Noin Torgny Lindgrenin Dorén raamattu -kirjan kertoja vastaa lääkärilleen. Tätä ennen on kerrottu, että hän ei osaa lukea, ei ole koskaan oppinutkaan lukemaan. Omasta mielestään hän on kuitenkin lukenut Dorén raamattua vuosikaudet, se ei ole hänelle kuvakirja, se ei sisällä yhtään kirjainta, mutta siinä on silti kaikki mitä tarvitsee tietää. Kaikki ihmisen elämästä maan päällä.
Lindgren onnistuu virittämään päähenkilönsä kautta kirjassaan hienon jännitteen koetun, kirjoitetun, puhutun ja kuvatun todellisuuden ja totuuden välille. Tässäkin kirjassa taustapiruna (sic!) vilahtelee filosofi Baruch Spinoza, kuten hiljattain lukemassani Tabuccion Taivaanranta -kirjassa, mutta myös Blaise Pascal mainitaan useasti. Pascaliin viitaten kirjassa myös määritellään Jumala siten, ettei siihen juuri ole lisättävää: luonnontieteilijä Pascal, joka oli aikansa etevin tutkija tyhjyyden alueella, oli teologina onnistunut täyttämään tyhjyyden Jumalalla, toisin sanoen osoittanut että nämä kaksi ovat yksi ja sama: tyhjyys, eli siis ikuisuuden tyhjiö, on Isä Jumala. Tuosta on vielä askel otettavana, tyhjyys on myös kaikkeus ja niin todellisuus avautuu meille, käsillä kosketeltavana, nähtävänä, koettavana, puhuttavana, kirjoitettavana ja samalla ikuisesti kadotettuna, suljettuna salaisuutena.
Lindgrenillä on hieno taito kirjoittaa tarinaansa ajatuksia herättäväsi, älykkäästi ja samalla viattoman oloisesti. Päähenkilö uskoo viattomisti maailman hyvyyteen, lähimmäistensä ja myös isänsä rakkauteen. Hänet lähetetään laitokseen (jota hän pitää kotinaan), mutta toisin kuin useissa kriittisissä laitoskuvauksissa, Lindgren onnistuu kuvaamaan laitoksen kauheudet päähenkilön myönteisyyden kautta ja siten tekee kuvauksesta koskettavan ja päähenkilön kokemuksen traagisuuden myötäelettäväksi. Hän ei myöskään kerro kaikkea päähenkilönsä elämästä ja arvattavaksi jää monelta osin miten hän oman kokemuksensa ulkopuolelta kuvattuna elämänsä eli (ei tietenkään mitenkään, koska on fiktiivinen hahmo, mutta juuri tämä tekee kuvauksesta uskottavan kaikessa uskomattomuudessaan).
Erikoisena voi pitää myös toistuvia viittauksia Erwin Strittmatteriin, yhteen DDR:n tunnetuimpaan kirjailijaan. Kirjan kertojaan (k)ukaan muu kirjailija ... ei ole herättänyt ... yhtä syvää kiitollisuutta. Kirjassa toistetaan Strittmatterin ohjeet kirjoittajalle:
- Käytä vaihdellen pitkiä ja lyhyitä lauseita!
- Sekoita puhdas, ylevä virrenveisuu arkiseen lörpöttelyyn!
- Anna filosofisen ajatuksen silloin tällöin vilahdella jokapäiväisen kömpelön tarinan takaa!
- Vältä tiukkaa varmaa rytmiä!
- Pane ihmiset puhumaan milloin hätäisesti, miltei hajamielisesti, milloin syvällisesti ja seikkaperäisesti!
- Vaihda usein näkökulmaa makrokosmoksen ja mikrokosmoksen välillä!
Näitä ohjeita Lindgrenkin taitavasti soveltaa omassa tekstissään.
Kirja on monessa mielessä samanoloinen kuin aiemmin lukemani Taiteilija Klingsor. Molemmat ovat hyvää tekoa, joten pitänee tarttua seuraaviinkin Lindgrenin teoksiin tulevina aikoina.
No comments:
Post a Comment