Ystäväni Owen Meany -kirjan kertojaminä tarinoi itsestään ja Owen Meanystä, ystävästään sekä äidistään, isäpuolestaan, kadoksissa olevasta isästään, serkuistaan. Samalla hän kertoo Yhdysvaltojen Vietnamin sodan kansallista tragediaa 1950-luvulta aina vuoteen 1987. Hän kertoo amerikkalaisuudesta, jonka tyypillisin ääni on kiväärin ja baseball-mailan kopsahdus palloon. Hän kertoo sen Kanadaan muuttanneen sivullisen, mutta perin juurin amerikkalaisen, äänellä.
Owen Meany on HYVIN EPÄTODELLINEN hahmo tai yhtä uskottava kuin Jeesus. Hän tietää tulevaisuuden ja oman kohtalonsa. Itse tarinakin on hyvin epäuskottava, mutta juuri siksi se viehättää. Liikutaan rajalla, jolla tekee mieli heittää kirja sivuun ja sanoa, EI VOI OLLA TOTTA. Mutta eihän kukaan ole väittänytkään kirjan olevan totta. On vain uskottava tarinaan, kertojaan ja kertomukseen. Se palkitsee.
Owen Meany pitää Julius Caesarista peräisin olevista säkeistä:
Monesti eläessään arka kuolee
mies uljas maistaa kuolemaa vain kerran.
Hän katsoo velvollisuudekseen ja kohtalokseen osallistua Vietnamin sotaan. Kirjan kertoja taas elää itse valittua tylsää elämää, käy kirkossa ja opettaa koulussa. Hänen elämänsä on luettavien kirjojen lista. Hän välttää sotapalveluksen erikoisella tavalla ja vetäytyy vapaaehtoiseen maanpakoon Kanadaan. Kirjan kertoja kokee jännnityksen Owen Meanyn kautta. Kertojan serkkutyttö Hester on sodan aktiivi vastustaja. Isäpuoli on myös opettaja, henkilö johon päähenkilö tuntee kiintymystä. Oma isä, kun hän vihdoin löytyy, on suuri pettymys. Äidin varhainen kuolema uskomattoman sattuman tai välttämättömän kohtalon oikusta, johtaa kertojan ja Owen Meanyn erikoiseen oidipaaliseen kierteeseen suhteessa toiseen sukupuoleen. Henkilöiden monipuolinen kirjo mahdollistaa asioiden tarkastelun monelta suunnalta. Lukijan on helppo osallistua keskusteluun sodasta, sen oikeutuksesta, sen vastustamisen välttämättömyydestä ja keinoista, koska lukijalle tarjotaan monia erilaisia näkökantoja.
Ystäväni Owen Meany on kirja muistista:
Ihmisen muisti on hirviö: ihminen unohtaa - se ei. Se vain panee asioita talteen. Se tallettaa muistot tai kätkee ne - ja kutsuu ne sitten esiin oman tahtonsa mukaan. Ihminen kuvittelee hallitsevansa muistiaan, mutta se hallitsee ihmistä !
Irvokkuudessaan kirjan yksi keskeinen kohta Vietnamin sotaa kuvattaessa on tieto siitä, kuinka sotaan 1966-68 välillä kutsutuista sotilaista 40% oli käynyt alle kuusi luokaa koulua, 41 % oli mustia, 75 % tuli pienituloisista kodeista. Puolustusministeri McNamara näki tässä hienon piirteen: Amerikan vähäosaisilla ei ole ollut mahdollisuutta ansaita kohtuullista osaansa tämän kansan rikkauksista, mutta nyt he saavat tilaisuuden puolustaa maataan.
Owen Meany tiivistää puolustusministerin sanoman oivasti: KUOLLKSEEN ei TARVITSE OLLA VALKOINEN - EIKÄ HYVÄ LUKIJA!
Hieno kirja, hieno tarina. Tarinan laveutta ei aina jaksa ymmärtää. Esimerkiksi koululaisten joulukuvaelman näin laajaa ja pikkutarkaa ruotimista. Suomalaisessa monokultuurissa eläneenä on vaikea aina erottaa eri uskontokunnista tulevien rituaalikäyttäytymisen hienojakoisia eroja ja niiden merkitystä tarinan kannalta.
Irvingin kirja on hieno muistomerkki siinä kehityksesä jossa koti, uskonto ja isänmaa -tyyppinen ajattelu joutuu, tai ainakin toivoisi sen joutuvan, historian hämärään. Tai voihan olla niinkin, että koti, uskomukset ja kansainvälisyys johtaakin synkään katastrofiin, jossa kuolevat ensin köyhät sotilaat ja köyhät siviilit ja vähä vähältä koko ihmiskunta vajoaa barbariaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti