Sebaldin matkassa vieraalla maalla

W.G.Sebaldin Vieraalla maalla koostuu neljästä toisiinsa temaattisesta liittyvästä kertomuksesta. Tarina kulkee, kertomus etenee. Kyseessä on juutalaisten tarina Euroopan 1900-alkupuolen kurimuksessa ja sen jälkeen. Sebaldin tapa kertoa tuo menneet ajat mieleen ja monta kertaa on syytä muistuttaa itselle, että ajankohta, jossa kirjan tarinaa kerrotaan on 1970-1990 -luvuilla. Sebaldia on kiehtovaa lukea ja hämmästelen miten tarina tempaa mukaansa. Sanan tavanomaisessa mielessä juonta ei ole, kirjan kertoja kertoo hyvin läheltä perheiden ja ihmisten vaiheista historian suurissa käänteissä Saksassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa.

Tekstin lomassa on valokuvia, jotka väljällä tavalla liittyvät tekstiin. Sebald on omaa lajiaan. Kun tekstiin pääsee sisään sitä on helppo lukea. Siitä kirjoittaminen on vaikeaa, en saa otetta siitä, mikä tekstissä viehättää. Ehkä se on nostalgia, menneen maailman murskaava, järjestön, käsittämätön ja murheellinen historia, jonka edessä ei kuitenkaan halua, eikä saisi, masentua. Ehkä se on kiirettömyys. Sebaldin teksti on kiireetöntä ja melankolista, siinä on sen viehätys. Amerikkalainen kirjailija Susan Sontag on sanonut, että depressio on melankoliaa, josta on poistettu kaikki viehätysvoima. Sebaldin tekstin melankolisuus ei johda depressioon, vaan on omalla tavallaan puhdistavaa. Sontagin arvio Sebaldista Vieraalla maalla kirjan takakannessa saattaa sekin olla, ainakin osittain, totta. Sontag arvioi: En tiedä toista kirjailijaa, joka kertoisi enemmän eurooppalaisen ihmisen vaikeista kohtaloista eurooppalaisen sivilisaation lähestyessä loppuaan. En tiedä viittaako Sontag todella eurooppalaisen sivilisaation loppuun, vastakohtana länsimainen sivilisaatio, amerikkalaisesta puhumattakaan. 

Mutta, lukijani, usko minua, Sebaldin kanssa kannattaa aikaansa viettää. Melankolinen viipyilevyys palkitsee.

JK. Sebald mainitsee tässä ja myös Austerliz kirjassa Ludwig Wittgensteinin. Asia jäi vaivaamaan ja tein haun "Sebald and Wittgenstein". Tekstejä löytyikin kiitettävästi. Ross Posnockin artikkelissa
"Don't think, but look!": W. G. Sebald, Wittgenstein, and Cosmopolitan Poverty (Representations
Vol. 112, No. 1 (Fall 2010), pp. 112-139) tutkitaan näitä yhteyksiä ja niitä löydetäänkin (jokseenkin sekavasti kirjoiteussa artikkelissa). Ajattelu johtaa meitä harhaan (aina) ja siksi on syytä katsoa (kuin koira) mitä on silmiemme edessä, havaintomaailmana. Viittaukset illuusionsa kadottaneeseen Walter Benjaminiin ovat myös kiinnostavia. Sebaldin kuvaus on lähes unenomaista ja siksi se on niin tarkkaa.