Tilavuuden laskemisesta I ja II

 

Solvej Ballenin Tilavuuden laskemisesta I ja II ovat osa seitsenosaiseksi tarkoittettua teossarjaa. Kolmannen osan on tarkoitus ilmestyä suomeksi Sanna Mannisen kääntämänä joulukuun alussa 2024. Varsin nautittava tarinan päähenkilö ja kertoja on Tara Selter, antikvaaristen kirjojen kauppias, on juuttunut marraskuun 18. päivään. Aika on mennyt rikki, kukaan ei ole loukkaantunut, ei ole tarvittu ambulanssia, ei ole mitään hätää. Tara tutkii kerta toisensa jälkeen tapahtunutta.  Hän herää aina samaan päivään, muu maailma aina uuteen aamuun. Tara yrittää selvittää mitä on tapahtunut ja millä tavalla hän pääsisi takaisin aikaan. Hän itse vanhenee, mutta päivä toistuu aina samanlaisena, samana. Tai ei siis aivan samana koska Tara muistaa aina jo elämänsä päivän.

Tanskalainen, minimilastiseksi kutsutun  kirjallisuuden edustajaksi kutsuttu, Ballen on onnistunut luomaan kiehtovan kirjallisen maailman, jossa voi tutkia arjen havaintoja, ihmisen kaipuuta ja pyrkimystä ymmärtää elämää ja elämäänsä. Kerta toisensa jälkeen toistuvatkaan asiat eivät aukea,  kuin kirjan sivut, ovet tai ikkunat, päivä ei käynnisty uutena ja raikkaana aamukasteen tavoin, virkistävänä kahvintuoksuisena tuoreen kroisantin kanssa nautittuna. Mikään ei ratkea, vaikka käyttää päivästä toiseen aikaa vain tähän yhteen ja ainokaiseen pulmatehtävään. Tara kokee, että vaikka hän kuinka yrittää selittää omaa kokemustaan, aluksi miehelleen Thomasille, sitten vanhemmilleen ja pikkusiskolleen, he eivät kykene ymmärtämään tai uskalla lähteä mukaan hänen tarinaansa. Vähitellen Tara alkaa sovittaa maailmaa elämäänsä, etsii kadotettuja vuodenaikoja matkustamalla, pyrkii rakentamaan päivään ajan rakenteita. Hän alkaa myös kertoa tarinoita, valehdella, siitä mitä on oikeastaan tekemässä ja kokemassa. Paikoin kertomus houkuttaa selittämään Taran kokemusta mielenterveyden ongelmana. Mutta ei, Tara ei ole hullu - aika on mennyt rikki, kukaan ei ole loukkaantunut, ei ole tarvittu ambulanssia, ei ole mitään hätää. On marraskuun 18. päivä. Tara on säiliössä, tilassa vaan ei ajassa siten kuin sen yleensä ymmärrämme.

Tarinan rakenteella Ballen on onnistunut luomaan tavan käsitellä huolella arjen yksityiskohtia, olemisen tyhjyyttä silloin kuin kaikki on hyvin, eksistentiaalista ahdistusta. Ei sitä miten tai miksi asiat ovat, vaan sitä, että ne ovat niin kuin ne ovat. Ehkä Tara etsii hyväksyntää sille, että asiat ovat niin kuin ne ovat ja ihmisen osana on jättää maailma silleen. (Olen nyt lukenut siis tarinan alun ja eksistentiaalinen jännitysnäytelmä jatkuu. Siinä ei ole mitään uutta. Elämäkin jatkuu ja jatkuu, kunnes eräänä päivänä tarina loppuu. )

Ballenin teksti on pitkää kaunista proosarunoutta. Toistoa on paljon. Ballenilla on taito löytää kutkuttavia kielikuvia, sanojen ja asioiden yhtymiä, vertauksia ja havainnollistuksia. Kuitenkin siten, että se ei vaikuta kikkailulta. Kieli on kaunista ja kuultavaa, usvan kaltaista, läpikuultavaa ja haurasta, mutta samalla hämähäkinseitin ohutta, vahvaa ja vangitsevaa. Innostavaa.

Balle, Solvej, Tilavuuden laskemisesta I ja II, Kosmos 2024. ISBN 978-952-352-240-4 ja ISBN 978-952-352-243-5.

Syvissä vesissä

Patricia Highsmithin Syvissä vesissä on tarina Vic van Allenista ja hänen vaimostaan Melindasta. Vic on yhteisönsä arvostama, varakas ja jalo yksilö, aina kohtelias ja ystävällinen herrasmies. Hän on suvaitseva, jopa siinä määrin, että hyväksyy, ainakin ulkoapäin katsoen, vaimonsa Melindan rakastajat, toinen toisensa jälkeen. Vic on hieman outo, kasvattaa autotallissa etanoita ja luteita, tutkii niiden elämää ja pariutumisriittejä. Yksi Melindan rakastajista tapetaan ja Vic alkaa levittämään huhua, jonka mukaan hän on tuo tappaja. Huhu osoittautuu kuitenkin perättömäksi tappajan löydyttyä.  Sitten Vic kuitenkin tappaa ensin yhden sitten toisen. Joutuuko Vic kiinni? Miten vaimo suhtautuu asiaan, kun aavistaa asioiden laidan? Onko Vic skitsofreenikko? Vai mitä? Tähän perustuu kirjan juonellinen jännite.

Vic van Allen on sukua Patricia Highsmithin parhaiten tunnetun hahmon, Herra Ripleyn, kanssa. Katsoin hiljattain kaikki neljä tietämääni ja saatavilla olevaa Ripley elokuvaa ja myös Netflix- sarjan Ripley. Yle Areenassa on myös nähtävillä oivallinen dokumentti Patricia Highsmith ja rakkauden kaipuu. Se avasi hienolla tavalla tämän erikoisen, eksentrisen ja taitavan kirjoittajan persoonaa ja yhteyksiä viime vuosisadan kulttuuri- ja seksuaalipoliittisiin kysymyksiin.

Paperimaailmat: Franz Kafka

FB tulkitsee linkit Paperimaailma/t blogiin roskapostiksi, joten laitan linkin tätä kautta. Torakka ryömii listoja pitkin:

 https://paperimaailma.blogspot.com/2024/08/franz-kafka-1883-1924.html

Franz Kafka

"Everything you love will probably be lost, but in the end, love will return in another way."

Kaiken rakastamasi todennäköisesti menetät, mutta lopulta rakkaus palaa toisella tavalla.

Gregor Samsan herääminen levottomista unistaan vaikutti aamuepresson tavoin, kun luin sen yli 50-vuotta sitten. Espresso oli tuolloin itselleni tuntematon eikä se muutoinkaan kuulu Kafkan maailmaan. Mutta Kafkan kuvaama maailma on todempi tänään kuin aikanaan yli 100-vuotta sitten.

On vaikea kuvata niitä säikeitä, joiden kautta Kafka on vaikuttanut maailmaan, itseen ja käsitykseen maailmasta. Tuntuu kuitenkin tarpeelliselta kerrata käsitystä Kafkasta. Ja mitä enemmän sitä nyt tein, heinäkuussa 2024, sitä harhaisemmalta aiempi kuva näyttää. Mustavalkoisen, pelkistyneen jyrkän ja synkän Kafkan kuva alkaa väreillä valoa ja värejä. Ehkä olenkin ollut syöpäläinen, joka vasta nyt herää ihmisenä?

Idea Gregor Samsan tarinan kääntämisestä ei tosin ole omani tai edes omaperäinen.

Mainio brittikirjailija Ian McEwan käänsi kirjassaan syöpäläisen, tällä kertaa konkreettisemmin  torakan, jaloilleen. Torakka herää aamulla ja huomaa muuttuneensa ihmiseksi. McEwan taitaa satiirin, vaikka ei yllä kafkamaiseen kylmäävään viileyteen. Näin Petteri Orpon hallituksen aikana (20. kesäkuuta 2023 - ) on kitkerää, vaikkakin myös virkistävää, lukea 2019 ilmestynyttä fiktiota brittihallituksen touhusta ja tohinasta 2000-luvun alussa, 100-vuotta Kafkan maailmaa myöhemmin. McEwan kuvailee herkullisesti "torakoiden" pyrkimystä kääntää kaikki päälaelleen. Ihmisen olo kevenee niin, että pian ei yksilö tunne painavansa enää mitään kun hallitus opettaa kansaa kurjuuteen. Maailman painoa asettuu hartioille, ei niinkään aivoihin ja ajatteluun. Kyky nähdä tai uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin heikkenee ja vaihtoehdot käyvät vähiin. On ryömittävä ihmisten tavoin mukana historian valtavirrassa tai piilouduttava torakan tavoin lattialistan taakse, marginalisoiduttava ihmisyyden viimeisille rannoille. Maailmanhenki ei nouse ratsun selkään tai asetu Teslan rattiin. Historian nykyisten "suurmiesten" on parempi suojautua panssariautoon, kuin asettua julkiselle paikalle viuhuvien luotien armoille.

