Ajateltua maailmaa

Hieno ja ajatuksia herättävä teos.

Julian Baggini on haastanut perinteisen länsimaisen tavan kirjoittaa filosofiaa ja filosofian historiaa. Ajatteleva maailma. Filosofian maailmanhistoria teokselle on kysyntää aikana, jolloin länsimaat ovat altavastaajana, ainakin ajatuksellisesti, siitä mitä on ollut ja tullut maailmasta, jonka itsetietoisuudessa jo häämötti "historian loppu" - länsimaisen demokratian, vapauden ja moniarvoisuuden lopullinen voitto. Haastajina on niin islamin maailma, Kiina ja Intia sekä niiden pitkä ajatuksellinen ja osin myös filosofiseksi luonnehdittava hengen harjoituksen muoto. Länsimaiden perikato, auringonlaskun maa ponnistelee monin tavoin löytääkseen elämänvoimaa.

On ymmärrettävää, että kirjan otsikko on yliampuva. Kirjan 360 sivua vain sivuaa filosofian laveaa ja syvää kenttää. Tarkastelussa on tietämisen ja olemisen kysymykset, ihmisten asema maailmassa, tapamme elää ja ajatella sitä. Bagginin lähestymistapa  on mieluinen: miten löytää eri puolilla syntyneistä ja edelleen muotoutuvista ajattelutavoista yhteisiä ja erottuvia piirteitä siten, että ne pääsevät oikeutetusti esille omilla ehdoillaan ja omassa historiallisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissaan. Miten sovittaa oma filosofinen oppineisuus muihin oppineisuuden konteksteihin.

Nostan nyt esiin vain muutamia kiinnostavia kysymyksiä.

Baggini tarkastelee mielestäni hyvin perheen ja universaali-ihmisen etiikan haastetta. Pitääkö puolustaa kaikkien ihmisten oikeuksia, vapauksia ja velvollisuuksia yhtäläisesti? Kyllä, lienee useimpien filosofien, ajattelijoiden, uskontojen ja ihmisten enemmistön vastaus. Mutta pitääkö puolustaa omaa perhettä, sukua tai omaa syntymämaataan "vihollista" vastaan? Kyllä lienee tässäkin suuren enemmistön vastaus. Entä jos ne asettuvat vastakkain, kuten usein tapahtuu? Bagginin tarkastelussa tähän ei löydy universaalia filosofista vastausta. Tilanteesta ja kontekstista riippuen aristoteelinen kultainen keskitie lienee ainoa vaihtoehto ja kussakin kontekstissa joudumme ratkaisemaan menettelymme oikeutuksen ja kantamaan taakan joka siitä seuraa.

Baggini edustaa näkemystä, jonka mukaan emme voi tarkastella maailmaa luontevasti "ei-kenenkään erityisen näkökulmasta", mutta voimme kyllä nähdä, ainakin jossain määrin, maailman  moninäkökulmatekniikkaa käyttäen ja laventaa perspektiiviämme. Bagginin kirja auttaa hahmottamaan varsin hyvin sitä eroa joka, yleistäen, on idän ja lännen ajattelutavoissa. Idässä korostetaan, karkeasti luonnostellen, kokonaisuutta, harmoniaa, taustaa, maisemaa, jota vasten minuus ja ihmisen luoma on vain pieni osa tai yksityiskohta. Lännen ajattelutavassa taas korostuu yksilö, analyyttinen jäsentäminen, yksityiskohdat, fokusoituminen lähelle.

Bagginin kirja antaa hyvää pohjaa myös ajankohtaiselle globaalin talouden ja politiikan ymmärtämiselle. Kiinan, Yhdysvaltojen ja eurooppalaisten perinteiden eroja ja yhtäläisyyksiä tuodaan mielenkiintoisesti vertailuun. Afrikan perinne jää vähemmälle ja Venäjän ajattelun historian puuttumisen Baggini tuo itsekin esille ja jättää sen perinteen paremmin tunteville viestikapulan jatkaa vertailevaa filosofista tutkimusta.

Länsimaisen historian suuruuksista jäin kaipaamaan Platonin, Hegelin, Heideggerin ja erityisesti Wittgensteinin ajattelun mukaan tuomista tarkasteluun. Aristoteles on Bagginin tarkastelussa, syystäkin, vahvasti esillä, mutta Platonin monet pohdinnat olisi voinut tuoda vahvemmin idän filosofian teemojen kontekstiin vertailtavaksi. Hegelin olemisen ja ei-olemisen pohdinta ja hengen fenomenologia olisi oiva rinnastuskohde idän filosofioiden kokonaisvaltaisuutta ja harmoniaa painottaville perinteille. Heideggerin kehitelmät runoudesta ja filosofisesta tiivistämisestä, maailman maailmoimisesta olisivat myös luonteva pakopiste ajattelun maailmanperspektiivissä. Ja lopulta Wittgenstein. Nyt Baggini viittaa vain perheytäläisyyden ajatukseen Wittgensteinilla hahmottaessaan käsitteiden sukulaisuutta keskenään. 

Tractatuksen ajatuksia vahvasti tiivistäen, siten kuin sen olen ymmärtänyt, Wittgenstein tiivisti mahdolliset ongelmat ja niiden ratkaisukeinot hienosti:

1. Matemaattiset ongelmat - ratkeavat matemaattisesti (jos ratkeavat).

2. Luonnontieteelliset ongelmat - ratkeavat empiirisen tutkimuksen ja luonnontieteellisen teoriamuodostuksen avulla (jos ratkeavat).

3. Em. yhdistelmät. Filosofian tehtävä on selventää käsiteanalyysin avulla ilmenevän ongelman matemaattiset ja empiirisesti ratkaistavissa olevat puolet.

4. Mikäli ongelmat eivät lankea kohtiin 1-3, ne ovat näennäisongelmia ja niistä on vaiettava (filosofiassa, matematiikassa ja luonnontieteessä). Ne siis häviävät tai paremminkin uppoavat siihen mystiseen ei-kielelliseen, josta emme voi puhua, mutta joka itse asiassa on kaikkein tärkeintä.

Neljäs luokka on haastava: voimmeko saada ja miten kosketuksen ei-kielellisesti ilmaantuvaan, olevaan ja voidaanko sitä ilmaista välillisesti kielellisesti tai toisin, ei-kielellisesti ja kommunikatiivisesti. Jos tyydymme vain kolmeen ensimainittuun, realistiseen maailmaan, olemme havaittavan pinnan ja ideaalisen (matemaattisen-loogisen) vankina. Jos taas pyrimme transsendentaaliseen maailmaan murtamalla fasadin, putoamme kaninkolosta Liisan ihmemaahan, Narniaan tai kuljemme oven kautta muille maille, joihin toisilla ei ole tulemista. Myös minämme saattaa murtua ja käydä itsellemme vieraaksi ja minän jatkuvuuden illuusio kadota. Runous, musiikki, jokin postuloitu mahdollinen maailma? Kenties. 

Wittgenseinin myöhäisfilosofian ajatukset elämänmuotojen, kielen ja arjen filosofiasta lienee edelleen polku, jota ei ole kuljettu läheskään loppuun, eikä kuljeta niin pitkään kuin maailma, ihmisen maailma tai maapallon globaali luonto sallii ja antaa mahdollisuuden ajatteluun.