Stoner

Kylmääkin kylmempi on tunnelma John Williamsin teoksessa Stoner. Teos on loistava, ei kuitenkaan surua - kuten kirjailija Julian Barnes on todennut - vaan melankoliaa kaikuva romaani.
Kirja kertoon William Stonerin tarinan. Päähenkilömme aloitti opinnot yhdeksäntoistakesäisenä Missourin yliopistossa vuonna 1910. Valmistui filosofian tohtoriksi, opetti samassa oppilaitoksessa aina kuolemaansa saakka, vuoteen 1956.

Elämänsä viimeisinä hetkinä hän kysyy itseltään: Mitä sinä odotit? Ja vastaa itselleen hallunneensa olla opettaja ja opettaja hänestä oli tullut. Ja oikeastaan hänestä tuli vain ja ainoastaan opettaja - kaikki muu oli menneyt tavalla tai toisella ohi - kaksi maailmansotaa, avioliitto, vanhemmuus ja ainoasta rakkauden täyttämästä suhteestakin hän luopui tai hänen oli luovuttava "ajan hengen mukaisesti".

Stoner ei ole sankari, vaikka suuruuttakin hänestä löytyy - umpimielistä, jurnuttavaa itsenäisyyttä, pidättyvyyttä ja miehuullistakin alistumista elämän ja historian ankeuteen. Hän irrottautuu vanhempiensa maailmasta päättäväisesti, rakentaa omaa uraansa vastaoinkäymistä huolimatta. Nai rakastamansa naisen ja pysyy liitossaaan siitä huolimatta, että avioliitto on monilla mittapuilla mitattuna on katastrofi. Stoner pyrkii pitämään yhteyttä tyttäreensä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.

Maaseudun pölyisiltä ja kuivilta pelloilta Stoner ei siirry akateemisen maailman kirkkauteen vaan kirjojen pölyttyneeseen maailmaan. Molemmista pelloista sato on niukka, mutta kovan työn jälkeen ravitseva. Kun elämän rikkaus pilkistää hänelle varjojen takaa, Stoner tarttuu aluksi kiihkeästikin tilaisuuteen, mutta luopuu siitä mielentyyneytensä säilyttäen. Hän elää elämäänsä kuin se olisi hänelle ennalta annettu - opettajan ja tutkijan elämää, jonka yli pian käy vain tuuli ja jota kukaan ei  muista, ei ainakaan hyvällä. Mutta silti: Stoner eli oman elämänsä.

Vaikka kirja keskittyy yhteen ihmiseen, se on samalla sotaromaani. Kirja kertoo siitä, miten myös sotaan suoranaisesti osallistumattomat kärsivät. Menetetyt ystävät, yliopistoyhteisöstä rintamalle kadonneet lahjakkuudet, sotaan lähetemättömien väheksyntä syövyttävät Stonerin mieltä. Näin oli ja näin oli oltava.