin yksityiskohtaisiakin ohjeita: 

Kansaa on vaikea hallita, kun kansalla on liikaa tietoa. Siksi kun hallitaan valtiota tiedolla, valtio kärsii; kun valtiota ei hallita tiedolla, valtio menestyy. 

Tämä oppi saattaa päteä nykyiseenkin Kiinaan, mutta on ironiaa tai kriittistä kommentointia suhteessa länsimaisen valistuksen ja demokratian ihanteiden mukaisessa katsannossa. On siis oltava tarkkana, kenen tiedon perään kääntyy. Mutta äskeisen lausuman jälkeen heti onkin viisas ohje: jos haluaa olla kansan edellä, on itse oltava takana.

Tao Te Ching taipuu siis moneen ja siksi teoksen tulkinta onkin sen arvokkainta, kestävintä ja mehevintä antia.

Kun nykyään luovutaan lempeydestä ja ollaan vain rohkeita, luovutaan yksinkertaisuudesta ja ollaan vain laajoja, luovutaan olemisesta takana ja ollaan vain edessä, kuollaan.

Lempeydellä taisteleva voittaa ja sillä puolustautuva kestää. 


No comments: