Roberto Bolañon hieno novellikokoelma
Puhelinkeskusteluja loi suuret odotukset tarttuessani hänen suppeaan romaaniinsa
Jääkenttä. Temaattisesti liikutaan samoilla seuduilla ja samoissa asetelmissa kuin joissain tuon kokoelman novelleissa, espanjalaisessa pikkukaupungissa. Tarinan keskiössä on kuvankaunis, nuori, taitava ja arvoituksellinenkin naishenkilö, luistelija, johon kirjan mieshenkilöt eri tavoin ovat ihastuneet. Korruptio ja väärinkäytökset, murha, laitapuolen elämä. Bolaño käyttää moninäkökulmatekniikkaa viedessään tarinaa eteenpäin. Kirja rakentuu novellimaisesti kolmen eri henkilön, kirjan miesten, tarinoista. Tunnelmaltaan teos on hieno, mutta ei noussut
romaaniksi (mitä se tässä nyt sitten tarkoittaakaan), vaan jää pitkäksi novelliksi tai toisiinsa kiinteästi liittyvien novellien sarjaksi. Hienoinen pettymys.
En kuitenkaan hylkää Bolañoa, ainakaan vielä. Luen parhaillaan hänen
Amuletti -nimistä teostaan ja se vaikuttaa alkusivuiltaan kiinnostavalta. Jos se osoittautuu onnistuneeksi, tartun ehkä Bolañon vankempiin teoksiin. Vai pitäisikö ottaa jotain väliin? Tai siirtyä muille maille - norjalaisen Karl Ove Knausgårdin mammuttimainen
Taisteluni saattaisi olla kiinnostava. Entä kauan sitten kesken jäänyt klassikko, Marcel Proustin
Kadonutta aikaa etsimässä?
Bolaño on joka tapauksessa hieno kirjoittaja, vaikka nyt ei aivan kymppiin osunutkaan tikantarkalla tekstillään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti