maanantaina, lokakuuta 16, 2017

Postimies soittaa ...

Mahtoiko Albert Camus´n sivullisen yhtenä esikuvana olla kovaksi keitetty rikostarina, James M. Caininin Postimies soittaa aina kahdesti, alunperin vuodelta 1934?

Frank, maankiertäjä ja pummi, ja nainen, johon tämä silmittömästi ja verevästi rakastuu, Cora, tappavat kylmäverisesti kreikkalaisen, Coran miehen. He onnistuvat vasta toisella kertaa. Onnistuvat myös välttämään murhatuomion, koska vakuutusyhtiöt ja asianajajat pääsevät eri osapuolia tyydyttävään sopimukseen heidän "syyttömyydestään".

Tapahtumien miljöönä on Kalifornian ei-missään sijaitseva huoltoasema. Teksti on melkoisen lakoonista ja vaikka juonenkäänteet ovat melodramaattisia kirjoittaja ei tunteile kuvatessaan päähenkilöidensä laskelmoivaa, mutta samalla tunteiden vallassa tapahtuvaa rimpuilua paremman elämän tavoittamiseksi.

Suoraviivaisuudessaan ja kuvauksen tarkkuudessa kirja on, niukkuudestaan huolimatta, omalla tavallaan kiehtova. Elokuvaksi se on kääntynyt erinomaisella tavalla. Jos Jack Nicholsonin esittämä Frank saattaa haistaa Coran (elokuvassa Jessica Lange), niin kyllä lukijankin hampaiden välissä kirskuu avaan maiseman pöly ja hiekka. Ehkäpä tämä maisema pelkistyi entisestään Camusin rannan ja algerialaisen satunnaiseksi kohtaamiseksi murhan merkeissä.

Ei kommentteja: