Normaaleiksi kasvaminen?

 

Jokseenkin ristiriitainen lukukokemus. Vetävästi, sujuvasti ja psykologisen taitavasti kerrottu tarina kahdesta nuoresta, Mariannesta ja Connellista, heidän ystävyydestään, seksuaalisuudestaan ja kipuilustaan taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden rankingkisailussa. 

Välillä tuntui, että lukee (kevyehköä?) nuorisoromaania, välillä taas koki samaistumisen ailahduksia omiin ihmissuhdekiemuroihin ja toisinaan aisti, että Rooney tavoittaa psykologisella ankaruudellaan olennaisia seikkoja ihmisen kiinnittymisestä itseensä, toisiin ihmisiin, yhteisöönsä ja koko taloudellis-sosiaaliseen verkostoon. 

Hämmentävää on, että vaikka tarina kiinnittyy vahvasti taloudelliseen ja sosiaaliseen eriarvoisuuteen, niin tapahtumapaikat, läntisen Irlannin maaseutu, Dublin ja Trinity Collagen yliopistomaailma jää kuitenkin ohueksi ja luonnosmaiseksi suhteessa henkilökuvauksen väkevyyteen. 

Rooneyn vastaanotto on ollut ilmeisen kaksijakoinen juuri siksi, että hän liukuu läpi genrerajojen. Hänen kirjansa ovat tiettävästi samojen teemojen toistoa. Normaaleja ihmisiä on riittävän kiinnostava, jotta on, ehkä, vielä luettava häneltä lisää.

Rooney, Sally, Normaaleja ihmisiä. Suom. Kaijamari Sivill. Otava, Helsinki 2020. ISBN 978-951-1-35699-8

Rakas Michele

Natalia Ginzburgin Rakas Michele on sujuva perhedraama, jossa on poliittinen taustavire. Michele on paennut poliittisista syistä Italiasta Lontooseen 1970-luvun alkuvuosina. Lopulta fasistit tappavat hänet mielenosoituksessa Bruggessa. Ginzburg rakentaa polyfonisen esityksen kirjeromaanin keinoin. Äiti, sisar, entinen tyttöystävä ja muut ystävät yrittävät selvittää Michelen taakseen jättämiä sotkuja ja pitää yhteyttä häneen kirjeitse. Perheen rikkonaisuuden taustalla on Euroopan hajanaisuus ja köyhyys, ihmisten ennakkoluuloisuus ja neuvottomuus keinoista, joilla elämää voisi rakentaa paremmaksi. 

Oivallinen teos. Se täydentää kuvaa Ginzburgista teräväkynäisenä kirjoittajana. Hänellä on silmää ja sydäntä niin elämän pienille kuin laajemillekin kysymyksille. Aiemmin Aulan kustantama Kieli jota puhuimme oli myös hyvä teos.

Ginzburg, Natalia,  Rakas Michele. Suom. Elina Melander. Aula, Helsinki 2024. ISBN 978-952-364-509-7.

Marssiaskeleet isältä pojalle

 

Joseph Rothin Radetzky-marssi (ap.1932) on oivallinen, vanhanaikaisen hyvä kirja. Tarina kerrotaan satiirisen maalailevasti, ehyesti, mutta riittävän monimuotoisesti, jotta intensiteetti säilyy. Päähenkilöinä on Trottan suvun kolme sukupolvea ja heidän kauttaan Itävalta-Unkarin keisarikunnan vaiheet. Solferinon taistelun (1859) sotasankari, sloveeni ja keisarin hengen sotatantereella pelastanut suvun kantaisä, sittemmin aateloitu Joseph Trotta von Sipolje, määrittää perinteen kautta poikansa ja pojanpoikansa elämää. Heidän "kohtalonsa" sitoutuu kuristavin sitein Itävalta-Unkarin keisarivallan nousuun ja tuhoon. Isoisä Trottan aatelisarvon myötä hänen pojalleen aukeaa tie korkeaan piiriprefektin virkaan ja tämän pojalle taas sotilasura nyt jo mailleen painuvassa keisarikunnassa. 

