Arvellen, epäillen, aluksi takellellen. Tämä oli vastaanoton alku, mutta alun jälkeen polku oli hyvä: hieno, yllättävä, älykäs. Kirjallisesti nokkela, mutta ei kuitenkaan temppuileva. Toisaalta aika ärsyttävän sisäpiiriläinen, itsekeskeinen, jopa snobistinen. Finlandiansa ansainnut, vaikka Viikilän aiempaan verraten ei niin raikas, vaan hieman tunkkainen.
Kirjailija valmistautuu avaamaan sydämensä lukijalle, mutta jättää kuitenkin odottamaan kestääkö elossa tuon avauksen. Ja kestäisikö lukija kuitenkaan ”aidon” veren näkemistä. Kirjan sisäiset viittaukset itseensä avaavat monta tulkintamahdollisuutta ja kirja kestäisi uudelleenlukemisenkin. Mutta tällaisenaan on kauniimpaa tyytyä katsomaan himmelin kevyttä liikettä. Liika koskeminen ja analyysi rikkoo rakennelman ja jättäisi jäljelle vain kasan pahnoja.
No comments:
Post a Comment