Kivisydän

Abdulrazak Gurnahin Kivisydän on sujuvasti kerrottu kasvutarina - niin yksilön kuin globaalin maailmanmuutoksen näkökulmasta. Postkolonialistinen kirjallisuus ponnistaa muutoksesta, jossa aiempien siirtomaiden asukkaista osa joutuu tai pääsee lähtemaan omilta synnyinseuduiltaan läntisen maailman metropoleihin työhön ja opintoihin. Gurnahin kirjan päähenkilö, Sansibarista lähtöisin oleva, tuleva kirjailija, kasvaa polvihousupojasta vastoinkäymisten, muiden ja oman itsen vähättelyn jälkeen menestyväksi kirjailijaksi. Lontooseen siirryttyään on aluksi on opeteltava käyttämään veistä ja haarukkaa, sittemmin on opiskeltava Shakespearin kieli ja lopuksi on vielä kirjoitettava se uusiksi omista lähtökohdista. Shakespeare on "rakkaudesta julma", mutta postkolonialistisessa kirjallisuus vielä julmempaa: sankaritarta ei pelasta mikään, mutta tarina synnyttää kyllä kirjallisen sankarin. Hän tekee parhaansa pelastaaksen sen mikä on pelastettavissa - antaa sorrettuille äänensä.

Gurnah kertoo tarinansa kronologisesti, mutta siten, että tapahtumien alku kerrotaan lopussa takaumina. Sujuvan kerronnan ja juonen käänteiden "faktuaalinen" ja kirjallinen tausta selviää lopussa. Ehkä juuri tässä, kirjallisuushistoriallisessa jatkumossa, jossa niin kutsuttuun länsimaiseen romaanitaiteen perinteeseen upotetaan nykyisyyden uudet elementit "uudesta" näkökulmasta, oli vuoden 2021 Nobel-palkinnon perusteet. Gurnah on oppinut pöytätavoille, uutta genreä hän ei ainakaan tällä kirjalla luo, mutta antaa kyllä pohtimisen aihetta. Onko länsimaisen taiteen perinne, josta olemme niin ylpeitä, todella niin vahva, että sen muoto kestää sisällön assimiloimisen ilman rakenteen vallankumousta?

Gurnah, Abdulrazak, Kivisydän. Suom. Einari Aaltonen. Tammi, Helsinki 2024.  ISBN 978-952-044-641-3