Mutta oliko Kafkan maailma lohduton? Vai oliko niin, että vain Kafkan kirjojen maailma on lohduton?

Ainakaan Kafka ei tunnu itse olevan lohduton, hän kuvaa maailman lohduttomuutta, mutta tuntuu suhtautuvan siihen myös hilpeän tai synkän ironisesti.

Dora Diamant, Kafkan viimeinen elämänkumppani, on muistelmissaan kertonut hienon tarinan Kafkasta ja nukkensa kadottaneesta pikkutytöstä. He olivat olleet Kafkan kanssa kävelyllä Berliinin Tiergartenissa.  He tapavat pikkutytön, joka on kadottanut nukkensa. Lohduttaakseen tyttöä, Kafka kertoo hänelle, että nukke ei ollut kadonnut, vaan lähtenyt matkalle. Kafka kirjoittaa tytölle päivittäin nuken nimissä kirjeitä, joissa nukke kertoo matkastaan. Lopulta Kafka ostaa tytölle uuden nuken. Myöhemmin, Kafkan jo kuoltua, tyttö, nyt jo nuori nainen, löytää nuken sisältä kirjeen, jossa todetaan, että vaikka tämä nukke näyttää erilaiselta kuin tytön kadottama, niin pitkällä matkalla voi muuttua. 

Kirjailija ja toimittaja Jordi Sierra i Fabra on kirjoittanut romaanin  (alkuperäinen espanjankielinen teos Kafka y la muñeca viajera), joka perustuu tähän tarinaan ja tuo sen laajemman yleisön tietoisuuteen. Myös Paul Auster on sisällyttänyt tarinan omaan kirjaansa Sattumuksia Brooklynissä. (Auster 2005) Austerin tarina päättyy tosin hieman eri tavoin, mutta idea on sama.

Kafkalla on ylivertaisen hieno taito kertoa tarinaa jossa unenomainen ja reaalinen eivät vain sekoitu, vaan ovat yhtä. Koskaan ei voi oikein varmasti tietää, mitä todella (?) tapahtuu - tapahtuuko vain kirjan henkilön päässä outoja vai onko hän vajonnut oman todellisuutensa unimaailmaan. Vaikka Kafka ei ollut vieraillut Yhdysvalloissa hän kirjoittaa elävästi maan eroista Eurooppaan teoksessa Amerikka. Kafka oli vain kahdeksan vuotta nuorempi kuin Thomas Mann (s. 1875). Mannin keskeinen teos Taikavuori ilmestyi Kafkan kuolinvuonna 1924. Vertailu Hans Castorpin, Taikavuoren nuorenmiehen, ja Amerikan Karl Rossmannin välillä osoittaa miten eri maailmoissa Kafka ja Mann elivät. Mannille lumous oli  katoamassa eurooppalaisesta sivistyksestä. Eurooppa ja maailma sen myötä oli pahasti sairas. Se kaipasi huolta ja hoitoa parantolassa. Kafka taas itse sairastuu tuberkuloosiin ja hänen sankarinsa karkoitetaan Amerikkaan, jossa eurooppalaisella sivistyksellä ei oikein edes pyyhitty tähteitä pöydältä, vaan se oli muuttunut hyödyttömäksi tai jopa haitalliseksi.

Kafkan Päiväkirjoista on kiinnostava lukea hänen harjoitelmiaan. Osa noista harjoitelmista päätyi sittemmin myös julkaisuiksi. Kafkan maine on usein ylittänyt, ohittanut tai sumentanut hänen kirjalliset ansionsa. Kunderan tavoin on syytä pitää erillään kirjailija ja kirjailijan teokset. Tämä on entistä tärkeämpää näinä moraalisen närkästyksen kulta-aikoina, jolloin taiteen tuotokset saatetaan heittää pesuveden mukana, kun kirjailijan likapyykkiä pestään, usein hänen kuolemansa jälkeen (viittaan tässä esimerkiksi Alice Munron, Picasson, Woody Allenin ja Roman Polańskin  tapauksiin). Kirjallisuuden ja taiteen tekijällä on toki intiimi suhde omiin töihinsä, mutta suhde ei ole suora. Usein kirjailija tuo tekstisään esiin kokeilevia puolia omasta egostaan ja asettaa henkilöihinsä myös pimeitä sektoreita, kulkipa hän niitä omassa elämässään julkisesti, pimennossa tai ei ollenkaan.