Tapakulttuuri ja kunniakoodi ovat ankarat. Pikkutarkkojen muotoseikkojen rakosissa juopotteleva elämä, uhkapelien tuoma jännitys ja velkaisuus, irstailu ja moraalinen rappio hajottaa niin valtakunnan kuin ihmisetkin. Kruununprinssi Frans Ferdinandin murha Sarajevon laukauksissa (1914) murtaa lopulta murtumattomana pidetyn uskon keisariin ja keisarikuntaan. Kaksoismonarkia hapertuu keisarin muistin tavoin. Lopulta Trottan sankarisuku saa päätöksen vähemmän sankarillisesti. Aikakausi, sen tavat ja tavoitteet päättyvät, monikansallinen yhdistymisprojekti epäonnistuu. Eurooppa järjestäytyy uudelleen I maailmansodan myötä.

Roth kuvaa oivallisesti sotilaiden maailmankuvaa. Asiat tehdään ohjesäännön mukaan. Mikäli asiaa ei kykene ratkaisemaan ohjesääntöihin vedoten, kysytään esimieheltä. Ja kaikkein korkeimpana on keisari. Maailma kuitenkin muuttuu. Sotasankarin pojanpoika kysyy isältään lupaa luopua sotilasurasta. Isä kauhistuu. Pitkällisen pohdinnan ja etsinnän jälkeen, hän päätyy antamaan pojalleen luvan tehdä siten kuin tämä itse tahtoo.

Tohtori Skowronnek, piiriprefekti Trottan ystävä on hänen neuvonantajansa: "Minun nähdäkseni näin on oikein!" sanoi tohtori Skowronnek. (...) "Kukaan ei saa kantaa vastuuta toisen ihmisen puolesta."

"Minun isäni kantoi sitä minun puolestani", sanoi piiriprefekti, "isoisäni isäni puolesta."

"Siihen aikaan kaikki oli toisin", vastasi Skowronnek. "Tänään ei itse keisarikaan kanna vastuuta omasta monarkiastaan. Niin, minusta näyttää, ettei edes Jumala halua enää kantaa vastuuta maailman menosta. 

(...)  ...meidän ei pidä asettua poikkiteloin, vaan antaa jokaisen kulkea omaa tietään! (Mt. 270-271) 

Radetzky-marssi on vuosia ollut mielessäni lukulistalla. Nyt kun vihdoin siihen tartuin, se ei ollut pettymys, päinvastoin. Oudolla tavalla se antaa uskoa siihen, että maailma muuttuu, eikä aina vain huonommaksi. Vapausasteet ovat kasvaneet, perhe ja perinne eivät määritä uusien sukupolvien elämää raudanlujasti, omille valinnoille löytyy tilaa. Trottan suku ei vielä kuullut ja ymmärtänyt Nietzschen kuuluttamaa Jumala on kuollut -ajatusta ja pyrkimys yhteiskunnan vapauttamisesta kapitalismin kahleista oli heille vieras. Myös ajatus siitä, että ihminen voi valita itsensä olisi heidän korvissaan kuulostanut ei vain käsittämättömältä, vaan silkalta hulluudelta, vaikka edellä kirjan henkilö tohtori Skowronnek siihen suuntaan jo viittoilikin. Kirjan luettuuaan on entistä vaikeampi ymmärtää, miksi jotkut ihmiset haluaisivat Radetzky-marssin, siis kirjalle nimensä antaneen Straussin sävelmän, kaikuvan ja järjestävän ihmiset riveihin ja jonoihin sotimaan, jotkut menneisyyden jotkut valoisan tulevaisuuden puolesta. Tulevaisuuden pelko on vaarallinen ase, sota sen kauhistuttava seuraus. 

Roth, Joseph, Radetzky-marssi. Suom. Aaro Poromies. Tammi, Helsinki 1968