Haudattu jättiläinen

Haudattu jättiläinen on rauhoittava, mutta ei unettava,
vaikka kuvasta voisi näin päätellä.

Epäilemättä yksi hienoimmista Ishiguron teoksista ja romaanitaiteen helmi. Kirja rakentuu sekä henkilökohtaisella tasolla muistin (muistamisen ja unohtamisen) että historian merkityksen pohdiskelevana, surumieleisenä pohdiskeluna. Kirja toimii sekä emotionaaliselle että kognitiivisella tasolla, kerronta on kaunista, viipyilevää. Mukana on, yllättävästikin, paljon toiminnallisia kohtauksia tarkasti kuvattuna.

Onko ihmisen parempi unohtaa ja kulkea kuin kauniissa sumussa, jossa menneisyys peityy usvaan? Vai onko syytä toivoa sumun väistyvän, kirkaan totuuden piirtyvän esiin ja murkaavan illuusiot? Ishiguron kirja ei, ei tietenkään, vastaa joko tai. Pikemminkin on kysymys siitä, että ymmärrämme näiden välisen suhteen, kirkkaan totuuden ja elämän sumuisen illuusion vuorovaikutuksen. Kysymys on realistisen maailmankuvan ja luovan mielikuvituksen suhteesta ja samalla myös historian ja kirjallisuuden välisestä hienosta yhteydestä. Ishiguron Haudattu jättiläinen on hieno osoitus sisäisestä totuudesta, jonka lukija saattaa kirjasta tunnistaa.