Tuberkuloosifragmenteissa Kafka tiivistää ajatteluaansa hienosti:

20 Sinä itse olet harjoitus. Et suinkaan opiskelija. (Kafka 2012, 28)

Ville-Juhani Sutinen on nimennyt esipuheessa Tuberkuloosifragmentteihin Kafkan mietelmät maallisiksi Talmudeiksi. (Sutinen 2012, 5) Kafka tuntuu sanova, että meidän ihmisten tulee etsiä ja harjoittaa itseämme, ratkaisua tai ratkaisuja ei löydy itsemme ulkopuolelta. Jeesuksen tavoin, minä olen tie, totuus ja elämä, ei siis hän, Jeesus. Ja Jeesushan sanoo myös, minä olen hän. Kukin meistä on minä ja voimme pyrkiä kohottamaan itsemme jumalaksi, mutta samalla pitäisi olla nöyrä (mahdottoman) tehtävän edessä. Pahuus vaanii, hyvyys on meissä. Siksi,

30 Hyvyys on tietyssä mielessä lohduttomuutta. (Kafka 2012, 31)

Kaikesta tästä "syvähenkisyydestä" huolimatta ja sen tähden synkkä hilpeys, kuten Sutinen sen nimeää, on yksi mahdollinen valita suhteessa maailman absurdiuteen. Karl Rossmann, Amerkikka-teoksen päähenkilö, on hyvä esimerkki hyvästä ihmisestä, joka asettuu lohduttomaan asemaan yhteiskunnassa ja kulttuurissa joka on peruuttamattomasti vieras, kuin labyrintti tai muotoaan muuttava kartanorakennus, seikkailu, joka ei johda Graalinmaljan löytymiseen tai kohoamiseen korkeammalle. Ihminen on vieras itselleen ja muille.

Kafkologia on oma maailmansa. Mikäli Kafkan lisäksi haluaa perehtyä siihen, hyvä aloitus on tutustuminen Kai Laitisen Nälkätaiteilijan esipuheeseen (Laitinen 1999). Sitäkin tärkeämpi on kuitenkin Milan Kunderan teksti Petetyissä testamenteissa  (Kundera 1993).

Kafka, Franz,

Amerikka. Ap. Amerika(1927). Suom. Elvi Sinervo, Tammi, Helsinki 1965. Ilmestynyt myös nimellä Mies joka katosi.  Suom. Markku Mannila. Jälkisanat Otto Mattsson. Otava, Helsinki 2000. ISBN 951-1-16488-0.

Linna. Ap. Das Schloss (1926). Suom. Aarno Peromies, Otava, Helsinki 1996. ISBN 951-1-11142-6

Muodonmuutos & Rangaistussiirtolassa. Ap. Die Verwandlung (1915) ja In der Strafkolonie (1919). Suom. Aarno Peromies. Otava, Helsinki 2007. ISBN-13: 978-951-1-21919-4

Oikeusjuttu. Ap. Der Prozess (1925). Suom. Aarno Peromies, Otava, Helsinki 2002. ISBN 951-1-18402-4

Nälkätaiteilija. Novelleja. Saksankielisistä kokoelmista suom. Aarno Peromies, Kristiina Kivivuori ja Eeva-Liisa Manner. Gummerus, Jyväskylä 1999. ISBN 951-20-5580-5

Päiväkirjat 1909-1923. Ap. osia 1937, suomennos perustuu Fisherin laitokseen vuodelta 2008. Suom. Panu Turunen, Sammakko, Turku 2024.  ISBN 978-952-483-434-6

Tuberkuloosifragmentit. Suom. Ville-Juhani Sutinen, Savukeidas, Turku-Tampere 2012. ISBN 978-952-268-045-7

Muu kirjallisuus ja lähdeaineisto:

Auster, Paul, Sattumuksia Brooklynissä. Ap. The Brooklyn Follies. Suom. Erkki Jukarainen. WSOY, Helsinki 2005. ISBN 978-951-31-4067-0

Kundera, Milan, Petetyt testamentit. Ap. Les testaments trahis, 1993, suom. Jan Blomstedt, WSOY, Helsinki 2001. ISBN 951-0-24879-7

Laitinen, Kai, Franz Kafka.  Esipuhe teoksessa Kafka, Franz, Nälkätaiteilija (Kafka 1999) 

Majander, Antti, HS 16.6.2024

McEvan, Ian, Torakka.  Ap. The Cockroach (2019) Suom. Jaakko Kankaanpää, Otava, Helsinki 2019.

Der Spegel 1.6.2024

Sutinen, Ville-Juhani, Esipuhe. Teoksessa Tuberkuloosifragmentit,  Kafka 2012