Mutta ennenkaikkea se on mestarillinen kuvaus mielen liikkeistä, epäilystä, luottamuksesta, rakkauden polkujen mutkista ja eksyttävistä labyrinteistä.
María, kirjan kertoja, on seurannut kantakahvilassaan Miguel Desvernin ja tämän vaimon Luisan onnellisia aamuhetkiä. Yhtenä aamuna Luisa ja Maria näkevät Miguelin viimeistä kertaa. Hänet surmataan väkivaltaisesti.
María tutustuu leskeksi jäävään Luisaan ja rakastuu Miguelin parhaaseen miesystävään Javieriin, josta tulee myös Marían rakastaja. Javier puolestaan on rakastunut Luisaan. Tässä ainekset tarinaan ja sen henkilöiden tarinoiden tarinaan.
Rakkaan kuolema, rakkaan menetys tai rakastuminen toiseen, jolta ei saa vastarakkautta. Kaikki ne johtavat tilanteeseen, jossa elämän merkitys tuntuu katoavan tai itse rakkaus tuntuu julmalta ja kohtuuttomalta. Elämä kuitenkin jatkuu ja maailma ei ole surustamme milläskään vaan porskuttaa eteenpäin meistä välittämättä. Surijan on vaikeaa hyväksyä, että epäonni on tuhonnut menneen elämän, mutta ei suinkaan tulevaa, vaikka siltä tuntuu. Päivä päivältä suru lientyy, vaikka usein siitä pyrkii pitämään kiinni. Kuolema tai pysyvä poissaolo pelottaa, mutta emmehän sure aikaa ennen syntymäämmekään. Samalla tavalla uusi elämä alkaa ja mennyt elämä kuolee pois, päivä päivältä, yö yöltä. Näin käy myös hyvien muistojen, harmillista kyllä. Jos muistot eivät haalistu, ne saattavat myös jalostua elämää suuremmiksi, idealisoiduiksi, sadunomaisiksi kristalleiksi.
Maríaksen Valkoinen sydän oli ehkä vielä vaikuttavampi, mutta Rakastumisia kirjaa lukee jännittyneenä aina loppuun saakka. Sanotaan, että kosto elää, mutta onko kuitenkin monta kertaa parempi antaa olla, antaa ajan hoitaa ja antaa kuolleiden haudata kuolleensa.
No comments:
Post a Comment