Tuesday, February 08, 2022

Revolverisydän

 

Uuden löytäminen on hienoa. Dekkarit eivät ole keskeistä lukemistoani. Aikonaan, vuosikymmeniä sitten, luin Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa enemmänkin yleissivistystä täydentävänä, kuin varsinaisesta kiinnostuksesta. Sen jälkeen olen lukenut yhden tai kaksi dekkaria vuodessa, ensin Chandleria ja sittemmin Nesbøn kirjoja, joitakin muitakin, ruotsalaisia ja suomalaisiakin. Nyt Simone Bucholzin myötä taitaa kääntyä uusi sivu. Aloitin  lukemmalla kirjan Mexikoring. Se ei avautunut aivan helpolla. Nyt lukemani Revolverisydän oli helpompi ja vei mukanaan päähenkilö Chastity Rileyn maailmaan. Bucholzin tapa kertoa on kiehtova: tarina etenee sujuvasti kertojan ja kertojien päänsisäisten liikkeiden (ajatusten) maailmasta ulkoiseen sanalliseen dialogiin ja tapahtumien kuvaukseen. Tapahtumapaikkana on Hampuri,  St. Paul ja Reeperbahn.

Syyttäjä Chastity Riley sekä hänen työtoverinsa ja ystävänsä ovat taustoiltaan monikansallinen ja muutoinkin "sekalainen seurakunta". Heidän tutkimansa rikkollisjoukko on myös etnisesti monipuolinen joukko. Kirjan viehätys perustuukin siihen, että niin roistot kuin poliisit ovat monella tavalla rikkinäisiä ihmisiä ja heidän toimissaan kaikuu nykyeuroopplaisen elämänmenon karhea soundi postpunkin ja hevimetallin kovuudella, mutta kuitenkin siinä on sävyjä menneestä maailmasta, film noirin ja 1950-luvun tupakansavuisesta, oluen, viskin ja cooljazzin maailmasta. Italoiskelmäkin revähtää autoradion soittimesta joskus. Sydämessä läikähtää hetkittäin muutakin kuin murha, kosto tai pimeä myrkky.

Kerronnallisesti taitavaa työtä. Bucholzilta on julkaistu useita teoksia. Arvelematta siis seuraavaa kehiin: Revolverisydän on savuaa vielä, kun kaupungin ylle lankeaa Krokotiiliyö .

No comments: