Sydäneläin

Pidin aiemmin lukemastani Herta Müllerin Tänään en halua kohdata itseäni -teoksesta. Nyt lukemani Sydäneläin  on tyyliltään ja sisällöltäänkin saman oloinen. Müllerin kieli ja tapa käytää lyhyttä lausetta, solmuihin kiertyviä vertauksia ja hyytävän tarkkaa kuvausta diktatuurin ja köyhyyden labyrinteissa selvitymään pyrkivistä ihmisistä on vertaansa vailla.

Kyseessä on neljä ystävystä, joiden elämää varjostaa Ceaușescun diktatuuri ja taloudellisen ahdingon aiheuttama köyhyys. Urkintajärjestelmä synnyttää monimutkaisen salakielen ja kiertoilmausten kieliopin. Kirjaa lukiessa miettii ymmärtääkö kaikin osin mistä on kysymys, mutta juuri se luo kirjaan sumuisen, pelottavankin tunnelman. Kerronta on tarkkaa, havaintomaailmaan paljolti keskittyvä. Ehkä juuri se luo tuon hyytävän tuulahduksen. Kerronta loikkii lyhyissä lauseissa ja kappaleissa. Aina ei voi eikä saa sanoa suoraan, on ymmärrettävä pienistä vihjeistä.

Müllerin teksti on yksi hiennoimmista mitä tiedän, vaikka tekstiä lukiessa se vaatii paljon, jotta muistaa, mitä aiemmin on tapahtunut. Varsinaisesta lukuromaanista ei voi puhua - juoni on heiveröinen, henkilöt eivät kehity, eikä tilanne Romaniassa muutu. Kirjan henkilöt eivät varsinaisesti ryhdy aktiiviseen vastarintaan tai edes haaveile siitä. He toivovat huhujen diktaattorin kuolemasta tai sairastumisesta olevan totta. He yrittävät sopeutua elämään omassa maassaan, vaikka pako Saksaan tai Unkariin voisi olla vaihtoehto - onnistuessaan ja myös silloin, kun se päätyy kuolemaan. Vastarinta pelkistyy yksilölliseksi protestiksi ja  kiduttajiien ja urkkijoiden halveksuntana ja  myötätuntona (?) niitä kohtaan, joiden voimat eivät riitä vastustamaan edes henkisellä tasolla vallitsevia käytäntöjä. Psykologisesti viiltävän tarkkaa.

Tartun kyllä vielä uudestaankin Mullerin teoksiin. Ne painuvat mielen syvyyteen ja kuplivat sieltä esiin viileää vettä.